Tämä kirjoitelma koskee vähän enemmän miesten juomista kuin naisten, naisten psykologia on erilainen, ja sitä en ainakaan ymmärrä pätkääkään, tuskimpa miestenkään. Kaikki mitä sanon saattaa olla täysin puuta heinää, tai ehkä vain osa siitä. Joku saattaa samaistua, toisen mielestä täysin typerää. Pitäkää mielenne avoinna ja yrittäkää ajatella voisiko tämä pitää teidän kohdallanne paikkansa, sanokaa suoraan jos tämä on teidän mielestänne mitä sattuu tekstiä.
Suomalainen alkoholi kulttuuri on omaa luokkaansa. Miehinen mies ottaa enemmän, pikkupojat vähemmän. Taksiin kontatessa on osoittanut olevansa astetta kovempi luu, ei mikään pitkätukka siiderilasinsa kanssa. Ja sitä rataa. Nuorena istuttiin pitkät kesäillat ja maisteltiin viinaa, ne vasta olivat aikoja.. Oma ylpeys muistuttaa, ettei ole mikään nulikka. Ei siis sovi juoda neitimäisesti, vaan pitää ottaa niinkuin miehet. Vaikka melkoisen typerää ajattelua onkin.
Kun alkoholi on ongelma, alkoholin ottamisesta tekee itselleen kynnyksen. Ei saa juoda. On pakko olla juomatta, asiat menevät päin helvettiä jos tarttuu tuopilliseenkin. Koska alkoholista on tehnyt itselleen kynnyksen, sen kynnyksen ylittäminen toimii tapana purkaa tunteitaan ja ongelmiaan. Mielihyvän tavoittelua ja itsetuhoisuutta. Mitä siis yritänkään sanoa? Asiat alkavat vituttaa, akka nalkuttaa, ei oo ruokaa pöydässä kun töistä pääsee, rahat ei riitä ja päässä pikkuhiljaa kihisee. Minähän vedän pellin kiinni.
Kun on muodostanut itselleen suunnattoman eston olla juomatta, se mielestäni muodostaa ongelman. VItutuksen saa purettua, kun heittää tuon eston menemään, eihän jotain sellaista tekemällä minkä itselleen on jo sallinut, saisi mitään muutosta aikaan. Tällaisten kynnyksien yliastuminen on huonotapa purkaa tunteitaan ja pahaaoloa. Pahaoloa on monenlaista, ei ole tarpeen tarkentaa erialalajeja. Olotilan ollessa pahimmillaan se purkaantuu pikkuhiljaa omia reittejään, tai menee ajan kanssa ohi, tai sen pyrkii laukaisemaan ja purkamaan kerralla johonkin. Ottaa päähän keskustella vaimon kanssa, sen kuulee äänestä. Vituttaa. Vaikka vitutuksen yrittää peittää, se tihkuu kuitenkin läpi, ja happamoittaa keskustelun. Vuorovaikutus ei enää toimi niinkuin pitää. Asian purkamiseksi etsii kynnystä itelleen. Joillakin tapa purkaa pahaoloa saattaa muodostua lyömiseksi. Riidellessä nyrkki heilahtaa. Toiset heittävät puhelimen seinään. Jotkut huutaa kurkku suorana. Jotkut osaavat jopa käsitellä ongelmiaan sivistyneesti. Se mitä tässä ajetaan takaa, on että kun tuon kynnyksen etsii itselleen silloin kun on pahaolla - vaikkapa vituttaa niin perkeleesti - niin se laukaisee tilanteen. Hetken päästä katuu että löi. Ensi kerralla kun päätyy uudestana tähän samaan tilanteeseen, kynnystä ei enää etsi niin paljoa, vain tarttuu uudestaan tuohon samaan kynnykseen, vanhaan tuttuun, vaikka se olisi voinut olla jotain muuta jo ensimmäisellä kerralla. Se impulssi, katumus ja päätös jonka viimekerralla muodosti, että en lyö enää, en juo enää, en tee sitä tai tätä enää, taistelee hetken tätä vitutusta vastaan. "En lyö" ja päässä vilisee muistikuvia viimekerrasta. "Mutta kun vituttaa niin pirusti" pahaolo taas iskee vastaan, näiden kahden siinä kamppaillessa joko päätyy purkamaan olonsa huonolla tavalla, tai tuo aikaisempi päätös on vahvempi kuin sen hetkinen pahaolo, ja jotenkin kykenee tekemään sen oikean ratkaisun, mutta se ei poista tunnetta, vaan joutuu odottelemaan että se laantuu itsekseen, kunhan vaan ei tulisi mitään ärsykettä joka pahentaisi tilannetta.
