Terve!
Mä en tiedä onko mun ajatuksissa mitään vikaa, mutta mut hyvin tuntevien mielestä mun pitäisi jutella lääkärin kanssa, koska olen jatkuvasti huolissani että minulla on joku paha sairaus. Yleensä pelkään HIV:tä, syöpää tai muuta pahaa sairautta/vikaa.
Saatan jatkuvasti (jatkuvalla tarkoitan, että koko päivän ja illan n. klo2 asti) googlettaa ns. "sairauteni" oireita. Olen sen vuoksi perunut menoja ystävienikin kanssa, koska koen itseni tarkkailun niin tärkeänä, etten ehdi tekemään muuta. Otan omista mielestäni sairaista paikoistani useita kuvia päivän mittaan. Myös töissä saatan käydä välillä vessassa ottamassa kuvia, ja sitten vertailen niitä ja pohdin kuinka oireeni kehittyvät. Peilailen myös itseäni lähes jatkuvasti, koska haluan nähdä sairaan paikkani nykyisen tilan usean kerran tunnissa. Olen myös irrottanut peilihyllyn kaverini vessasta, koska minun oli "pakko" juuri sillä hetkellä arvioida haavaani jota en näe kuin ko. peilin kautta. Soittelen myös aika usein erilaisiin hoitopaikkoihin. Aina lääkärikäynneistäni ei olla edes laskutettu koska ne ovat lääkärin mielestä olleet turhia käyntejä. Olen tämän vuoksi suurimman osan ajasta aika surullinen ja itken paljon, enkä meinaa pystyä keskittymään muihin asioihin, vaikka en mielestäni kuitenkaan ole masentunut. Olen ehkä vähän realistisemmin oppinut suhtautumaan pelkoihini, koska tiedän että liioittelen mielessäni oireitani, mutta silti olen jatkuvasti huolissani..
Kuulostanpas hirveältä ihmiseltä :D Olen kuitenkin muissa asioissa aika normaali, heh :)
En ole käynyt puhumassa tästä lääkärille, koska mielestäni minulla on kokoajan päällä joku oikeasti vakava fyysinen sairaus, minkä tutkiminen/hoito on ensisijaisempaa. En myöskään usko että lääkärit pystyvät juurikaan vaikuttamaan ajatuksiini.
Onko muilla tämmöistä? Mikä tähän auttaisi? Aika aikaavievää ja uuvuttavaa hommaa.. Ei ole kiva olla kokoajan huolissaan, haluaisin nauttia elämästä :)
Mä en tiedä onko mun ajatuksissa mitään vikaa, mutta mut hyvin tuntevien mielestä mun pitäisi jutella lääkärin kanssa, koska olen jatkuvasti huolissani että minulla on joku paha sairaus. Yleensä pelkään HIV:tä, syöpää tai muuta pahaa sairautta/vikaa.
Saatan jatkuvasti (jatkuvalla tarkoitan, että koko päivän ja illan n. klo2 asti) googlettaa ns. "sairauteni" oireita. Olen sen vuoksi perunut menoja ystävienikin kanssa, koska koen itseni tarkkailun niin tärkeänä, etten ehdi tekemään muuta. Otan omista mielestäni sairaista paikoistani useita kuvia päivän mittaan. Myös töissä saatan käydä välillä vessassa ottamassa kuvia, ja sitten vertailen niitä ja pohdin kuinka oireeni kehittyvät. Peilailen myös itseäni lähes jatkuvasti, koska haluan nähdä sairaan paikkani nykyisen tilan usean kerran tunnissa. Olen myös irrottanut peilihyllyn kaverini vessasta, koska minun oli "pakko" juuri sillä hetkellä arvioida haavaani jota en näe kuin ko. peilin kautta. Soittelen myös aika usein erilaisiin hoitopaikkoihin. Aina lääkärikäynneistäni ei olla edes laskutettu koska ne ovat lääkärin mielestä olleet turhia käyntejä. Olen tämän vuoksi suurimman osan ajasta aika surullinen ja itken paljon, enkä meinaa pystyä keskittymään muihin asioihin, vaikka en mielestäni kuitenkaan ole masentunut. Olen ehkä vähän realistisemmin oppinut suhtautumaan pelkoihini, koska tiedän että liioittelen mielessäni oireitani, mutta silti olen jatkuvasti huolissani..
Kuulostanpas hirveältä ihmiseltä :D Olen kuitenkin muissa asioissa aika normaali, heh :)
En ole käynyt puhumassa tästä lääkärille, koska mielestäni minulla on kokoajan päällä joku oikeasti vakava fyysinen sairaus, minkä tutkiminen/hoito on ensisijaisempaa. En myöskään usko että lääkärit pystyvät juurikaan vaikuttamaan ajatuksiini.
Onko muilla tämmöistä? Mikä tähän auttaisi? Aika aikaavievää ja uuvuttavaa hommaa.. Ei ole kiva olla kokoajan huolissaan, haluaisin nauttia elämästä :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
mennä nopeasti lääkäriin psykiatrille juttelemaan oireistasi mikäli puhut totta. sanoit nimittäin ettei sua ole laskutettu ja sitten ettet ole käynyt vielä. jutut vähän ristiriidassa. mene toki jos oireet tuollaiset ja syytä onkin mennä ja heti.
Sain tänä keväänä ennen pääsiäistä syöpädiagnoosin. Sairastan itsekin pakko-oireista häiriötä. Viimepäiviin asti tämä diagnoosi on kalvanut mieltäni ja aiheuttanut pakonomaista miettimistä ja ahdistusta. Nyt kuitenkin tuntuu helpommalta, kun olen saanut tietää, että kohdallani oleva eturauhassyöpä on ns. matalan riskin kasvain eikä syöpä ole levinnyt luustoon. Kolmen kuukauden kuluttua on seuraava kontrolli keskussairaalassa. Olen tässä taas oppinut, että stressitekijät laukaisevat helposti pakonomaista käyttäytymistä, josta on vaikea päästä eroon.