Oletteko koskaan osoittaneet mieltänne jollakin erikoisella tavalla. Siis en tarkoita mitään mielenosoitusmarssia tai vastaavaa, vaan johonkin esimerkiksi pettymykseen liittyvää mielenilmausta:D
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
50 palstalla ei ole pyhimyksiä.
Olen heittänyt letunkin seinään, se ei ollut itseni paistama.
Ihan muuta asiaa. Miten sun hoikistuminen on edistynyt? Muistaakseni aioit tiputtaa painoa, ja laittaa tiukat farkut jalkaan? Joko ne on sopivat?
En ehkä tarkoituksella ole lettua heittänyt, mutta on kyllä nuotiolla paistettu lettu joskus puunoksalle jäänyt.
Omista mielenilmauksista tuli mieleen se yö jolloin Zernobilin ydinvoimala levisi. Kannoin sinä yönä patjan, tyynyn ja peiton parkkipaikalle ja kävin siihen nukkumaan ja jossakin vaiheessa rupesi satamaan vettä. Mielenilmaukseni ei liittynyt Zernobiliin, vaan sattuneesta syystä tapahtui samaan aikaan.
Vähän vaikea ymmärtää mitä tarkoitat. Olen kyllä aika selkeä osoittamaan mielipiteeni. Tulee nyt mieleen esimerkiksi semmoinen kerta kun porukka kaljoissaan mellasti pitkin yötä ja soitteli jotakin Leevi&leavingsin ruikutuskasettia kunnes leikkasin saksilla nauhan poikki ja painuin nukkumaan. Tai toinen kerta kun taas joku kaljaremmi mekasti yötä mökissä, otin makuupussini alustaksi ja painuin saunan lauteille nukkumaan.
Ihan oikein tunnuit asian ymmärtävän. Tuo nauhan katkaiseminen on aika vaikuttavaa:D