Maakuntajoukot

SA-sijoitukseni on ollut kohta kolme vuotta Maakuntakomppaniassa. Kertauspäiviä on kerääntynyt noin 40 ja porukasta on noussut monia hyviä ystäviä. Jos joskus asiat menee siihen malliin että ollaan jonottamassa kovia, tuntuu hyvältä että samassa poterossa on mies jonka tuntee vuosien takaa.
Kävin intin 90-luvun alussa Rajavartiossa ja silloin 17-vuotiaana jäi jonkinmoinen herra pelko kapiaisia kohtaan, olihan oma elämänkokoemus silloin aluillaan. Nyttemmin ja varsinkin joukoissa on kummallista, että sinunkaupat ovat normaalia toimintaa reserviläisen ja kantahenkilökunnan välillä.
Tehtäväni on tarkka-ampuja. Omaa taitotasoa on hyvä pitää yllä paikallisessa reserviläisyhdistyksessä ja sekä valtakunallisissa kilpailuissa.
Hyvää Puolustusvoimien lippujuhlapäivää ja onnea ylennetyille.
3290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvälle tuntuu olla USA:ssa sukuloimassa samalla kun muut jonottaa kovia, siinäpähän kuolette isänmaan puolesta. Paitsi että ei sitä isänmaata silti saada pelastettua, hups.

Äänestä
  • laulussa on osuvasti sanottu "raukat vain menköhöt merten taa..."

    Äänestä

  • Korvenkontio kirjoitti:

    laulussa on osuvasti sanottu "raukat vain menköhöt merten taa..."

    Varmaan on helpompi laulaa sukulaisen saunassa kuin haudan syleilyssä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


One shot kirjoitti:

SA-sijoitukseni on ollut kohta kolme vuotta Maakuntakomppaniassa. Kertauspäiviä on kerääntynyt noin 40 ja porukasta on noussut monia hyviä ystäviä. Jos joskus asiat menee siihen malliin että ollaan jonottamassa kovia, tuntuu hyvältä että samassa poterossa on mies jonka tuntee vuosien takaa.
Kävin intin 90-luvun alussa Rajavartiossa ja silloin 17-vuotiaana jäi jonkinmoinen herra pelko kapiaisia kohtaan, olihan oma elämänkokoemus silloin aluillaan. Nyttemmin ja varsinkin joukoissa on kummallista, että sinunkaupat ovat normaalia toimintaa reserviläisen ja kantahenkilökunnan välillä.
Tehtäväni on tarkka-ampuja. Omaa taitotasoa on hyvä pitää yllä paikallisessa reserviläisyhdistyksessä ja sekä valtakunallisissa kilpailuissa.
Hyvää Puolustusvoimien lippujuhlapäivää ja onnea ylennetyille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu