Käsimatkatavaroiden määrä

Hölmö matkustaja

Olen huomenna lähdössä ulkomaille Finnairin koneella ja matkustan turistiluokassa. Yritin jo Finnairin sivuilta löytää vastausta kysymykseeni, mutta en löytänyt. Eli onko mahdollista ottaa kaksi laukkua käsimatkatavaroihin? Ottaisin toisen isomman laukun ja toinen olisi pienempi olkalaukku. Isompi laukku mahtuisi koneen 'yläsäilytystilaan' ja olkalaukun ottaisin jalkoihin. Pelottaa lähteä kahdella laukulla jos kielletäänkin ottamasta toista mukaan, koska isompi käsimatkatavaralaukku tulee niin täyteen etten saa olkalaukkua mahtumaan kuitenkaan sen sisään.

Toivottavasti joku ehtisi vastata ennen lähtöäni tai sitten koitan sulloa käsimatkatavarat yhteen laukkuun..

12

1088

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turistiluokka, oneclass-lennot, kotimaanlennot ja lomalennot: yksi laukku, jonka ulkomitat ovat enintään 56 x 45 x 25 cm. Yhteensä yksi laukku, jonka enimmäispaino on 8 kg.

      lisäksi matkustaja saa tuoda jokaisessa matkustusluokassa koneeseen pienen käsilaukun, pienen kameran tai kiikarin, lastenruokaa, matkalukemista, päällystakin sekä tarvittaessa kävelykepin, kyynärsauvat tai vastaavat kävelyä helpottavat apuvälineet.

      eli survo yhdeksi kassiksi. Jos laitat kamaa ruumaan, niin ota vain pieni kassi matkustamoon.
      On mukavampaa..

      • .....

        Itselläni on ainakin kaikissa niissä käsilaukuissa olkaremmi, joita käytän matkoilla. Jää käsi vapaaksi sen varsinaisen matkalaukun vetämiseen ja se kabiinilaukkukin tulee hyvin mukana.

        Eli vastaus kysymykseen: kyllä onnistuu, kunhan se olkalaukku ei ole "kauhean suuri". On lentoyhtiöitä jotka sallivat matkustajalle vain yhden laukun matkustamoon, Finnair ei (vielä) kuulu näihin.

      • 26
        ..... kirjoitti:

        finnair salliin pienen käsilaukun, ei ota kantaa onko olkahihnalla vai ei. Kyllä normaalilla järjellä varustettu ihminen pystyy tunnistamaan pienen käsilaukun ja erottamaan sen olkalaukusta.
        Jos ei järki riitä niin sitten on parempi jättää pois niin ei tule epäselvyyksiä.

    • tiukka businessmies

      Aikuisten oikeesti, ottaa päähän lentäessä ihmiset, jotka ei tajua laittaa niitä jättikassejaan ruumaan!

      Tuhansia kertoja vieruskaveri änkee minuuttikaupalla niitä säkkejään sinne yläkomeroon ja jono käytävällä seisoo = lento lähtee myöhässä. Samalla viedään niiden muiden vieruskavereiden kassien paikat.

      YKSI kassi, joka mahtuu tarvittaessa OMAAN jalkatilaan, ei muuta. Muut kassit ja matkalaukut, trollit sinne ruumaan, minne ne on tarkoitettu.

      • anna nyt hyvä neuvo

        Miten pistät ruumaan ostokset, jotka on ostettu kentältä turvatarkastuksen jälkeen? Ne saa tuoda koneeseen SEN LENTOLAUKUN LISÄKSI.

      • kassit pois
        anna nyt hyvä neuvo kirjoitti:

        Miten pistät ruumaan ostokset, jotka on ostettu kentältä turvatarkastuksen jälkeen? Ne saa tuoda koneeseen SEN LENTOLAUKUN LISÄKSI.

        tässä taas yksi jonka perisviesti on minä minä minä saan viedä kassit kanssa. kysymys on siitä, että jos ohjeiden mukaan sallitaan lentolaukku ja esim käsilaukku niin koneeseen tuppaa joukkoa jolla on ties mitä nyssyköitä ja näiden takiahan esim juuri ostosten mahtuminenkin on hankalaa.
        toivoisi, että lentokenttävirkailija alkasivat ottamaan todella tiukan linjan käsimatkatavaroihin. täälläkin enimmäkseen kysellään kuinka paljon ylimääräistä saa mukaansa........

