naiset kertokaa,,

kuinka hyvin voi toisen katseesta /hymystä tehdä mitään johtopäätöksiä. ja kuinka pitkä katse ja hymy on vielä normaalia tervehtimistä tämä siksi kun,kun muuan ihana nainen hymyilee/katseemme kohtaavat yleensä vain minulle vaikka paikalla on kyllä muitakin yhteisiä tuttuja
7375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä sen melkein itse tietää..tai sitten ei.
Riippuu ihan siitä onko ko. ihminen itsevarma/ujo tai jotain siltä väliltä.
Itse olen ujo enkä uskalla suoraan kauheasti hymyillä siis tarkoituksella. Taidan antaa ihan päinvastaisen kuvan itsestäni juuri ujouden takia.
Itsevarmat taas antavat ihastuksen näkyä.

Äänestä

sinut nähdessään. Pitää sinusta varmasti. Ehdota kahville menoa aluksi vaikka.

Äänestä
  • Kyllä jos katse viipyy sen 7 sekuntia niin kyseessä taitaa olla aika ihastunut nainen. Ujo taas saattaa kääntää katseensa pois heti kun sen huomaat ja katsot takaisin. Toiset vaan jatkaa tuijotusta, näyttääkseen ihastumisensa. Tuijottaa ei kuitenkaan voi liian pitkää ettei toista alkaisi häiritsemään, varsinkin jos ei ole varmuutta toisen tunteista. Hymyillä voi taas muutenkin, joten siitä ei ehkä voi viedä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

    Äänestä

Naisen intensiivinen katse ja juuri sulle kohdistettu hymy merkkaa sitä että voit saada pian muutakin kun vaan ehdotat.

Äänestä

itse katson ihmisiä niin naisia kuin miehiä suoraan silmiin. Minusta se kertoo avoimuudesta ja rehellisyydestä. Ja jos olen hyvällä päällä voin myös hymyillä. Mutta tämä ei todellakaan tarkoita mitään, koska olen onnellisesti parisuhteessa.

Äänestä
  • niin sepä se onkin vaikea tietää missä menee raja avoimuuden ja rehellisyyden kanssa toki onhan se kivempi hymyilevä ja iloinen ihminen aina kohdata.

    Äänestä

ehkä ne vaistot kertovat jotain. Mut tosiasiassa on erittäin vaikea tietää miten vakavissaan toinen on liikenteessä. Mutta katso häntä samalla tavoin takaisin, niin pian tiedät miten hän toimii

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaunis hymysi,,, kirjoitti:

kuinka hyvin voi toisen katseesta /hymystä tehdä mitään johtopäätöksiä. ja kuinka pitkä katse ja hymy on vielä normaalia tervehtimistä tämä siksi kun,kun muuan ihana nainen hymyilee/katseemme kohtaavat yleensä vain minulle vaikka paikalla on kyllä muitakin yhteisiä tuttuja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu