lantatietoa

Tellu

Jos haette tallilta hevosenlantaa, on oltava tarkkana, mitä kuiviketta siellä käytetään. Jos kuivikkeena käytetään sahajauhoa tai kutterinlastua, lannoitusarvo voi olla jopa pakkasenpuolella eli miinusmerkkinen ja kasvit voivat kuolla. Kerron tämän omasta kokemuksesta, ennen kuin oli edes hevosia. Eräältä tallilta sain tällaista lantaa ja mikään ei kasvanut.

Nyt on oma talli ja kuivikkeena on olki ja osittain juuri kutterinlastu (ilmaista!). Kompostoin tätä lantaa ensin lantalassa talven, sitten viedään laitumelle kasaan, missä saa olla vielä pari vuotta. Siltikin tuntuu että sen lannoitusarvo ei ole kauhean hyvä, vaikka lastua ei ole paljon.

Jos saat kerätä esimerkiksi hevosten tarhasta irtokikkaroita, niitä voi panna omaan kompostoriin ja tulee tehokasta ainetta. Tai sitten jos kuivikkeena on käytetty turvetta, lannasta tulee erinomaista ravinnetta. Mutta sitä ei aina saa ilmaiseksi, koska turve on tallinpitäjälle kuitenkin aika kallista.

Hevosen lanta ei haise erityisemmin, siksi levitän sitä joskus tuoreeltaan esimerkiksi pensasaidan lähelle, kun en viitsi nähdä kovin suurta vaivaa. Siitä se aikanaan häviää matojen ym. mukana juuriston ravinnoksi. Mutta on tärkeää että tuore lanta jätetään maan pintaan.

5

1067

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tellu

      Puhun vähän sekavasti koko ajan lannasta, mutta siis irtolanta jota levitän suoraan maahan ei sisällä sitä kuiviketta, mihin virtsa imeytetään. Lantalassa ne siis kyllä sekoittuvat eli kun saa tallilta lantaa siinä on sen varsinaisen lannan lisäksi kuivikkeeseen imeytettyä virtsaa.

    • vpeukku

      Tuo kutterinpuru imee tehokkaasti lannasta lähes kaiken typen, olki siis paras kuivike .Itse olen käyttänyt patterissa 2 vuotta palanutta lantaa ja hyvää lannotetta on .

    • aurinko

      Niin toellakin kutterinpurussa tapahtuu ns. biologinen pidättäytyminen ja typpi vapautuu kasven käytttöön viiveellä. Eli vasta kun kutteri on kunnolla maatunut.
      Tämä sama ilmiö tapahtuu myös mm. kuorikatetta käytettäessä ja kannattaa ottaa huomioon lannoituksessa ja laittaa typpilannoitus katteen alle.

    • yksi

      turpeeseen imeitettyä hevosen lantaa myytävänä 14 euroo säkki. Onko kallista tahi halpaa???

      • Tellu

        kallista! En kehtaisi pyytää kuutta euroa enempää, kun ei tuollainen tallilla pussitettu lanta kuitenkaan ole kunnolla palanutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      127
      3169
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2815
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2202
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2118
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      130
      1988
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1961
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1212
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      984
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      975
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      900
    Aihe