Nuorisopsykiatriaa moisiossa

Jos lapsesi kärsii yhdestä psyykkisestä oireesta ja lasket hänet
Moision nuorisoosastolle niin kohta hän kärsii kaikista mahdollisista oireista.
Kyseisen paikan ylilääkäriä on yritetty saada ulos nuoriso osastolta
keinolla jos toisella siinä onnistuttamatta.
Kyseinen lääkäri kostaa kaikki erimielisyydet potilaalle ja hänen
omaisilleen. On luonteeltaan narsisti ja toiminut liian pitkään alalla.
Jo 3 kuukauden hoitojaksolla olet pilannut lapsesi tulevan elämän
Kokemusta on
4202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joihin tietämättömät ja yksikertaiset vanhemmat uskovat. Näin altistavat lapsensä kaikenlaisen henkisen pahoinpitelyn kohteeksi. Pitäis alkaa tarkemmin tutkia ennenkuin luulee huomanneeesnsa lapsessaan poikkeavuutta ja vie minnekään kallonkultistajalle.
Pitäisi tietää edes sen verran että ihmiset ovat erilaisia ja siihen yhteiskunnan monimuotoisuus perustuu. Erilaisille lapsille pitää antaa tilaa ja rakkautta, silloin heistä kehittyy luovia kykyjä, joilla on paljon annettavaa isolle joukolle taviksia.

Äänestä
  • Jos ette tienneet niin psykiatrit ovat niitä lääkäreitä jotka ovat nippanappa selvinneet koulusta läpi.
    Onhan se vaativaa että lääkiksen läpäisee, mutta huonoimmat valmistuneista hakeutuvat aina jostain syystä psykiatreiksi.

    Äänestä

  • psykiatrit huonoja kirjoitti:

    Jos ette tienneet niin psykiatrit ovat niitä lääkäreitä jotka ovat nippanappa selvinneet koulusta läpi.
    Onhan se vaativaa että lääkiksen läpäisee, mutta huonoimmat valmistuneista hakeutuvat aina jostain syystä psykiatreiksi.

    puolella työntekijät ovat hoidattamassa omaa päätänsä. Sairaita yksilöitä jo alun alkaen. Lääkkeet ovat myrkkyjä, sotkevat terveen aivokemian. Lääkkeet eivät paranna ketään, lievittävät ehkä vähän oireita tilapäisesti. Olen surullinen lataamoon vietysi lapsesi puolesta. Kokemus joka hevin unohdu.

    Äänestä

  • psykiatrit huonoja kirjoitti:

    Jos ette tienneet niin psykiatrit ovat niitä lääkäreitä jotka ovat nippanappa selvinneet koulusta läpi.
    Onhan se vaativaa että lääkiksen läpäisee, mutta huonoimmat valmistuneista hakeutuvat aina jostain syystä psykiatreiksi.

    Psykiatrit eivät osaa tutkimusta eivätkä haastatteluja. Heidän pitäisi ehdottomasti kirjoittaa lähetteitä KF:n tai KNF:n tutkimuksiin ennen kuin keksivät diagnoosin ilman järkeviä perusteluja. He osaavat vain kirjoittaa reseptejä huonolla suomella. Samoin sivistyssanojen suomennokset ovat unohtuneet. Heille oma etu on tärkein. Heiltä puuttuu lääkäreille kuuluva akkomodaatio ja vuorovaikutustaidot (Galenos).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ppilleri kirjoitti:

Jos lapsesi kärsii yhdestä psyykkisestä oireesta ja lasket hänet
Moision nuorisoosastolle niin kohta hän kärsii kaikista mahdollisista oireista.
Kyseisen paikan ylilääkäriä on yritetty saada ulos nuoriso osastolta
keinolla jos toisella siinä onnistuttamatta.
Kyseinen lääkäri kostaa kaikki erimielisyydet potilaalle ja hänen
omaisilleen. On luonteeltaan narsisti ja toiminut liian pitkään alalla.
Jo 3 kuukauden hoitojaksolla olet pilannut lapsesi tulevan elämän
Kokemusta on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu