Nyt on pakko kirjoittaa tänne, sillä olen ihan pihalla erään ystäväni käytöksen takia ja on pakko purkaa jonnekin...
tutustuin häneen töissä ja ihastuinkin häneen, mutta hän ei sitä varmaan tiedä, sillä en ole uskaltanut näyttää hänelle tunteitani, sillä hän kuitenkin todennäköisesti on hetero. Voi olla, että hän on jotain kuitenkin aavistanut tunteistani ja minusta on välillä tuntunut, että meidän välillä sittenkin on jotain, mutta aina kun luulin, että hänen katseensa tarkoitti jotain, niin vähän ajan päästä hänen piti mainostaa, että hän on hetero. Hassua muuten, mutta hän on ainoa ystäväni joka usein sitä toitottaa. Kukaan muu heteroystävistäni ei ole heterouttaan minulle mainostanut :) Ehkä näytän lesbolta ja se pelottaa häntä :)
Otin sitten järjen käteen ja ajattelin, että säästän itseäni ja alan pitää häntä vain ystävänäni. Hän on niin suloinen, että en häntä kuitenkaan halua menettää ja olen saanut sisäistettyä sen, että hän on hetero ja sillä siisti.
Sitten kerran kun kerroin hänelle, että olin ihastunut erääseen mieheen niin hän muuttui yhtäkkiä minua kohtaan tosi kylmäksi, eikä suostunut edes puhumaan kanssani. Hän oikeasti näytti todella surulliselta, mutta kun yritin kysellä mikä on, niin hän vaan tiuski minulle ja syytteli kuukautisiaan. Ehkä näin olikin ja tulkitsin vain väärin, että hänen tylyytensä olisi johtunut mustasukkaisuudesta, mutta tosiaan meni viikkoja ennen kuin hän taas suostui juttelemaan minulle normaalisti, enkä minäkään enää sitten hehkuttanut hänelle ihastuksistani.
Onneksi hän vaihtoi työpaikkaa, sillä oli tosi raskasta työskennellä hänen kanssaan, kun ei oikein tiennyt mitä olisi voinut puhua ja miten käyttäytyä omien tunteittensa kanssa. Sovittiin kuitenkin, että pidetään yhteyttä ja ollaan pidettykin ihan hyvissä merkeissä. Hän kuitenkin muutti hetkeksi vähän kauemmaksi ja silloin en kuullut hänestä juuri mitään, mutta kun hän palasi maisemiin, niin hän soitti heti ja taas tavattiin. Minä kuitenkin olin päässyt suurista tunteistani häntä kohtaan eroon ja nautin vaan siitä, että hän oli ystäväni.
Minusta on hyvä, ettemme ole niin paljoa tekemisissä ja olen tahallani pitänyt häneen etäisyyttä, sillä silloin pystyn pitämään tunteeni paremmin kurissa, mutta silti on ihanaa, että hän on ystäväni, sillä hän on minulle tosi tärkeä.
En ollut nyt kuullut hänestä kuukauteen mitään ja yllätykseksi näin näin hänet sattumalta kaupungilla ja juoksin iloisena häntä tervehtimään, mutta hän katsoi minua tosi kylmästi ihan kuin ei tuntisikaan ja käveli pois. Juoksin hänen peräänsä ja kysyin mihin hän on menossa ja hän sanoi kylmästi olevansa menossa kotiin. Olin tosi hämmentynyt ja kysyin, että eikö mentäisi yhtä matkaa, mutta hän vain tiuski ja sanoi ei. Jäin seisomaan onnettomana, mutta juoksin hänet vielä kiinni ja kysyin mikä on ja eikö hän todellakaan halua jutella kanssani. Sitten hän purskahti itkuun ja työnsi minut pois. Se tuntui tosi pahalta ja minultakin meinasi tulla siinä vaiheessa itku.
Myöhemmin yritin soittaa hänelle, mutta hän ei tietenkään vastannut puhelimeen. Laitoin sitten tekstarin, missä pahoittelin jos olin jollain tavalla loukannut häntä ja kerroin kuinka pahalta hänen käytöksensä tuntui. Sitten hän vastasi, että hänen käytöksensä ei todellakaan johtunut minusta, vaan että hänellä on rakkaussuruja... No, hyvä että ei johtunut minusta, mutta onko tuokaan normaalia käytöstä ystävää kohtaan vaikka onkin rakkaussuruja?? Näitä täällä pähkäilen yksikseni ja suren sitä, että olen menettänyt ystäväni :(
tutustuin häneen töissä ja ihastuinkin häneen, mutta hän ei sitä varmaan tiedä, sillä en ole uskaltanut näyttää hänelle tunteitani, sillä hän kuitenkin todennäköisesti on hetero. Voi olla, että hän on jotain kuitenkin aavistanut tunteistani ja minusta on välillä tuntunut, että meidän välillä sittenkin on jotain, mutta aina kun luulin, että hänen katseensa tarkoitti jotain, niin vähän ajan päästä hänen piti mainostaa, että hän on hetero. Hassua muuten, mutta hän on ainoa ystäväni joka usein sitä toitottaa. Kukaan muu heteroystävistäni ei ole heterouttaan minulle mainostanut :) Ehkä näytän lesbolta ja se pelottaa häntä :)
Otin sitten järjen käteen ja ajattelin, että säästän itseäni ja alan pitää häntä vain ystävänäni. Hän on niin suloinen, että en häntä kuitenkaan halua menettää ja olen saanut sisäistettyä sen, että hän on hetero ja sillä siisti.
Sitten kerran kun kerroin hänelle, että olin ihastunut erääseen mieheen niin hän muuttui yhtäkkiä minua kohtaan tosi kylmäksi, eikä suostunut edes puhumaan kanssani. Hän oikeasti näytti todella surulliselta, mutta kun yritin kysellä mikä on, niin hän vaan tiuski minulle ja syytteli kuukautisiaan. Ehkä näin olikin ja tulkitsin vain väärin, että hänen tylyytensä olisi johtunut mustasukkaisuudesta, mutta tosiaan meni viikkoja ennen kuin hän taas suostui juttelemaan minulle normaalisti, enkä minäkään enää sitten hehkuttanut hänelle ihastuksistani.
Onneksi hän vaihtoi työpaikkaa, sillä oli tosi raskasta työskennellä hänen kanssaan, kun ei oikein tiennyt mitä olisi voinut puhua ja miten käyttäytyä omien tunteittensa kanssa. Sovittiin kuitenkin, että pidetään yhteyttä ja ollaan pidettykin ihan hyvissä merkeissä. Hän kuitenkin muutti hetkeksi vähän kauemmaksi ja silloin en kuullut hänestä juuri mitään, mutta kun hän palasi maisemiin, niin hän soitti heti ja taas tavattiin. Minä kuitenkin olin päässyt suurista tunteistani häntä kohtaan eroon ja nautin vaan siitä, että hän oli ystäväni.
Minusta on hyvä, ettemme ole niin paljoa tekemisissä ja olen tahallani pitänyt häneen etäisyyttä, sillä silloin pystyn pitämään tunteeni paremmin kurissa, mutta silti on ihanaa, että hän on ystäväni, sillä hän on minulle tosi tärkeä.
En ollut nyt kuullut hänestä kuukauteen mitään ja yllätykseksi näin näin hänet sattumalta kaupungilla ja juoksin iloisena häntä tervehtimään, mutta hän katsoi minua tosi kylmästi ihan kuin ei tuntisikaan ja käveli pois. Juoksin hänen peräänsä ja kysyin mihin hän on menossa ja hän sanoi kylmästi olevansa menossa kotiin. Olin tosi hämmentynyt ja kysyin, että eikö mentäisi yhtä matkaa, mutta hän vain tiuski ja sanoi ei. Jäin seisomaan onnettomana, mutta juoksin hänet vielä kiinni ja kysyin mikä on ja eikö hän todellakaan halua jutella kanssani. Sitten hän purskahti itkuun ja työnsi minut pois. Se tuntui tosi pahalta ja minultakin meinasi tulla siinä vaiheessa itku.
Myöhemmin yritin soittaa hänelle, mutta hän ei tietenkään vastannut puhelimeen. Laitoin sitten tekstarin, missä pahoittelin jos olin jollain tavalla loukannut häntä ja kerroin kuinka pahalta hänen käytöksensä tuntui. Sitten hän vastasi, että hänen käytöksensä ei todellakaan johtunut minusta, vaan että hänellä on rakkaussuruja... No, hyvä että ei johtunut minusta, mutta onko tuokaan normaalia käytöstä ystävää kohtaan vaikka onkin rakkaussuruja?? Näitä täällä pähkäilen yksikseni ja suren sitä, että olen menettänyt ystäväni :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
suhun ne rakkaussurut...
Oon ollut vastaavassa tilanteessa. Vasta jälkikäteen olin varma, että tunteet oli molemminpuolisia. Mut tilanne oli niin lukossa, että oli pakko irrottautua ja tunteensa kylmettää. Ei se enää harmita, olen hyvässä parisuhteessa enkä enää häntä kaipaa. Olen iloinen siitä, mitä häneltä sain.
Tuskin liittyy muhun nuo surut, sillä hän painotti tekstarissaan, että ei todellakaan liity muhun.
Ottaa vaan hitosti päähän, että ei osaa tulkita enää ihmisiä. Huomaan miehistä kyllä heti jos he ovat kiinnostuneita ja tiedän aina jo miesten seuraavat liikkeetkin ja sen milloin he keräävät rohkeutta tulla pyytämään treffeille vaikka en heitä siihen mitenkään rohkaisekaan, mutta naisissa menee tutka näköjään ihan metsään. Nyt näköjään ystävyystutkakin on alkanut pettää, sillä en usko, että kukaan käyttäytyisi ystävää kohtaan näin kun tämä ihminen käyttäytyi. Tästä on jo aikaa eikä häneltä ole tullut mitään kommenttia eikä pahoitteluita siitä, että minä pahoitin mieleni, eli ei kiinnosta mun tunteet. En ole näköjään siis koskaan ollut hänelle yhtään mitään. Kiva huomata se kuitenkin edes tässä vaiheessa ja pitää vaan yrittää jatkaa eteenpäin, kunhan vaan saan ensin nämä itkut itkettyä.
Minulla on m myös "ystävä" johon olin vielä vuosi sitten ihastunut.. Hän jopa flirttaili mulle, suuteli mua pariin otteeseen humalassa, ja muutenkin käytös selvästi muuttui kun ilmeisesti sai tietää että olen ihastunut häneen. Kertoi myös mulle, miten on joskus päätynyt tytön kanssa sänkyyn. Olin niin varma että myös hän oli minuun ihastunut, haaveilin että meistä voisi tulla jotain.. Tilanne meni siihen että hän oli hiiri ja minä kissa, ja hän tottui minulta saamaan huomioon, ja että voi käyttäytyä miten vain kyllä minä juoksen perässä. Kävi myöskin niin, että yhdessä ulkona oltuamme hän iskee miehet jotka osoittavat minulle huomiota (tulevat juttelemaan/flirttailemaan), tekstailee miehelle josta voisin olla kiinnostunut, vaikka hänellä olisi kylllä vientiä moneen muuhunkin suuntaan ja huolii melkein kenet tahansa miehen. Tämä käytös alkoi ihmetyttämään todella, varsinkin kun kerran riidellessämme sanoin että hän ei käyttäydy oikein, etenkin kun tietää että olen ollut häneen tosi ihastunut ja on vain leikkinyt mun tunteilla. Tähän hän sanoi että minä tässä oon sekaisin eikä mun jutuissa ole järkeä... ja alkoi itkemään. Minäpä tajusin että tämä nainen on sekaisin, hukassa elämässään eikä tiedä mitä haluaa. Tajusin myös, että jos jään tähän ystävyyteen, se olen minä joka satuttaa itsensä enkä siihen enää pysty. Tarpeeksi sattunut jo muutenkin..
Jostain syystä ihastun aina tällaisiin naisiin. En tajua miksi ja en jaksa enää.
Tuo kuulostaa ihan yhdeltä ystävältäni, varmaan sama tyyppi :)
Nuo kaikilta huomiota haluavat taitavat tosiaan olla hukassa itsensä kanssa. Heillä on mennyt lapsuudessa vissiin kaikki päin peetä, eikä heistä ole välitetty ja sitten yrittävät pönkittää itsetuntoaan sillä, että saavat toisen koukkuun vaikkei itse muuta haluakaan kuin ihailua. Minäkin tunnen muutaman tällaisen tapauksen. Olin aika ihastunutkin yhteen, mutta aika pian huomasin, että nainen oli ihan sekaisin vähän niin kuin sinunkin ystäväsi. Hänkin osoitti selviä kiinnostuksen merkkejä ja sai välillä ihan hillittömiä mustasukkaisuuskohtauksia ja aloin jo epäillä hänen mielenterveyttään. Myöhemmin kun olin jo päässyt irti hänestä, sain kuulla, että hänellä oli ollut aivan hirveä lapsuus.. hyväksikäyttöä ja muuta ikävää. On varmaan vaikea kasvaa tuollaisten jälkeen tasapainoiseksi aikuiseksi. Hiton vaikea on kuitenkin irrottautua tuollaisista suhteista jos itsellä on vähänkin enemmän tunteita pelissä, mutta kyllä se kannattaa. Pitää arvostaa itseään sen verran, ettei jää sekojen pompoteltaviksi.
Toivon sinulle kuitenkin parempaa onnea naisrintamalla tulevaisuudessa :)
tuntevanne toisen ihmisen elämän ja tarkoitusperät. Onko vain täydellisen mahdotonta uskoa, että ehkä hän ei ollut teistä kiinnostunut?
Ehkä hän ei vaan välitä. Ehkä hän ei jaksa enää välittää. Oletteko miettineet, että ehkä hänelle on rakkausrintamalla tehty niin ettei hän vaan jaksa välittää?
Miten kehtaatte analysoida toisen ihmisen käytöstä lapsuuden perusteella.
Totta, että on aika typerää ruveta analysoimaan toisen lapsuuden kokemuksien mukaan koko kuviota! Sekopääksi nimittely ei kerro oikein hyvää kuvaa kirjoittelijasta. Olit kuitenkin ihastunut naiseen...ja noin rumasti puhut. Tuliko mieleen, että hän saattoi olla hyvinkin peloissaan tunteistansa sinua kohtaan etenkin, jos on noin satutettu lapsena. Mikä on julmempaa, kun riistää lapselta koskemattomuus?
Se jättää ihmiseen suuret arvet...minä tiedän sen omakohtaisesti.
Silloin tarvitaan ihminen, joka jaksaa olla vierellä kipuilun, pelon ja hylätyksi tulemisen aikana. Luottamus on mahdollista kasvaa myös lapsena vakavasti satutetuilla ihmisillä, aikuisena suhteessa tai suhteissa.
Ymmärrän tietysti, että sinulla on ollut omatkin tunteet pelissä ja luultavasti olet ollut sitten kuvailujesi myötä paljon terveempi, kuin ihastukseni? Ei tainnut kovin syvää olla kiinnostuksesi, kun et viitsinyt enemmälti ottaa selvää hänestä? Kuulit vain juttuja myöhemmin. Muista hyvä ihminen, että ne on aina muiden kertoma eri asia. On helppoa päivitellä ja taivastella ulkopuolisten jä määritellä henkilön persoonallisuus asioiden mukaan joita on sattunut kuulemaan.
Olisit puhunut hänen itsenä kanssaan asioista. Luultavasti sinulla voisi olla erilainen käsitys, kun tämänhetkinen "olla sekojen pompoteltavana"....
Joku ulkopuolinen, jos kuvailisi minun tarinaani toiselle, luultavasti olisi suorastaan ihme, että kuljeksin "normaalien" ihmisten joukossa. Sen verran hurjia juttuja, mutta pystyn elämään ja olemaan kuten muutkin valla hyvin. Omat vaikeuteni tunnistan tosin, kuten luottamisen vaikeudet, hylätyksi tulemisen ja jonkinlaisen arkuuden, mutta olen onnistunut yrittämällä ja saanut hyviä ihmisiä ympärille. Ei ole kivutta käynyt nämä rakkaimmat suhteet, mutta molemminpuoleisella sinnikkyydellä olen saanut oman rakkaani ja muutamat luotettavat ystäväni.
Siitä olen iloinen :)
Ei olla tuomareita toisillemme, koskaan emme voi täydellisesti tietää mikä kaikki johti mihin, miksi ja mihin vielä johtaa. Varsinkin, kun kyse on toisesta ihmisestä.
Hassua, että pitää ottaa herne nenään tällaisestakin kirjoituksesta, vaikka kukaan ei edes tiedä ketä tarkoitan.
Minä olin ihastunut hetken erääseen naiseen, mutta hän kohteli minua todella törkeästi, enkä ala sitä sen kummemmin tässä aukomaan ja kyllä vaivauduin naiseen myös tutustumaan aika hyvinkin ja sitten tunteet kylmenivät tuon käytöksen myötä. Kuulin kyllä juttuja myöhemmin, mutta häneltä itseltään. HÄN kertoi minulle, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu omista teoistaan. Se että itseä on kohdeltu huonosti ei anna oikeutta kohdella loputtomasti muita ihmisiä huonosti. Ei kenenkään tarvitse jäädä sellaiseen suhteeseen loppu elämäkseen. Ja toinen tapaus on ystäväni joka ei ole saanut riittävästi huomiota lapsena. Hän itkee sitä vieläkin ja yrittää nyt aikuisena jo yli 40 vuotiaana iskeä kaikkia varattuja ja kun saa heidät koukkuun, niin jättää sitten kun on huomionsa ja ihailunsa saanut, kun ei oikeastaan kiinnostanutkaan... Kyllä tämä tallainen käytös on mielestäni todella sekopäistä ja itkekää nyt sitten jos sen tässä sanon ääneen.
Aika useinkin tulee heteronaisissa esille noita huomionkerjäämispiirteitä... Kun ne pysyvät kohtuuden rajoissa ovat ne oikeastaan ihan kivoja, tuleehan siitä itsellekin hyvä mieli kun huomaa, että toinen nauttii huomiosta. Joskus saattaa kyllä huomionhakuisuus mennä aika överiksi...
Myös meidän lesbojen kohdalla. Itsekin kerran erehdyin tapailemaan tapausta, joka ei ollut todellakaan ihan tasapainossa. Alku vaikutti lupaavalta, mutta yhtäkkiä alkoi tökkiä. Mahdotonta pomputtelua jatkui niin kauan, kunnes tein siitä lopun ja nykyään en pidä kyseiseen henkilöön enää mitään yhteyttä. Saattoi esimerkiksi soittaa, että haluaa minun tulevan luokseen ja juuri kun olin ehtinyt pihalle, soitti ettei haluakaan että tulen. Vastaanvanlaisia tapahtumia tuli useita ja hän käyttäytyi muutenkin todella oudosti ja teki asioita, joita en nyt viitsi tässä mainita.
Kenties hänellä oli mielenterveysongelmia, mutta ei se ollut terve lähtökohta yrittää rakentaa suhdetta. Katsoin pomputtelua jonkun aikaa, kunnes sain tarpeekseni. Olen itse elänyt paljon rankkoja elämänvaiheita, muttei minulla ole tarvetta kostaa sitä muille. Lisäksi osaan kyllä tuoda sanallisesti esille ne ongelmani, jotka liittyvät esimerkiksi hylkäämisen pelkoon.
kuulostaa aika pinnalliselta tuo kirjoittamasi.
Ehkä hänellä oli elämässä jotain todella huonosti tai vaikea elämänvaihe?
Ja sinä päätit katkaista välit?
Onhan sekin yksi tapa toimia ja jälkeenpäin tunnustella tekojaan muilta näkökulmilta. Totuuden hyväksyminen on joskus vaikeaa. Kenties sinä pelästyit, niinkuin ruttobakteeria vaikkapa.
syyt käyttäytymiseensä?
Ehkä hän pelästyi, että tulet liian lähelle vaikeassa elämäntilanteessa.
Mulla on ystävä,tai oikeastaan se "oli". Ja se on hetero,tai emmä tiiä. Ja sitten mä ihastuin siihen,kun oltiin samassa paikassa. Eikä se varmaan tienny mitään,mutta sitte se aavisti. Ja mä sanoin,että oon rakastunu yhteen mieheen.
Ja sitte se ystävä lähti toiseen paikkaan.
Ja mä olin ihan että aijaa. Ja mä luulin,että se loukkaantu. Mut ei sitä kuitenkaan viety sairaalaan. Ja se tuntu hirveen pahalta. Mutta se vastas,ettei se ollu mun vika.
Onks tää normaalia,mitä häh?
Mun täytyy nyt mennä,ku äiti tuli hakee.
Tarhapäivä on tänään paljo lyhyempi ku eile. Ja sitäpaitsi mun ystävän uudessa tarhapaikassakin on kohta loma heippa.