      • yksinkertaista
        anna nyt hyvä neuvo kirjoitti:

        Miten pistät ruumaan ostokset, jotka on ostettu kentältä turvatarkastuksen jälkeen? Ne saa tuoda koneeseen SEN LENTOLAUKUN LISÄKSI.

        katoppa kun sieltä käsimatkatavaralaukkuun tulee jättää tilaa ostoksille jos meinaa jotain ostaa. ei se ostaminen muuta sääntöjä pätkääkään, eikä oikeuta valtaamaan toisten tiloja koneesta. Jokaiselle on varattu rajallinen tila käsimatkatavaroille. Kerrotko missä lukee, että voit ostaa ja tuoda koneeseen lentolaukun lisäksi niin paljon ostoksia kuin huvittaa?

      • MINÄ MINÄ MINÄ
        yksinkertaista kirjoitti:

        katoppa kun sieltä käsimatkatavaralaukkuun tulee jättää tilaa ostoksille jos meinaa jotain ostaa. ei se ostaminen muuta sääntöjä pätkääkään, eikä oikeuta valtaamaan toisten tiloja koneesta. Jokaiselle on varattu rajallinen tila käsimatkatavaroille. Kerrotko missä lukee, että voit ostaa ja tuoda koneeseen lentolaukun lisäksi niin paljon ostoksia kuin huvittaa?

        Oletko koskaan huomannut, että noiden kassilokeroiden koko vaihtelee. Viimeksi (Blue1) koneessa juuri MEIDÄN paikoilla oli niin matalat lokerot (3 penkkiriviä, molemmin puolin koneessa) että sinne ei mahtunut yksikään mitoiltaan sopivan pieni lentolaukku.
        Ja miksi muuten lentohenkilökunta täyttää ne lokerot ensiksi omilla laukuillaan, eihän heidän penkkinsä ole matkustajien joukossa vaan ihan muualla, miksei siis myös tavaroille paikka muualla?

      • jfösaj
        MINÄ MINÄ MINÄ kirjoitti:

        monessa pienessä konemallissa ei ole tarkoituskaan laittaa käsimatkatavaroita HATTUHYLLYLLE kun ne eivät sinne mitenkään yksinkertaisesti mahdu. Tällaisissa koneissa lentolaukun paikka on penkin alla jalkatiloissa.

      • anna nyt hyvä neuvo kirjoitti:

        Miten pistät ruumaan ostokset, jotka on ostettu kentältä turvatarkastuksen jälkeen? Ne saa tuoda koneeseen SEN LENTOLAUKUN LISÄKSI.

        Omaan laukkuun ;)

    • Kun itse lensin Easyjet yhtiön koneella, siellä ei saanut olla mukana kuin yksi matkatavara..joka oli minullakin tuommoinen vähän isompi laukku, mutta käsilaukkuni sain mukaan sillä tavalla, että turvatarkastuksen jälkeen, laitoin käsilaukun tuon isomman laukun sisälle. Kyllä se sinne mahtui kun ei kuitenkaan hirveästi ollut tavaraa mukana. Sitten lensin British Airwaysilla, joka on verrattavissa Finnairiin, eli ei siis halpalentoyhtiö, sinne pystyin viemään mukanani kyllä molemmat laukut. Mutta kannattaa sinun koneeseen mennessäsi koettaa se käsilaukku laittaa sen isomman sisään, otat sitten paikallesi tullessa sieltä pois ja penkin alle :)

      • Ja joissakin tapauksissa voi olla, että pyytävät sinua nostamaan yhdellä kädellä sen laukkusi ylös, jos jaksat nostaa sen, niin ei ongelmaa. Outo homma mutta näitäkin on sattunut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1229
    2. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1119
    3. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      848
    4. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      247
      816
    5. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      41
      810
    6. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      71
      788
    7. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      227
      786
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      107
      716
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      60
      689
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      608
    Aihe