Vuoden verran diagnoosin kanssa elänyt epävakaa persoonallisuushäiriöinen nainen täällä kirjoittelee omia tuntojaan.
Lääkitystä on pariakin sorttia, ja terapiaankin olen onnitunut pääsemään, mutta taival on vasta alussa.
Oman elämän hallinta on täysin hukassa. Ilman parisuhdetta (joka on kestänyt jo viisi vuotta) olisin varmasti jo katuojassa retuperällä olevan talouteni takia. Vielä nuorempana pystyin pitämään kotini ja talouteni kunnossa, mutta suhteen edetessä olen taantunut täysin. Kumppani on ottanut huolehtijan roolin, roolin jossa hänen kuuluu hoitaa kaikki käytännön asiat. Laskujen maksu, raha-asiat, kodin siisteys, kaikki nämä asiat hän pääasiassa huolehtii koska minusta ei vain ole siihen. Saatan ajatuksen tasolla ymmärtää, että nyt täytyisi siivota, tai huolestun miten raha-asiat ovat, mutta kun pitäisi ottaa hoitaakseen jotain, lamaannun täysin. Saatan seistä keskellä huonetta imurinletku kädessäni ymmärtämättä mitä kuuluu tehdä, mistä täytyy aloittaa. Ilman selkeitä ohjeita en kykene toimimaan. saatan hetken jaksaa imuroida ja touhuta, sitten iskee armoton riittämättömyyden ja jaksamattomuuden tunne ja saatan alkaa itkemään keskellä lattiaa toivottomasti. Olen pieni avuton lapsi aikuisen ruumiissa. Kiukuttelen silmittömästi jos asiat eivät mene minun mallini mukaan. Olen valmis ohjeistamaan ja neuvomaan kuinka koti tulee siivota, mutta itse en kykene siinä olemaan apuna konkreettisella tavalla.
Tuntuu että näen kaiken sotkun moninkertaisena, ja tunnen suurta toivottomuutta kun en kykene hoitamaan asioita. Vaikka kyse olisi vain muutamista astioista tiskipöydällä tai parista tavarasta pöydällä, minulle se on suuri katastrofi ja sotku.
Lisäksi en kykene hallitsemaan tunteitani, ne tulevat, valtaavat voimakkaana, enkä pysty toimimaan rationaalisesti vihastuksissani. Tai ihastuksissani. Suutun pienestä, räjähtelen ja komentelen. Mutta myös ihastun helposti, myös parisuhteeni aikana. Saatan tavata jossain mielenkiintoisen ihmisen johon ihastun vähän. Sitten tunne lähtee vyörymään lumipalloefektin lailla, ja kohta minulla on edessäni pakkomielle josta en pääse eroon. Olen ihastunut suhteeni aikana lukuisia kertoja, eikä loppua näy.. Etsin kaiken mahdollisen tiedon ihastuksestani, yritän päästä tämän lähelle..olen mustasukkainen.. Älytöntä!!!
Mitä mielialoihin tulee, niin ne vasta arvaamattomia ovatkin. Saatan herätä hyvällä mielellä, juoda aamukahvit pahalla mielellä, lähteä töihin hyvällä mielellä ja palata kotiin huonolla.. Tunteita tulee ja menee, jokin haju, ääni tai sana saattaa kääntää purjetta eri suuntaan. Seilailen usein kaikkien tunteiden välimaastossa ymmärtämättä oikein itsekään miltä juuri sillä hetkellä tuntuu. Päässä saattaa kulkea monia eri ajatuksia moniin eri suuntiin, joistain saattaa saada pieneksi hetkeksi otteen kunnes se taas lipuu jonnekin saavuttamattomiin. Ideoita saattaa tulvia päähän, ehkä jotain lähden toteuttamaankin, mutta sitten tulee eteen joku asia jolloin ei enää huvitakaan.
Toisinaan en tiedä oikeastaan kuka tai mikä olen. Ikäänkuin katsoisin touhujani ulkopuolelta.
Kaikenkaikkiaan kohtalaisen kuluttavaa.
Kiitos ja anteeksi.
Lääkitystä on pariakin sorttia, ja terapiaankin olen onnitunut pääsemään, mutta taival on vasta alussa.
Oman elämän hallinta on täysin hukassa. Ilman parisuhdetta (joka on kestänyt jo viisi vuotta) olisin varmasti jo katuojassa retuperällä olevan talouteni takia. Vielä nuorempana pystyin pitämään kotini ja talouteni kunnossa, mutta suhteen edetessä olen taantunut täysin. Kumppani on ottanut huolehtijan roolin, roolin jossa hänen kuuluu hoitaa kaikki käytännön asiat. Laskujen maksu, raha-asiat, kodin siisteys, kaikki nämä asiat hän pääasiassa huolehtii koska minusta ei vain ole siihen. Saatan ajatuksen tasolla ymmärtää, että nyt täytyisi siivota, tai huolestun miten raha-asiat ovat, mutta kun pitäisi ottaa hoitaakseen jotain, lamaannun täysin. Saatan seistä keskellä huonetta imurinletku kädessäni ymmärtämättä mitä kuuluu tehdä, mistä täytyy aloittaa. Ilman selkeitä ohjeita en kykene toimimaan. saatan hetken jaksaa imuroida ja touhuta, sitten iskee armoton riittämättömyyden ja jaksamattomuuden tunne ja saatan alkaa itkemään keskellä lattiaa toivottomasti. Olen pieni avuton lapsi aikuisen ruumiissa. Kiukuttelen silmittömästi jos asiat eivät mene minun mallini mukaan. Olen valmis ohjeistamaan ja neuvomaan kuinka koti tulee siivota, mutta itse en kykene siinä olemaan apuna konkreettisella tavalla.
Tuntuu että näen kaiken sotkun moninkertaisena, ja tunnen suurta toivottomuutta kun en kykene hoitamaan asioita. Vaikka kyse olisi vain muutamista astioista tiskipöydällä tai parista tavarasta pöydällä, minulle se on suuri katastrofi ja sotku.
Lisäksi en kykene hallitsemaan tunteitani, ne tulevat, valtaavat voimakkaana, enkä pysty toimimaan rationaalisesti vihastuksissani. Tai ihastuksissani. Suutun pienestä, räjähtelen ja komentelen. Mutta myös ihastun helposti, myös parisuhteeni aikana. Saatan tavata jossain mielenkiintoisen ihmisen johon ihastun vähän. Sitten tunne lähtee vyörymään lumipalloefektin lailla, ja kohta minulla on edessäni pakkomielle josta en pääse eroon. Olen ihastunut suhteeni aikana lukuisia kertoja, eikä loppua näy.. Etsin kaiken mahdollisen tiedon ihastuksestani, yritän päästä tämän lähelle..olen mustasukkainen.. Älytöntä!!!
Mitä mielialoihin tulee, niin ne vasta arvaamattomia ovatkin. Saatan herätä hyvällä mielellä, juoda aamukahvit pahalla mielellä, lähteä töihin hyvällä mielellä ja palata kotiin huonolla.. Tunteita tulee ja menee, jokin haju, ääni tai sana saattaa kääntää purjetta eri suuntaan. Seilailen usein kaikkien tunteiden välimaastossa ymmärtämättä oikein itsekään miltä juuri sillä hetkellä tuntuu. Päässä saattaa kulkea monia eri ajatuksia moniin eri suuntiin, joistain saattaa saada pieneksi hetkeksi otteen kunnes se taas lipuu jonnekin saavuttamattomiin. Ideoita saattaa tulvia päähän, ehkä jotain lähden toteuttamaankin, mutta sitten tulee eteen joku asia jolloin ei enää huvitakaan.
Toisinaan en tiedä oikeastaan kuka tai mikä olen. Ikäänkuin katsoisin touhujani ulkopuolelta.
Kaikenkaikkiaan kohtalaisen kuluttavaa.
