Luovikulma

Mikähän mahtaa olla tavallinen luovikulma 70-luvun eväköliselle veneelle?
Itse olen purjehtinut muutamalla 70-80 luvun veneellä ja todellinen luovikulma gps:n
seurannasta katsottuna on ollut parhaimmillaan n.90 asteen käännökset.
Kaikissa on varmasti ollut enemmän tai vähemmän väsähtäneet purjeet ja purjehdustaidoissakin
parantamisen varaa mutta jotenkin tuntuu tuollainen luovikulma surkealta.
Olin kerran 40-luvun pitkäkölisen saaristoristeilijän kyydissä ja silläkin pääsi 90 asteen käännöksiä
tekemällä perille, eikä siinäkään ollut kovin uudet purjeet.
Käsittääkseni uudempien eväkölisten pitäisi pystyä parempaan.
8719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eväköli ja 70 -luku... outo yhdistelmä. Ei nyt heti tuu mieleen yhtään 70-lukuista eväkölistä ja yleistä kölivenetyyppiä. Mutta vanhat pitkäköliset pääsee todella ylös. Eväkölisellä on selkeä "sakkausnopeus/kulma" jossa sorto lisääntyy huomattavasti ja jopa ohjattavauus huononee/menetään. Pitkäkölisellä taas ohjattavuus säilyy ihan nollanopeudessakin ja siksi voi ajaa todella ylös, tosin boatspeedin kustannuksella. Joskus on silti järkevää ajaa vaikka 10 asteen kulmaa tosituuleen jonkin aikaa, vaikka nopeus olisikin vaan solmun, kahden luokkaa.

Kuten tavallista, en minäkään vastannut kysmykseesi, kunhan sen aihepiiristä turinoin niitänäitä... ;-)

Äänestä
  • Ollaanpa vaihteeksi erimieltäkin Mikan kanssa. Enin osa 70-lyvyn veneistä on eväkölisiä, kuten kaikki vanhat Swanit, Scampit, Balladit ja muut. Seuraavalla vuosikymmenellä evät vain kaventuivat lisää pohjat litistyivät entisestään. Itsellä on ollut 70-luvun loppupuolen puolitonnari, jossa kölin ja rungon kulma oli terävä 90-asteinen, eikä se aikalaisekseen mikään ihme ollut.

    Mutta siihen kysymykseen. Jos evät ovat kelvollisesti suunniteltuja ja jotakuinkin muodossaan, pitäisi hyvissä oloissa hyvillä purjeilla päästä 70 asteen kulmiin. Siitä sitten olosuhteiden ja välineiden huonontuessa kulmat kasvavat. Ikävä aallokko ja vähäinen tuuli kasvattaa kulman sataan tai ylikin, mutta useimmiten se 90 pitäisi onnistua.

    Äänestä

sen oppii kokeilemalla.Täällä ei kukaan pysty neuvomaan.

Äänestä
  • Mulla oli toisenlainenkin vastaus valmiina mutta päädyin kumminkin:

    Kysy seurastasi/hommaa kaveri. kilpapurjehtija/harrastaja. Lupaa oikein kaljat Baarissa ja istuta veneeseesi ja tarjoa hetimiten kalja ja näytä skuutia ja totea etä "vatha fuckin toikin on. Siten vaan lisää kaljaa ja jutuahan kaverista rupeaa lähtemään.
    Ylikulmien ja Oikosen viklan kohdalla kannattaa lopettaa nauhotus ja ruveta itekin ryyppäämään jos pilsissä enään on mitään kelluvaa?

    A-P Laine

    Äänestä

Luovikulma, siis siinä merkityksessä, että kuinka terävin tai tylpin kulmin vene luovii suhteessa pohjaan tai veteen...

Purjeiden, tai oikeastaan koko rikin kohtauskulma suhteessa kölin, tai oikeastaan koko rungon, kölin ja peräsimen muodostaman kokonaisuuden kohtauskulmaan. Siinä kai se. Mitä nopeampi vene kryssillä, sitä pienempi tuon kulman pitää olla. Nopea luovilla taas ei välttämättä tarkoita jyrkkää nousukulmaa. Katamaraani, joka loivalla kryssillä kulkee vaikka 9 solmua, voi olla nopeammin perillä kuin perhepursi, joka tiukassa hankavastaisessa etenee viittä solmua. Kumpikin näistä kulkee veneeseen vaikuttavaan suhteelliseen tuuleen nähden samassa n. 20 - 25 asteen kulmassa

Äänestä

(velocity make good):

1. Trimmaa masto ja purjet keliin sopivaksi:

http://www.salsaverde.org/wp-content/uploads/2008/09/sail_rigtuningpart3compresse.pdf

2. VMG:hen itämerellä vaikuttaa tuulen lisäksi aallokko (harvoissa paikoissa myös virta). Ohjaa venettä niin, ettei vauhti pysähdy aaltoihin. Perstuntumalla saadan tieto onko purjeissa eteenpäin vievää voimaa vaiko ajetaanko liikaa tulleen/aaltoa päin, jolloin eteenpäin vievät voimat ovat pieniä. Kovassa tuulessa yleensä ajetaan alempaa kurssia, jottei aalloko pysäytä venettä.

3. Purjehdi toisen samanlaisen veneen kanssa samaa halssia vierekkäin hioaksesi VMG:n parhaaksi mahdolliseksi. Mittareista ei ole apua viimeisen päälle VMG:n saavuttamiseen.

Äänestä

Veneessäni on surkea luovikulma, varsinkin kevyessä tuulessa. Koska kuitenkin muutoin pidän veneestäni, olen vuosien varrella koettanut opiskella reitinvalintaa. Ja olen huomannut, että aika usein oikealla valinnalla pääsee kivasti myös hyvin luovivien veneiden edelle, jos heidän reittivalintansa on ollut huono.
Kilpailuissa olen ollut veneelläni vain muutaman kerran, ja siellä on varmistunut kaksi juttua: 1. Veneeni luovikulma on oikeasti heikko. 2. Purjehdustaidoissani on parantamisen varaa.
Mutta mitä siitä. Aina olen perille ehtinyt. Ja nauttinut jokaisesta kaapelinmitasta, jonka veneelläni olen mennyt. Tai no...

Äänestä

Mun vanha Rock 20 nousee vielä kohtalaisen hyvin 10 asteen kulmassa.

Laitoin aikoinaan veneeseeni NASA tuulimittarin ja se on ehdoton kapistus. Helppo kontroloida ettei mene nousu yli ja vauhti tyssäänny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


krisskryss kirjoitti:

Mikähän mahtaa olla tavallinen luovikulma 70-luvun eväköliselle veneelle?
Itse olen purjehtinut muutamalla 70-80 luvun veneellä ja todellinen luovikulma gps:n
seurannasta katsottuna on ollut parhaimmillaan n.90 asteen käännökset.
Kaikissa on varmasti ollut enemmän tai vähemmän väsähtäneet purjeet ja purjehdustaidoissakin
parantamisen varaa mutta jotenkin tuntuu tuollainen luovikulma surkealta.
Olin kerran 40-luvun pitkäkölisen saaristoristeilijän kyydissä ja silläkin pääsi 90 asteen käännöksiä
tekemällä perille, eikä siinäkään ollut kovin uudet purjeet.
Käsittääkseni uudempien eväkölisten pitäisi pystyä parempaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu