Itse voitin ujouden itsehypnoosilla. Vuosia sitten, kun vielä kärsin tästä ongelmasta, löysin netistä ohjeita, kuinka voi tehdä itselleen itsehypnoottisen nauhan (tai mp3:n). Tätä nauhaa sitten kuuntelin paljon, lähes päivittäin niin kauan, että onnistuin "ohjelmoimaan" aivoni käsittelemään erilaisia tilanteita positiivisemmin kuin aikaisemmin. En nyt ihan tarkkaan enää muista mitä nauhalla oli mutta kaikkea mahdollista positiivista ja rohkaisevaa. Kannattaa tutustua aiheeseen netissä ennen kuin alkaa aivojaa ohjelmoimaan...
Tie oli pitkä mutta kannattava.
Tällä hetkellä olen vähän alle 30 vuotias, olen töissä ulkomailla tehtävässä, jossa joutuu paljon tekemisiin muiden ihmisten kanssa (asiakkaiden, alihankkijoiden etc, kielenä saksa tai englanti). Kun katson 10 vuotta taaksepäin, en enää oikein pysty ymmärtämään, mistä ujous ja sosiaaliset pelkotilanteet kumpusivat. Yhtä kaikki, nyt ne ovat TÄYSIN poissa.
Toivotan kaikkea hyvää muille, jotka tästä ikävästä vaivasta kärsivät. Ja toivottavasti oma esimerkkini rohkaisee siihen, että huomenna kaikki voi olla toisin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voin todella suositella itsehypnoosia. Ujouteen en ole testannut, mutta olen sen avulla saanut lopetettua tupakoinnin ja päässyt eroon alkoholismista. Hypnoosi on täysin luonnollinen ilmiö ja se on turvallista monista urbaanilegendoista huolimatta.
itsehypnoosilla jotain NLP:n tyyppistä hommaa?
"itsehypnoosilla jotain NLP:n tyyppistä hommaa? "
Kuvauksesta päätellen henkilö on yksinkertaisesti rakentanut hypnoosiraidan netistä löytämien ohjeiden avulla, todennäköisesti käyttäen klassista auktoriteettipohjaista mallia. Kun kuuntelet keskittyneesti yhtä äänenlähdettä, vaivut hitaasti, mutta varmasti transsiin. Vaikka tämä taktiikka toimiikin, ammattitaitoisen hypnotistin tekemät raidat ovat parempia, koska hän tietää (tai ainakin hänen pitäisi tietää) miten suggestiot kannattaa muotoilla että alitajunta ottaa ne vastaan ilman vastustusta.
Olen itse asiassa harkinnut tehdä yleismaailmallisen suomenkielisen hypnoosiraidan, jolla ihmiset pääsisivät ylitse hylkäämisen tunteesta. Ongelmana on vain se, että sitä varten pitäisi säveltää sopiva musiikki, ja minä en osaa sitä tehdä.