Minua alkaa ihmetyttää, miksi tämä uni on alkanut pikkuhiljaa toistaa koko ajan silloin tällöin. Ihmiset jossa kohtaan unissani, he olisivat minun uusia ystäviäni. Aina tyypillisessä kohtauksessa minun on aika herätä enkä voi luopua heistä ollenkaan, varsinkin kun seuraavassa unessa tulee jälleen uusia ystäviä. Ennen kuin "heräämisvalo" tulee häikäisemis-muotona, eräässä unessa ehdin vielä kysellä kahdelle ihmiselleen, että ovatko he oikeasti vain unimaailman ihmisiä (eli mielikuvitusolentoja, eivät siis unennäkijät), niin he sanoivat minulle että valitettavasti näin on. Mutta he ehtivät kertoa jotain, että on mahdollista että saattaisin kohdata vielä unimaailmassa joitain sellaisia ihmisiä, jotka ovat oikeita siten että jotkut maailman ihmiset (eli unen näkijät) olisivat yhteydessä minuun. Sitten uni siis päättyi näin.
Osaisitteko kertoa, mitä tämä uni merkitsee? Kiitos!
Osaisitteko kertoa, mitä tämä uni merkitsee? Kiitos!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.