Sain sepramit ja tarkotus oli alottaa eilen. Sitten iski kauhu ja pelko sivuoireista. Oon joskus 10 vuotta sitten syönyt samaa ja olo oli kurja, muttei nyt ihan hirveä silti. Mutta nyt minulla on 3-vuotias lapsi, josta huolehtia, yksin. Pelkään että tulen niin huonovointiseksi, etten jaksa hoitaa häntä. Ketään ei ole joka auttaisi. Pitäisikö nyt vaan sinnitellä ja yrittää vielä jaksaa ilman. Välillä olo on kyllä aivan toivoton...mutta mihin minä lapseni laitan, jos oloni tulee huonoksi?????????????????????????????????????? Pelkään myös, että teen itselleni jotain, koska lääkkeet lisää itsetuhoajatuksia. Ne ovat lisääntyneet eilisestä alkaen, kun tunnen oloni niin toivottomaksi. Ja nyt sekin jo ahdistaa, että kyllä yksinhuoltajana on todella yksin. Auttakaa minua edes joku!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Aloitanko vai enkö?
sattuu niin kovaa...
3148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet henkilö, joka mitä ilmeisimmin tulee saamaan niitä sivuvaikutuksia, koska pelkäät niitä jo etukäteen. Lääkkeen aloitettuasi luultavasti tutkailet ja kuulostelet oloasi, joten varmasti löydät haittoja, koska ajatuksesi on jo etukäteen valmistautunut tekemään kärpäsestä härkäsen.
Jotkut saavat samalla tavalla tauteja lääkärikirjasta.
juuri tämän halusin kuullakin.
Et sinä pienen lapsen äitinä mikään itsemurhakandidaatti ole! Ihan ymmärrettävää, että vastuuntuntoisena ihmisenä ajattelet noin, valmistaudut siis pahimpaan ja yrität keksiä keinoja selviytyä siitä. Mutta ajattele siitä lääkkeen aloittamisesta, että pitemmällä tähtäimellä sen pitäisi kohentaa vointiasi, eivätkä alun epämiellyttävät tuntemukset (jos niitä tulee) kestä ikuisuuksia. Ja kuten sanoit, ei olosi ihan hirveä ollut viimeksikään. Sinullahan on kokemusta samasta lääkkeestä. Eli loppujen lopuksi olet huolissasi jaksamisestasi äitinä, mikä on positiivista!
Onko sinulla kontaktia sosiaalityöntekijään? Voisit hänen kanssaan ottaa puheeksi jaksamisesi. Onko lapsesi päivähoidossa? Sehän voisi tulla kyseeseen tukitoimenakin. En tiedä, miten hätätapauksessa meneteltäisiin, siis jos äiti ei kykene hoitamaan lastaan. Olisiko ensi- ja turvakoti mahdollinen joksikin aikaa. Kai aina olisi mahdollinen lapsen sijoittaminen joksikin aikaa lastenkotiin. En tarkoita tahdonvastaista pakkohuostaanottoa. Tähän en kyllä ryhtyisi, koska lapsi kokee tällaiset hätäratkaisut hylkäämisenä.
Mutta turhahan piruja on maalata seinille etukäteen! Tuskin se lääkkeen aloitus sen kummempi kokemus on kuin viime kerrallakaan.