Perussuomalaiset kantelevat kepunuorten valtionavusta
04.06.2010 12:24
Perussuomalaisten nuorisojärjestö kantelee keskustanuorten valtionavustuksista oikeuskanslerille.
Perussuomalaiset ovat tyytymättömiä siihen, ettei opetusministeriössä ole perehdytty tarkemmin nuorisojärjestöjen ilmoitettuihin jäsenmääriin.
Järjestö epäilee keskustanuorten saaneen vuosittain liikaa tukea väärin perustein. Keskustanuoret saivat tänä vuonna avustusta 682 000 euroa, Perussuomalaiset Nuoret 12 000 euroa.
Keskustanuoret myönsi torstaina, että jäsenluvuissa on ilmaa. Järjestö ei osannut kertoa haamujäsenten tarkkaa määrää

Vastaukset 1
Vanhimmat
valejäseniä täälä joka torpassa,ykski ilimottanu kuulema koko suvun pennut rekisterriin että saavat lissää tukia!! VOI vittu mitä kepulisakkia,ei missän muualla tollasia jauhonaamoja?