Johan teki kevät tepposet! Minä vaimo ja pienten lasten äiti menin rakastumaan itseäni nuorempaan mieheen ja nyt on pää pyörällä ja sydäntä vihloo. Mies on komea ja henkevä ja myöskin ihastuksensa ilmaissut, tilanteesta hämillään hänkin (ja tahollaan varattu!). Lastemme kotia en riko, enkä riskeeraa hyvää liittoani mutta sanottava on että tunne piinaa. Että pitikin.
Ei sitä tarvitse etsiä, eikä sille voi mitään: jos jymähtää niin jymähtää. Näköjään. Hyväkään parisuhde ei siltä varjele!
Kertokaa kokemuksianne, miten piinanne eteni ja päättyi vastaavassa tilanteessa?
Ei sitä tarvitse etsiä, eikä sille voi mitään: jos jymähtää niin jymähtää. Näköjään. Hyväkään parisuhde ei siltä varjele!
Kertokaa kokemuksianne, miten piinanne eteni ja päättyi vastaavassa tilanteessa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihastuminen jatku...se meni liian pitkälle ja jatku liian pitkään. Tuhosi perheen ja kaikki miestä ei kinnostanukkaa..Neuvo lopeta haaveilu ja pidä oma perhees kasassa..
Joo, tuttu tarina omalta kohdalta jonkin ajan takaa. Kerroin omalle miehelleni, että olen rakastunut toiseen enkä halua luopua mistään, haluaisin vaan molemmat miehet - tietysti ymmärsin, ettei se voisi olla mahdollista. Minusta vain mieheni pysytyi auttamaan ja auttoi, koska ei myöskään halunnut menettää minua ja sehän rupes kilpasille osoitti, että on silti parempi mulle ja haluaa pitää minut (osoitti rakkauttaan selvemmin ja enemmän, suorastaan palvoi minua). Eihän ennestään hyvään voinut olla enempää rakastumatta, huomasin, että minulla on jo minulle maailman paras mies. Liittomme on ollut sen jälkeen kaikin puolin entistäkin parempi, vaikka aina me ollaan onnellisia oltukin.
Niin, sitäpä juuri olen miettinyt, että kannattaako kertoa miehelle vai ei. Toistaiseksi olen siis pysynyt hiljaa vaikka melkein pakahdun tunteeseeni. Nipsu, puolisosi oli kypsä kun hoiti tilanteen noin fiksusti kotiin. Me olemme mieheni kanssa olleet kuin paita ja peppu jo pitkään (koskaan ennen vieraaseen ihastuminen ei ole tuntunut edes mahdolliselta)ja juttuni olisi varmasti hänelle järkytys. Toisaalta, ei se nyt niin kummallista pitäisi olla että vieraaseenkin joskus ihastuu.
On se hurja voima eikä todellakaan tunteenakaan pelkästään ihana ... polttaa ja vihloo!
Minä olin ihan silmittömästi kolmevitosena rakastunut itseäni kymmenen vuotta nuorempaan ja se oli hyvin molemmin puolista. Takana oli jo 10 vuoden avioliitto ja lapset. Taivas mikä mies se oli, onneksi on välimatkaa nyt, enkä toivottavasti ikinä enää tapaa sitä, niin elämä olisi paljon helpompaa. Mailaamme nykyisinkin työn vuoksi jonkin verran keskenämme, mutta ihan asialinjalla. Molemmat tiedettiin, että ei saa koskea toista kun suunnileen pitkällä kepillä ja niinhän sitä tehtiin. Kerran hölmö menin lupautumaan sen kanssa kahdestaan ravintolaan illalla, mutta sitten tajusin, että nyt ollaan liian kaltevalla pinnalla ja peruin, keksin jonkun tekosyyn, etten voinutkaan tulla.
Olin samassa työpaikassa sen toisen kanssa vuoden ja rakkaus leimahti vastapuolelle heti ja minäkin lämpesin varmaan kuukaudessa parissa. Olisit nähnyt "miesteni" ilmeet, kun oma mieheni tuli ja toi mulle ruusuja töihin, kun tiesi tilanteeni. Se toinen ei tienyt kuin jälkeen päin, että kerroin miehelleni silloin tilanteesta. Loppujen lopuksi pääsin siitä toisesta miehestä yli vasta varmaan pari vuotta sitten. On mieheni aina sille toiselle ja sen e-maileille mustasukkainen, mutta syystäkin.
