Korostunut narsismikeskustelu.

Käsitän hyvin kapeasti näitä persoonallisuushäiriöihin liittyviä asioita. Ei mikään ihme, koska alan korkeakouluoppineillakin riittänee näiden tulkinnassa vielä paljon työtä.

Pomppaa kuitenkin silmille enemmän mututuntumalla tehdyt 'diagnoosit'. Nämä Haren tai Sam Vakninin julkaisut otettiin vastaan hurmiossa kuin pyhimysten tokat tulemiset.
Miksi tämä palsta sitten kiinnostaa meikää? Ei kiinnosta vai, kerronpa kuitenkin. No.

Alueradiossamme vieraili joku monialataituri, tuottaja, sijoittaja, filosofi, mensalainen ym. ym. Hänellä oli psykopaattitutkija Haren teoksen 'faktat' hallussaan.
Tri Harella oli 40 vuoden ajalta tutkimustietoa myös kanalalaisten kriminaalien haastattaluista, tekemisistä ja vaikutuksista omassa ympäristössään.

Yle aluetoimittajalla syttyi ns. lamppu. Hän tietää yhden varman psykon. Tuntomerkit tyypistä sopivat niin yks yhteen, että tunnistin niistä itseni.
Yhteystietojen kapeuden vuoksi kirjoitin toimittajalle aluetoimistoon. Hän otti yhteyttä. Puhuimme luurissa suurilla kirjaimilla.
Mies kertoi saaneensa paikkakuntamme naiselta puhelun. Hän kertoi pelottavasta tapauksesta työpaikallaan. Olin käyttäytynyt uhkaavasti - psykopaatin tavoin.

Käsitin menetelleeni typerästi ja hyvitellä aggessiivista käyttäytymistäni seuraavissa tapaamisissani hänen työpaikallaan. Hän veti 'liinat kii' - tyyppi on hengenvaarallinen.

Minä sitä vaan, että narsismikeskustelu on pompsahtanut leimaustasolle, jossa isketään silmät kiinni, oma suojaus unohtaen. Ihmiset rakastuvat vääriin tyyppeihin, sukupuolista riippumatta.
Kun on on tarjolla oiva astalo, nimeltään narsismi, paiskataan nyt ainakin sillä.

Katson, että persoonallisuushäiriöt on kuin maalajit, kivikunta, sora hiesu, muta tai mustamulta. Ne tulevat kyllä luonnossa keskenään juttuun. Maatakin voi parantaa, tietävät jo palstaviljelijät.

Näin myös ihmismieliä, jos tahtoa - ja vain omaa tahtoa riittää. Ilman oman tahtotilan muuttamista kierretään samaa ympyrää. Ellei mieli käsitä vikaa itsessä, toinen ei voi siihen vaikuttaa.

15

348

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuus sairauksista

      Jos narsismi on pelkkä käytösongelma joka paranee kun itse pyrkii parantumaan niin sama koskee silloin myös skitsofreniaa, sekin paranee jos potilas vain haluaa muuttaa tapojaan.

    • Luota tuntemuksiisi

      En ihan tarkkaan tiedä, mitä nimimerkki hakee kirjoituksellaan. En osaa "hienosti" keskustella erilaisin koukeroin. En ole tyhmä kuitenkaan. Luulisin.

      Mutta yksinkertaisesti, on hyvin tärkeää keskustella narsismista. Ja myös narsisteille tyypillisistä toimintatavoista. Tiedon lisääntyessä voidaan pelastaa ihmisiä joutumasta narsistien uhreiksi. Jopa joidenkin henki.

      On turhaa saivartelua syyllistää mututuntumalla tehdyistä diagnooseista. Ja eihän narsistit edes mene diagnosoitaviksi, joten turha niitä virallisia diagnooseja on vaatia tai odottaa.

      Eli yksinkertaistetusti sanottuna: jos lähipiirissä tai puolisona on henkilö, johon ammatti-ihmisten tunnuspiirteet narsistista/psykopaatista sopivat ja hänen käyttäytymistään leimaa narsisteille ominaiseksi tiedetty käytös, niin se on selvää, tällaisen ihmisen kanssa ei kannata olla tekemisissä ja tällaiselle ihmiselle ei pidä antaa mitään valtaa itsensä suhteen, ellei halua tuhota itseään.

      • Survivor

        Veit sanat suustani.


      • Luota tuntemuuksiisi
        Survivor kirjoitti:

        Veit sanat suustani.

        :)


      • hyvä herra

        Ihmisellä, kuten 'alemmillakin' eläimillä on itsesuojeluvaisto. Fyysisen, kuten henkisenkin väkivallan uhkan alaisena toimimisesta voi saada lievemmän tuomion oikeusistuimissa.
        Miksi jäädä roikkumaan suhteeseen, jossa oma tai lasten turvallisuus on uhattuna. Eikö nämä liity jo vaistonvaraiseen toimintamalleihin?


      • metall-leidi

        Nyt tuli sellaisia mielipiteitä sulta joista puuttuu jonninjoutava "akateeminen# ja muka älyllinen kikkalointi.
        Jos on ajatunut narsistin vaikutuspiiriin ja uhriksi niin kait sitä puhuu kokemuksen syvällä rintaäänella.
        Minä olen tehnyt sen virheen, että olen antanut narsistille valtaa ja nyt kun pari vuotta sitten räpistelin pois
        valtapiiristä niin mua tympii se , että pitäisi nyt muka tieteellisesti koettaa ymmärtää narsistin käytöstä.
        Multa ei liikene mitään ymmärrystä narsisteille vaan koetan herra nähköön varomasta etten joudu enää kenekään rusentamaksi.


      • metall-leidi kirjoitti:

        Nyt tuli sellaisia mielipiteitä sulta joista puuttuu jonninjoutava "akateeminen# ja muka älyllinen kikkalointi.
        Jos on ajatunut narsistin vaikutuspiiriin ja uhriksi niin kait sitä puhuu kokemuksen syvällä rintaäänella.
        Minä olen tehnyt sen virheen, että olen antanut narsistille valtaa ja nyt kun pari vuotta sitten räpistelin pois
        valtapiiristä niin mua tympii se , että pitäisi nyt muka tieteellisesti koettaa ymmärtää narsistin käytöstä.
        Multa ei liikene mitään ymmärrystä narsisteille vaan koetan herra nähköön varomasta etten joudu enää kenekään rusentamaksi.

        Sodankäynnin yksi stradegia; pidä ystävät lähelläsi, mutta vihamiehesi vielä lähempänä. No joo. Eroon hankalasta suhteesta, että saa aikaa ajatella.

        Mutta kun pahin tuska on ohi, niin kyllä narsismia/narsistia kannattaa yrittää ymmärtää koska tapahtumaketju sisältää avaimia oman itsensä ymmärtämiseen ja paranemiseen. Miksi voin pahoin(?)

        En ihmettele pahaa oloasi..et olisi ihminen jos et kokisi noin. :)


    • Niimpä, pyydä siinä sitten anteeksi kun toinen on niin ylireagoituneessa tilassa että lyö luukut kiinni?

      Moni ihminen tässä maailmassa haluaisi muuttaa toisia ja heidän käytöstään, vastaamaan itselleen sopivaa. Mutta totuus on että vain itseään voi muuttaa. Jos mainitsemaasi tahtotilaa riittää. :)

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe