Olen niinkin harvinaislaatuisen ainutlaatuisessa tilanteessa, että vauvakuume vaivaa, mutta mies ei koe vielä olevansa valmis :) Eikä tietenkään pidä alkaa lapsia laittamaan ennen kuin on valmis, jos saa mahdollisuuden valita. Joten sitä odotellessa! Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia?
En halua aloittaa mitään miestenhaukkumisketjua, ja toivon että joka toinen viesti ei olisi "no vaihda miestä" tai "täältä saat spermaa", mutta voisi olla kiva odotella kohtalotovereiden kanssa. Joskus hetkittäin tuntuu ettei muuta osaa ajatellakaan, ja jos toisella ei silloin ole sama tunne niin aiheesta puhuminen voi saada painostavan sävyn. Joten puhutaan täällä(kin)?
En halua aloittaa mitään miestenhaukkumisketjua, ja toivon että joka toinen viesti ei olisi "no vaihda miestä" tai "täältä saat spermaa", mutta voisi olla kiva odotella kohtalotovereiden kanssa. Joskus hetkittäin tuntuu ettei muuta osaa ajatellakaan, ja jos toisella ei silloin ole sama tunne niin aiheesta puhuminen voi saada painostavan sävyn. Joten puhutaan täällä(kin)?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hei!
Täällä yksi onnellinen, joka on nyt odottanut toisen satavarmaa haluamista monta monta monta vuotta. Ja ihanaa, aika on vihdoinkin kypsä! Häiden jälkeen (ja ne on tänä kesänä) annetaan elämälle mahdollisuus ja toivotaan parasta! Eli jaksamista sullekin ja toivottavasti pian on se aika, että tuleva isi tahtoo jälkeläistä yhtä paljon kuin tuleva äiti. Se on sen arvoista :)
Oi, hieno juttu teille! Häiden jälkeen on hyvä aika.
Minä uskon, että mekin tässä elellään kriittisiä aikoja, kun mies kuitenkin haluaa rempata isoa makkaria meille valmiiksi kun ollaan puhuttu, että se on ainoa huone johon pinnasänky mahtuu parisängyn rinnalle... vaikka muuten huonoin makuuhuoneistamme. Mut ei tässä mikään hoppu, ihana kuitenkin tehdä jotain konkreettista tässä odotellessa, ettei ajatusta täysin torjuta :)
naiset on vauvakuumeessa menopaussiin saakka, joten ei kannata kokea että juuri nyt on se hetki jolloin se pentu pitää saada aikaiseksi. Sama tunne kuin sinulla tulee olemaan viellä vuosia eteenpäin, teittepä nyt lapsen tahi ette. eli kyse on puhtaasti biologisesta vietistä.
mitä mieheesi tulee, niin ei tietenkään hän ole valmis. Sillä kuka nyt olisi valmis ottamaan pallon jalkaan, lapsen muodossa. Varsikin kuin maailmassa on jo liikaa ihmisiä, ja varsinkin kun lapsen synnyttäminen tällaiseen surkeaan maailmaan ei ole kovinkaan eettinen teko, vaan täysin itsekästä naisen viettitoimintaa.
Suosittelen munajohdinten katkaisua. Näin sinun ei enää tartte pohdiskella asiaa.
Kantasi on kuunneltu ja suosituksesi hylätty. Kiitos kuitenkin osallistumisestasi!
Moi vaan kaikille! Olen itse haaveillut vauvasta jo monta vuotta, mutta mies ei tunnu olevan valmis siihen. Olen aina silloin tällöin yrittänyt ottaa asiaa puheeksi ja tuntuukin välillä, että mies olisi innostunut asiasta, mutta kuitenkaan ei koskaan puhu asiasta sen enempää. En ole sitten viitsinyt painostaa häntä mihinkään, mutta pelkään pahoin, että sitten kun hänelle sopii tehdä lapsia, olen jo itse muuttanut mieltäni.
Näin se joskus menee!
Hei! Miksi epäilet muuttavasi mielesi...? Liittyykö se jotenkin ikään, vai tuleeko ajoituksesta muuten huono? Vai koko lapsi-ajatuksesta huono?
täällä kanssa vauvakuumetta mutta mies jahkailee, odotellaan siis että mihemme ovat valmiita moiseen :)
Täällä myös ollu vauvakuumetta muutama vuos. Mies ei vielä ole valmis isäksi, ja muutaman kerran puhuttu asiasta. Nyt ei auta kun odottaa. Lopetin pillerit n. 4 kk sitten kun ne eivät sopineet mulle ja oon niin monta vuotta syönyt että tauko jo paikallaan. Nyt käytetään " keskeytettyä " ja kumpikin tietää ettei se sata varma ole. Mies sanonut kyllä että jos vahinko tulee niin sitten tulee. En itse vielä ota mitään pillereitä tai muuta mutta kait sitä vois niin eipähän tarvii pelätä tuleeko vahinko... Kortsuja ei halua käyttää, niin mikäpä muu vaihtoehto sitten jää...
mä olen 37v parisuhteessa elävä nainen, joka potee kovaa vauvakuumetta. mies ei ole valmis. meillä on ihan ok suhde noin muuten, mutta tästä on tullut raastava asia meidän välille. mulla ei iän puolesta ole paljon aikaa enää jäljellä, minkä olen selittänyt miehelle, mutta ei mene jakeluun. mies tykkää lapsista mutta ei tunne olevansa valmis isäksi, mua pari vuotta nuorempi. sanoo, että haluaa harkinta-aikaa ainakin ensi vuoden puolelle.
me ollaan jo puhuttu erostakin tämän asian takia. odottaminen ensi vuoteenkin asti tuntuu vaikealta, etenkin kun en edes tiedä mihin päätökseen mies on päätymässä. välillä se tuntuu väläyttelevän vihreämpää valoa, mutta välillä on ihan että nyt ei ainakaan missään nimessä. yritän pitää suuta supussa, mutta vaikeaa kun on huoli jäänkö kokonaan ilman lapsia.
kiinnostaisi kuulla onko joku lähtenyt suhteesta yksipuolisen vauvakuumeen takia ja miten kävi? järjellä ajateltuna tuntuu aika epätodennäköiseltä, että tuosta vaan löytyisi joku uusi sopiva mies jonka perheenperustamiseen haluaisi ryhtyä samantien...
En lähde ikinä suhteesta yksipuolisen vauvakuumeen vuoksi, mutta en kiellä etteikö miehen ehdoton ei muuta hieman minun arvostustani häneen , kunnioitusta ym
valitettavasti...
Asia on minulle hyvin hyvin kipeä.
vaikka meillä jo on lapsia.
tämä asia on erottanut meitä henkisesti, mutta iso kiitos että rakkautta silti riittää.
luulen että vauvankaipuuni kestää vielä noin 15 vuotta, jos sitten menkat loppuu, suren hiljaisesti vieläkin tätä mieheni kovaa ja kylläkin julmaltakin tuntuvaa yhtäkkistä päätöstä
Hei, mulla oli lähes sama tilanne, elikäs ikää 36 ja jahkaileva mies. Niinpä tuossa kevään kynnyksellä päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Ilmoitin miehelle, että pillereitten popsinta on loppu nyt, ja jos mies haluaa ehkäistä, niin se on täysin hänen vastuullaan ja mä en enää laita tikkuakaan ristiin ehkäisyn eteen.
Yllätys yllätys! Muutaman kerran kortsujen kanssa tuherreltuaan, isäntä totesi: "Saa tulla, jos tullakseen, hän ei jaksa kumien kanssa alkaa temppuilemaan".
Nyt kun vaan vielä tärppäis, mut eihän sekään enää tällä iällä ole mikään itsestään selvyys ja olenkin varautunut siihen, että useampi kuukausikin tässä voi mennä yritykseen.
Miehet on monasti tosi jahkailijoita näissä asioissa, mutta meidän ikäisillä naisilla sitä aikaa jahkailuun ei enää niin kamalasti ole. Pakko ottaa härkää sarvista ja asettaa mies tilanteeseen, jossa ehkäisy jää yksin hänen vastuulleen. Nythän se menee yleensä niin, että vastuu ehkäisystä on yksin meillä naisilla,
koska miehet haluavat seksissäkin nyppiä "rusinat pullasta".
Neljä vuotta nuorempi PIKKUsiskoni paljasti viime viikolla, että yrittävät vauvaa... olen tietysti älyttömän onnellinen hänen puolestaan, ja toivon että saavat mitä tahtovat mahdollisimman pian, mutta ai että riipii niin kun joku kuokalla tuolta rintakehän sisältä raaputtelisi...
