kun annan lapsen hoitoon esim mummolle, ja lähden esim vaan kauppaan käymään, mulle tulee hirveen huono omatunto! jos esim jätän miehelleni lapsen hoitoon ja lähden jonnekin...
illalla kun laitan pinnasänkyyn nukkumaan, mulle tulee syyyllinen olo? ku tuntuis et vauvan pitäis olla mun lähellä koko ajan...
mitä tää on? jotain liian suurta suojeluvaistoo vai mitä?
vauva 5kk ja oon kuin naarastiikeri lapseni suhteen, en anna hoitoon kun pelkään että joku pudottaa ja lapselle sattuu jotain.
ois kiva hengähtää välillä ja antaa muidenki hoitaa,mut en pysty! rakastan lastani yli kaiken ja haluan että hän on turvassa. ja mikä ois turvallisempi paikka ku rakastavan äidin syli?
illalla kun laitan pinnasänkyyn nukkumaan, mulle tulee syyyllinen olo? ku tuntuis et vauvan pitäis olla mun lähellä koko ajan...
mitä tää on? jotain liian suurta suojeluvaistoo vai mitä?
vauva 5kk ja oon kuin naarastiikeri lapseni suhteen, en anna hoitoon kun pelkään että joku pudottaa ja lapselle sattuu jotain.
ois kiva hengähtää välillä ja antaa muidenki hoitaa,mut en pysty! rakastan lastani yli kaiken ja haluan että hän on turvassa. ja mikä ois turvallisempi paikka ku rakastavan äidin syli?
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuolla menolla. Syyllisyys on kyllä aika normaali olotila, mutta terveellä tavalla kun vielä voit siitä huolimatta antaa lapsesi hoitoon. Varsinkin omalle isälleen. Se on sitä äitiyttä että haluaa olla lapsen kera ja mitä oudoimmista jutuista voi tuntea syyllisyyttä :) Varsinkin jos on esikoisen äiti eikä ole oikein varma kaikesta mitä tekee. Syyllisyyden tunteminen on tavallan luonnon oma varokeino varmistaa että äiti hoitaa lastaan hyvin. Syyllisyyden tunteminen ilmaisee sen että huolehdit lapsestasi ja hänen tarpeistaan, mietit mikä on hänen hyväkseen.
Mutta yritä päästä siitä hieman irti, ota rennommin, sillä myöhemmin siitä voi olla haittaa tai sinusta voi tulla ylitsesuojeleva.
Itse huomasin asian kun poika oli siinä 6kk kohdalla, tuntui ettei kukaan muu osannut hoitaa lasta hyvin, oli pakko alkaa luovuttaa tai olisin nyt lopullisesti poikki kun lapsi on 11kk. Edelleen tulee syyllinen olo joistain ihan arkipäivisistäkin jutuista. Ja just tuo mummolle hoitoon jättäminen jää edelleen kutkuttamaan takaraivoon. EI voi minkään.
Mä en ole ainakaan minnekään lastani antanut hoitoon ja vieressä se nukkuu (kohta 11 kk). Kaikki asiat teen vauvan kanssa ja nautin siitä. Mitä mun pitäisi yksin tehdä ja "hengähdellä", en nauttisi siitä enkä keksisi tekemistä. Annan asioiden mennä ihan omalla painollaan, viis muiden puheista...
tapa pitää äiti ja vauva yhdessä :) Minä lupaan, että tuo tunne helpottaa ajan myötä. Itse kärsin siitä samasta olotilasta, mutta nyt se on alkanut pikkuhiljaa helpottamaan, kun lapsi lähenee vuoden ikää. Nyt kun näkee, että lapsi oikeasti nauttii muidenkin ihmisten seurasta, on alkanut tuntua vääryydelle, etten antaisi häntä vaikka mummon hoiviin hetkeksi silloin tällöin.
Tee ihan niinkuin sinusta tuntuu hyvälle, se on minun neuvoni. Jos pää tulee täyteen kotia ja itkevää vauvaa, niin mene hyvällä omallatunnolla käymään vaikka siellä kaupassa. Pieni puhallustauko tekee joskus hyvää ja olet taas paljon iloisempi äiti, kun tulet kotiin. Jos tuntuu pahalle nukuttaa vauva pinnasänkyyn, ota viereen. Nukuttele sinne sitten kun siltä tuntuu. Meillä ainakin tuli vaihe, jolloin huomasin tytön jo tarvitsevan omaa rauhaa öisin. Kun siirsimme omaan huoneeseen, yöunet paranivat heti. Nyt jos yrittää ottaa viereen esim. kun on flunssassa tms. niin ei ala nukkumaan vieressä. Kätisee, kunnes siirrän omaan sänkyyn ja siellä nukkuu tyytyväisenä. Ja jos lapsen hoitoon jättäminen on hankalaa, ole ihmeessä hänen lähellään ja pidä hyvänä. Vielä tulee se päivä, kun muksu huutaa sinulle, että "jos en saa karkkia muutan mummulaan :)".