Kuitenkin ongelma ei ole pelkästään siinä, kykeneekö tekemään oikean ratkaisun, vaan myös siinä että ylipäätänsä on päätynyt kyseiseen tilanteeseen... Kynnyksen polkee pikkuhiljaa polkee matalammaksi, se enää tunnu niin korkealta kun kerran on jo yli astunut, pitää lyödä toistekin, että olosta pääsis kokonaan eroon. Kun kynnys muuttuu matalammaksi, sen myös ylittää pienemmästä ärsykkeestä. Tekee helpommin päätöksen lähteä ryyppäämään, vaikka pienestä sanaharkasta, kun on huono päivä.
Täytyisi ymmärtää että on muitakin tapoja käsitellä omaa pahaaoloaan, voi myös ehkäistä oman olotilansa kehittymistä sellaiseksi. Miettiä miten tulisi paremmin toimeen. Ei ajautuisi syöksykierteeseen, missä oma olotila minkä yrittää peittää ja kieltää tihkuu ja pilaa kumppaninkin mielialan, mikä ei myöskään jää huomaamatta....
-jatkuu-
Suomalainen alkoholi kulttuuri on omaa luokkaansa. Miehinen mies ottaa enemmän, pikkupojat vähemmän. Taksiin kontatessa on osoittanut olevansa astetta kovempi luu, ei mikään pitkätukka siiderilasinsa kanssa. Ja sitä rataa. Nuorena istuttiin pitkät kesäillat ja maisteltiin viinaa, ne vasta olivat aikoja.. Oma ylpeys muistuttaa, ettei ole mikään nulikka. Ei siis sovi juoda neitimäisesti, vaan pitää ottaa niinkuin miehet. Vaikka melkoisen typerää ajattelua onkin.
Kun alkoholi on ongelma, alkoholin ottamisesta tekee itselleen kynnyksen. Ei saa juoda. On pakko olla juomatta, asiat menevät päin helvettiä jos tarttuu tuopilliseenkin. Koska alkoholista on tehnyt itselleen kynnyksen, sen kynnyksen ylittäminen toimii tapana purkaa tunteitaan ja ongelmiaan. Mielihyvän tavoittelua ja itsetuhoisuutta. Mitä siis yritänkään sanoa? Asiat alkavat vituttaa, akka nalkuttaa, ei oo ruokaa pöydässä kun töistä pääsee, rahat ei riitä ja päässä pikkuhiljaa kihisee. Minähän vedän pellin kiinni.
Kun on muodostanut itselleen suunnattoman eston olla juomatta, se mielestäni muodostaa ongelman. VItutuksen saa purettua, kun heittää tuon eston menemään, eihän jotain sellaista tekemällä minkä itselleen on jo sallinut, saisi mitään muutosta aikaan. Tällaisten kynnyksien yliastuminen on huonotapa purkaa tunteitaan ja pahaaoloa. Pahaoloa on monenlaista, ei ole tarpeen tarkentaa erialalajeja. Olotilan ollessa pahimmillaan se purkaantuu pikkuhiljaa omia reittejään, tai menee ajan kanssa ohi, tai sen pyrkii laukaisemaan ja purkamaan kerralla johonkin. Ottaa päähän keskustella vaimon kanssa, sen kuulee äänestä. Vituttaa. Vaikka vitutuksen yrittää peittää, se tihkuu kuitenkin läpi, ja happamoittaa keskustelun. Vuorovaikutus ei enää toimi niinkuin pitää. Asian purkamiseksi etsii kynnystä itelleen. Joillakin tapa purkaa pahaoloa saattaa muodostua lyömiseksi. Riidellessä nyrkki heilahtaa. Toiset heittävät puhelimen seinään. Jotkut huutaa kurkku suorana. Jotkut osaavat jopa käsitellä ongelmiaan sivistyneesti. Se mitä tässä ajetaan takaa, on että kun tuon kynnyksen etsii itselleen silloin kun on pahaolla - vaikkapa vituttaa niin perkeleesti - niin se laukaisee tilanteen. Hetken päästä katuu että löi. Ensi kerralla kun päätyy uudestana tähän samaan tilanteeseen, kynnystä ei enää etsi niin paljoa, vain tarttuu uudestaan tuohon samaan kynnykseen, vanhaan tuttuun, vaikka se olisi voinut olla jotain muuta jo ensimmäisellä kerralla. Se impulssi, katumus ja päätös jonka viimekerralla muodosti, että en lyö enää, en juo enää, en tee sitä tai tätä enää, taistelee hetken tätä vitutusta vastaan. "En lyö" ja päässä vilisee muistikuvia viimekerrasta. "Mutta kun vituttaa niin pirusti" pahaolo taas iskee vastaan, näiden kahden siinä kamppaillessa joko päätyy purkamaan olonsa huonolla tavalla, tai tuo aikaisempi päätös on vahvempi kuin sen hetkinen pahaolo, ja jotenkin kykenee tekemään sen oikean ratkaisun, mutta se ei poista tunnetta, vaan joutuu odottelemaan että se laantuu itsekseen, kunhan vaan ei tulisi mitään ärsykettä joka pahentaisi tilannetta.
Kuitenkin ongelma ei ole pelkästään siinä, kykeneekö tekemään oikean ratkaisun, vaan myös siinä että ylipäätänsä on päätynyt kyseiseen tilanteeseen... Kynnyksen polkee pikkuhiljaa polkee matalammaksi, se enää tunnu niin korkealta kun kerran on jo yli astunut, pitää lyödä toistekin, että olosta pääsis kokonaan eroon. Kun kynnys muuttuu matalammaksi, sen myös ylittää pienemmästä ärsykkeestä. Tekee helpommin päätöksen lähteä ryyppäämään, vaikka pienestä sanaharkasta, kun on huono päivä.
Täytyisi ymmärtää että on muitakin tapoja käsitellä omaa pahaaoloaan, voi myös ehkäistä oman olotilansa kehittymistä sellaiseksi. Miettiä miten tulisi paremmin toimeen. Ei ajautuisi syöksykierteeseen, missä oma olotila minkä yrittää peittää ja kieltää tihkuu ja pilaa kumppaninkin mielialan, mikä ei myöskään jää huomaamatta....
-jatkuu-
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäiseen tuoppiin tarttuessa, nostaessa mäyräkoiran ostosten joukkoon kaupasta. Vuoret siirtyvät. Nyt sitä sitten mennään taas. Jotain suunnattoman suurta tapahtuu. Vaikka ei oikeasti ole tehnyt mitään muuta kuin ostanut yhden tuopillisen. Tai enemmän olutta kuin mitä kannattaisi juoda. Tällaisilla hetkillä jos ajattelee olevansa alkoholisti ja tietää päässään kuinka suuria ongelmia se on aiheuttanut, ajattelee luovuttaneensa, astuneensa kielletylle maaperälle, jolta ei pois pääse. Tietää että tämä pieni alku johtaa siihen korillisen juomiseen.... Mutta se on kaikki päänsisällä. Yhden tuopillisen juominen, ei tarkoita kuin yhden tuopillisen juomista. Jos niin päättää.
Ei välttämättä tarvitse tehdä itselleen kynnystä siihen ensimmäisen oluen kohdalle, päättää juoda vähemmän, sen sijaan että yrittää olla kokonaan juomatta. Asettaa jonkun rajan itselleen, josta muodostuu se kynnys. Tällä tavoin kun vitutusta lähtee purkamaan juomalla, todennäköisesti se ehtii hiipua ennekuin päsee tuohon asettamaansa rajaan asti, ja tällöin sen rajan ylittämisestä ei muodostu tuota olotilan purkukeinoa. Itse tein päätöksen juoda vain vähän kun juon. Otan korkeintaan 3 ravintola-annosta alkoholia jos juon, ja pidän siitä kiinni lujasti. Kunnon humalaahan sillä ei saa aikaiseksi, ikävä kyllä. Mutta eipä ole ongelmiakaan, ja pystyy ottamaan alkoholia ilman että pitää ajatella olevansa alkoholisti. Tilaan pitkän oluen, mieleen herää kysymys.. Tästäkö se alamäki lähtee? Vastaan itselleni. Ei lähde, juon vain yhden oluen, aivan normaalisti.
Alkoholi tuottaa myös mielihyvää. Omaan kurjuuteen saattaa takertua, säälii itseään, on niin surkea juoppo. Masentunut, muut eivät sitä ymmärrä. Koska säälii itseään, sallii itselleen mielihyvää.. Alkoholin nautinnon. Alkoholia ei saa juoda, vaan sitä voi juoda. Ihmiset sanoo että pitää tarttua itseään niskasta kiinni..... He eivät ymmärrä. Alkoholismi on sairaus. Minä olen sairas.. Minä olen kurja. En voi alkoholille mitään, sitä vastaan on turha taistella. Olen niin surkea, että pitäähän minun nyt tuntea edes hetki hyvää oloa, pahan olon pitää väistyä.. Vaikka vain tunniksi, puoleksi.
Tässä nyt on muutamia ajatuksia alkoholista. Pahanolon purkamiseen alkoholin kautta, ja siitä aiheutuvin ongelmiin, on monia näkökulmia ja ratkaisuja.
Ensinnäkin pitäisi ymmärtää mistä se vitutus edes lähtee liikkeelle. Luulisin että kaikkein yleisin syy on huono itsetunto. Sitä haluaa olla selkäsuorassa ja ylpeä. Tuntee epäonnistuneensa jossain, se kolhaisee kipeämmin heikkoon itsetuntoon, ja tuottaa pahaa oloa. Akka nalkuttaa ja puhuu ettei ole mikään mies, alentuvasti lässyttää. Heikko itsetunto ei sellaista kestä. Pitää olla sinut istensä kanssa, ei tyhmänylpeä. Miten sinun kohdallasi, jos sinulla on tällaisia ongelmia, tuo olotila muodostuu? Mistä se johtuu? Miten voisi välttää tällaisen olotilan kehittymistä?
Parisuhteessa jos menee huonosti ja ajautuu riitoihin, ei ehkä kannata peittää vitutustaan, tai kierrellä asioita, silloin nuo ongelmat pikkuhiljaa myrkyttävät nuo kahden keskiset välit. Kannattaa sanoa siitä asiasta mikä ottaa päähän suoraan, yrittää kommunikoida sitä. Kertoa että kihisee päässä.. Tällä tavoin olotila ei kehity niin pahaksi, kun sen oppii myöntämään.. ehkä. Mistäpä mä tietäisin.
Jos kuitenkin ajautuu siihen tilanteeseen että pahaolo valtaa oman mielensä, ja se pitä jotenkin purkaa, kannattaa ehkä yrittää hetken miettiä miten sen tekee, ettei vaan taistele vastaan "TÄTÄ en tee" Kokeilee vaikka huutamista, perkelettä niin lujasit kun keuhkoista lähtee.. Luulis lievittävän, eikä ainakaan mitään pitkäaikaisia vahinkoja synny......
Tähän loppuun on pakko kirjoittaa etten ole kuitenkaa itse alkoholisti, enkä oikeasti edes juo alkoholia. En ole myöskään ollut parisuhteessa, enkä lyönyt ketään. Tunnen kuitenkin muutamia alkoholisoituneita ihmisiä, ja olen yrittänyt pähkäillä mitä heidän päässään liikkuu. Voi siis olla että olen täysin ulapalla juttujeni kanssa... Kirjoitin tämän jutun koska mielestäni alkoholismi on suuri ongelma, ja toivoisin että ehkä se saattaisi jonkun kohdalla toimia, joku saattaisi ehkä löytää täältä jonkun ajatuksen, tai saada inspiraation, jonka avulla selviää omista ongelmistaan, edes hieman paremmin... Ei muuta.. moi.. :)
Eräs tuttuni aina tokaisee "Elä koskaan ota krapularyyppyä"