Kaikki muut saa lapsia, kaikkien muiden miehet haluaa vaimonsa kanssa jälkikasvua, "oikean perheen", ja edelleen kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen minun mieheni vatuloi. Oli kyllä taas oikein empaattinen ja silitteli kun huomasi, että mulla oli illalla uutisen kuultuani haikea olo (vaikka siskolle tietysyti hymyilin leveästi!), mies kysyi vielä että "toivottavasti sulla nyt ei mennyt koko ilta pilalle"... mutta ei mitään puhetta siitä että kyllä mekin tässä joskus (piakkoin?!)...
Että tällaiset tunnelmat tällä vuoristoradalla tällä kertaa. Ontto, tyhjä ja merkityksetön olo. Meillä kuuluisi jo olla lapsi, olen vaillinainen, vajaa, äiti ilman lastaan...
meillä päi kanssa mies ei tahdo ikinä lapsia ja itsellä vauvan kaipuu..
ollaan naimisissa ja rakastan miestäni enemmän kuin mitään..
ja haluaisin lapsen hänen kanssa, mutta taitaa jäädä haaveeksi...
joka paikassa näkyy raskaana olevia ja vasta synnyttäneitä..
ja lähi suvussa syntyy muutaman kuukauden päästä lapsi ja kun sain kuulla hänen raskaudesta itkin monta tuntia..
en tiedä että unohtaako haaveet lapsesta vai rakkaudella rakennetusta elämästä.... :(
Hei!
Olen kohta 20 vuotias työssä käyvä nainen ja avopuolisoni on 21 vuotta ja hän opiskelee tällähetkellä.
Minulla on jo pitkään ollut hirmunen auvakuume josta ei tunnu pääsevän yli eikä ympäri mutta avokkkini ei kuulema ole vielä valmis isäksi. Hän vaan sanoo että "sitten kun molemmat ollaan töissä jne jne" Masentaa
kun monella kaverillanikin on jo lapsia ja hekin ovat pärjänneet hyvin vaikkeivat ole töissä. . . Omasta
mielestäni olisin jo valmis äidiksi.
Hei kuule, te nyt ootte vielä niin nuoria et ei sulla oo mitään kiirettä tuon asian kanssa.. siis miehet harvoin on valmiita isäks tuossa iässä, usein niillä alkaa se vauvakuume pukkaamaan päälle vasta päälle 30 vuotiaina jos vielä kaikilla silloinkaan. Eli ole nyt vaan ihan rauhassa, kyllä se miehes siitä sit aikanaan voi kantaansa vielä muuttaa! :)
Sitä paitsi mielestäni miehesi toimii täysin järkevästi tuossa asaissa jos opiskelut vielä kesken..ei semmoseen elämäntilanteeseen kannata edes miettiä lasta jossa kummatkaan ei ole töissä(näin ymmärsin) vaan opiskelkaa opiskelut ensin loppuun ja sit työpaikka ja sit vasta lapsia! Näin se mun mielestä ihan oikeesti kuuluukin mennä.
Mikään kiire teitää ei siis tosiaankaan ole, nyt vaan jäitä hattuun ja asiat tärkeysjärjestykseen!
Moikka! Olen 23 vuotias ja mieheni täyttää 30 tammikuussa. Minulla on ollut kamala vauvakuume jo 2 vuotta. Mieheni ei ole vielä valmis. Yritän joka päivä puhua asiasta ja kysellä,milloin haluat lapsia. Mies sanoo aina,et odotetaan :/ Mua harmittaa. Valmistun syksyllä koulusta ja työpaikka on. Syksyllä olisi sopiva hetki yrittämään mielestäni. No,ehkä joskus tulevaisuudessa sitten saan sen pienokaisen syliin.
Sydämeen koskee, kun näitä lukee, itse niin samanlaisessa tilanteessa... Tässä tosin mennään niin, että ei mitään tietoa mihin suuntaan mies on päätymässä. Olen itse periaatteessa jo päätymässä eroon mutta kun ei näille tunteilleen mitään mahda. Lisäksi alkaa jo sydän ja mieli olla niin rikki ja väsynyt, että ei edes jaksa sitä eroamista aloittaa. Miestäni rakastan kovasti ja juuri hänen kanssaan haluan perheeni perustaa. Myöskään miehen puolelta ei ole kyse tunteiden puutteesta mutta hänen pitää kuulemma miettiä asiat ensin perusteellisesti läpi, että pystyykö ryhtymään noinkin isoon asiaan. Tottahan sitä päässään voikin tietää mitä elämä päättää tarjota...