Kyllä minusta kannattaa kertoa, jos et ole ollut uskoton. Kyllä kumppanille pitää uskaltaa kertoa kaikista asioista. Ei mekään ikinä osattu kuvitella sellasta tapahtuvan. Sen jälkeen on ollut vieläkin helpompaa elää yhdessä, luottamus ja keskinäinen rakkaus on vaan syventynyt.
että kyllä se siitä ohi ajan kanssa menee ja jos kerrot miehellesi, niin saat sellaista tukea ajatuksillesi, että kykenet hallitsemaan tilanteen jollakin tavalla ja selviät ajan kanssa.
Jossain elämän vaiheessa olosuhteet muuttuu (et syystä tai toisesta enää tapaa tätä toista miestä, siihen voi mennä vuosiakin riippuu teidän tilanteestanne) ja tilanteesi helpottuu entisestään.
Muista painottaa miehellesi, sitä kuinka tyytyväinen ja onnellinen olet mieheesi ja perheeseesi. Ja että et halua tehdä mitään, mikä sen rikkoisi. Ja osoita sitä rakkautta mielettömästi omalle perheelle (mies ja lapset mukaan lukien) miehesi nähden, että hän tietää, että tarkoitat sanojasi.
Tosin olen minä vähän pari kertaa sen jälkeen "höyrähtänyt", mutta ei ne olleet mitään tän yhden rinnalla, en minä silleen niitä ole halunnut. Tai ehkä viisastuneena olen ollut varuillani jälkimmäisten kanssa. Ja kerroin miehelleni - heti. Selitin miehelleni myös, ettei tunteeni heitä kohtaan ole ollut sellainen kuin silloin, mutta vähän liian kiintynyt olen "kaveriin". Sillä ekalla kerralla kerroin vasta muutaman kuukauden jälkeen, kun en kerrassaan tienyt mitä tehdä, vaan itkin salaa itsekseni ja meinasi sen kaverinkin kanssa ote lipsahdella.
Se yks oli tosiaan saman alan työkaveri kuin minä ja mieheni on eri alalta. Toisaalta se toinen oli huomattavasti koulutetumpi, niin mieheni koki hänet tosissaan haastajana. Ja tämä kaveri taas piti minua ikään kuin omaisuutenaan työpaikalla ja jos mieheni sinne hänen reviirilleen tuli...silmät oli kuin tulta ja tuppuraa vaikka kohtelijaasti juttelikin aina työkaverin puolisolle. Kun mieheni ne ruusut toi, niin jos katse voisi tappaa, niin siinä olisi ollut kaksi vainajaa. Onneksi ei voi, kaksi elämäni suurinta rakkautta ovat hengissä :)
Voimia sulle.
Et uskokaan kuinka terapeuttista oli lukea viestisi! Olet viisaan oloinen nainen ja tilanteesi tuntuu lähes identtiseltä omani kanssa. Minäkin olen muuten kolmevitonen, takana reilut kymmenen vuotta yhdessäoloa siippani kanssa.
En todellakaan ole ollut uskoton, emme juuri ole hipaisseetkaan toisiamme (paitsi kerran hän yllättäen vastaantullessaan tökkäsi minua sormellaan kevyesti vatsaan jonka seurauksena minä kävelin seinään pahki ja hän sekosi jalkoihinsa ja oli kaatua...)Mutta olemme kyllä keskustelleet tilanteesta.
Hän on ihana ja suloinen ja todella fiksu nuorukainen (viitisen vuotta minua nuorempi) mutta mieheni kyllä on joka suhteessa kilpailukykyinen. Silti olen melkein poissa tolaltani tunteeni tähden ja ihmettelen todella, että MINÄKÖ SE KIELTÄYTYISIN jo tuo jumalainen olento pyytäisi minua mukaansa (vaikkapa vaan kahville)!
Ongelmallista on se, että näemme päivittäin ja tulemme näkemään herra ties kuinka kauan. Jos tätä menoa jatkuu niin... niin...en tiedä!!
minä menin ihastumaan veljeni vaimoon ja ollaan harrastettu syntiä useampaankertaan ja pää on sekasi ei kyllä tie mitä tekisi. puskee pientä moraalista vitutusta. tää on tätä