Tutulta kuulostaa. Oma mieheni oli 23 kun aloimme seurustella. Vuosia meni niin että vauvat oli ehdoton Ei, siis ei Ikinä! Ajattelin että olen itsekin nuori, turha noita on vielä mietiskellä. Mutta kappas kappas vuosia kului ja miehen kanta pysyi samana(alkaa lähennellä juurikin tuota 30 ikää). Aloin sitten miettiä että no hemmetti,tässäkö me sitten kökötetään kaksistaan vielä keski-ikäisinäkin. Itse olen aina ollut sitä mieltä että lapsia haluan (ja mielellään ei kovin vanhana..) Jahkailin asiaa kaikki nuo vuodet mutta vihdoin sain otettua asian puheeksi miehen kanssa. En uskonut että hän ikinä tulisi mieltään muuttamaan kun on aina ollut niin ehdoton asian suhteen. Sanoin siis vain että on aika lähteä eri teille kun elämältä kuitenkin haluamme niin eri asioita, hän voi etsiä jonkun joka ei myöskään lapsia halua ja itse päinvastoin. Mies oli järkyttynyt tästä pommista,oli kait ajatellut minun unohtaneen kokoasian. Parin päivän päästä sitten kävimme uuden keskustelun miehen aloitteesta, ja kyllä, mieli oli muuttunut! Olimme jopa yhtämieltä siitä että vauva saa tulla vaikka samantien kun elämä on muuten ihan mallillaan (vakityöt, oma talo jne) Nyt vain yrittämistä :)
Mutta toki on myös sellaisia miehiä jotka eivät mieltään tule muuttamaan, mutta mikäli vauvalla ei niin hirveä kiire ole minun neuvoni on: odottakaa ja antakaa miestenne kypsyä rauhassa.
Meillä mennyt niin, että minä olen kuumeillut jo pidemmän aikaa ja no yllättäen mies ei juurikaan. Ymmärrän häntä, koska olemme 22-vuotiaita ja harva tuon ikäinen mies haluaakaan vielä isäksi. Noh minä nyt aina höpötän vauvoista sitä ja tätä ja tuntuu, että kaikki tutut vaan saavat vauvoja. Mies haluaa kyllä lapsia, mutta vielä ei oikein osaa sanoa milloin. Ollaan puhttu, että syön pillerireseptini nyt ainakin loppuun ja katsotaan sitten :) Eilen koin pienen yllätyksen, kun mies rupesi selittämään mitä unta oli nähnyt. Oltiin kuulemma sairaalassa siinä unessa ja minä olin juuri synnyttänyt vauvan ja mies oli ollut aivan innoissaan pienestä nyytistä.
En tiedä olenko selittänyt niin paljon viime aikoina vauvoista, että hän näkee jo unia niistä :D Yllätyin kuitenkin positiivisesti, ettei se uni ollut ns. paha uni ja että hän oli kuitenkin iloinen vauvasta.
Eli eikai tässä muu auta kuin odotella milloin mies on valmis.
Muutama vuosi sitten otin puheeksi vauvan, mutta silloin oli ehdoton ei. Olimme silloin 21 kumpikin. Nyt on oma kämppä ja ollaan molemmat 23 ja ehkäisy jätetty pois tässäkuussa. Tähän kahteen vuoteen mahtuu itkua ja naurua ja turhia lupauksia vauvan hankinnasta. Mutta nyt on mieskin valmis vihdoin ja viimein. Odotus palkitaan, vaikka tuskaiselta se siloin tuntui kun yksin sai kuumeessa toivoa.
Olin vuosikaudet samassa jamassa kuin aloittaja. Mies sanoi aluksi, että haluaa ehkä joskus lapsia, mutta ei tiedä milloin. Välillä sanoi, ettei tiedä haluaako niitä koskaan. Katsoin tätä reilut viisi vuotta ja koska asiasta oli tullut jo suhteellemme todella suuri rasitus, otin lopulta eron. Asia oli minulle sen verran iso. Minulla oli ikääkin jo pitkälti yli 30 vuotta, miehellä yli 40 vuotta. Koin että itseltäni alkaa mahdollinen aika saada omia lapsia vähitellen loppua, kun taas miehestä ei tiennyt olisiko hän oikeasti koskaan valmis isäksi. Arvelen ettei olisi ollut.
Ratkaisin asian hedelmöityshoitoklinikan avulla ja olen nykyisin yhden lapsen onnellinen yksinhuoltaja. Tämä oli minulle oikea ratkaisu. Jos olisin jatkanut ehkä pysyvästi lapsetonta liittoamme miehen toiveesta, olisin katkeroitunut vähitellen häneen yhä enemmän. Hänkin varmaan lopulta minuun.