Kiitos ja anteeksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Se mikä sulla ei pelaa on järjenjuoksu. Eli sun täytyy tietoisesti alkaa harjoittamaan järkeäsi näkemään asioita sisälläsi, jotta se myöhemmin alkais hallitsemaan tunteitasi ja alitajuntaa. Mieti mihin katsot seuraavaksi ja miksi, kaikella mitä teet pitää olla pitävät perusteet. Ongelmat pitää nähdä, pitää ne tärkeysjärjestyksessä, hoitaa yhtä kerralla (minkä sisäisen ongelman kanssa painiskelet tänään ja mitkä hoidat myöhemmin), pitää sisäinen ongelma alitajunnassa koko päivän, arvioida aamulla eilistä työtä. Kehitä omaa komentoa eli mihin ja miksi kiinnität huomiota, hyppää kaiken vähemmän tärkeän yli. Kun teet työtä sisimmän kanssa, jätä ympäristö huomiotta, vaikka sitten olet silmät kiinni.
Luin mielenkiinnolla ajatuksiasi jotka tähän kirjoitit. Kiitos, autoit minua ymmärtämään mitä on eläminen mielialahäiriön kanssa.
Jaksamista taipaleelle, on hienoa, että olet päässyt terapiaankin. Se on taas hieman erilaista hoitoa kuin lääkitys ja toivon, että koet senkin auttavan sinua.
Minulla on juuri samanlaiset oireet. Olen muutaman kirjoituksen tänne kirjoitellutkin ja huomasin juuri että haulla löytää aika hyvin tietoa tästä sairaudesta.
Psyykkiset ongelmat on juuri niin kauheat kun kerroit. Mutta uutena asiana neuvoisin sinua tutkimaan myös elimistösi fysiologiaa. Eli nälkä, jano, verenpaine, verensokeri, kivut, hormonit... Minulla jos joku esim. näistä asioista järkkyy , niin päivä voi olla pilalla. Tai monta päivää.
Mietipä näitä.
Miten voit käydä töissä??,kun et ees pysty paria tavaraa siivoamaan tai laskuja maksamaan.ym...?
Ihan kiinnostuksesta,mitä teet työkses?
että olen ammatiltani sairaanhoitaja, ja työskentelen som aattisella puolella. Työni hoidan huolella ja hyvin, olen siitä kiitosta saanutkin. Työssäni pystyn ikäänkuin esittämällä muuttamaan identiteettiäni, mutta kun pääsen töistä, kasautuneet paineet purkautuvat epätoivottuna käytöksenä muita ihmisiä kohtaan. Olen aivan poikki kun pääsen kotiin. Pahimpina kausina en ole kyennyt aamulla lähtemään töihin, ja olen joutunut olemaan sairaslomalla. Tällä hetkellä olen mahtavassa työpaikassa, mikä edesuattaa jaksamista sillä saralla. henk.koht. elämässä ei sitten olekaan niin vakaata.
Vaikka itse olen terveydenhuollon ammattilainen, ei tarkoita sitä etteikö voisi sairasta, tai ettei ole lupaa sairastaa. Suutarin lapsilla ei näemmä ole vieläkään kenkiä.
Tuntuu välillä kuin minussa asuisi monta erilaista ihmistä, ja erilaisissa tilanteissa nämä eri persoonat ottavat vallan. Töissä työpersoona, vapaalla toisena päivänä erilainen persoona, toisena päivänä taas erilainen. Tällainen identiteettidiffuusio lienee tyypillistä rajatilapersoonille.
aina minusta ei edes päällepäin huomaa että sisälläni kamppailee satoja erilaisia tunteita ja ajatuksia ristiinrastiin. Sillon olen ikäänkuin jossain kuplassa ja minuun on vaikea saada otetta. Usein kumppanini huomaa etten ole henkisesti läsnä, hän on saattanut kertoa monia asioita ja olen sanonut ymmärtäväni, hetken päästä en muista kuulleenikaan niistä. Silloin kun päässä "suhisee" en tajua mistään mitään. Olen huomannut että näin tapahtuu juuri työpäivän jälkeen, olen skarpannut koko päivän, ollut töissä kartalla kaikesta ja kun tulen kotiin aivot ikäänkuin lakkaavat toimimasta.
Toisinaan minut valtaa suunnaton tyhjyyden tunne, ihankuin en olisi olemassakaan. En tiedä kuka olen, en tunnista tunteitani enkä halujani. Tulee toivoton tunne, kun tajuaa että koko minä olen pirstaleina, yksi pala tuolla toinen täällä ja siitä pitää alkaa taas kokoamaan itsensä pala kerrallaan. Tyypillistä rajatilapersoonan elämää.
Toivottavasti tämä edes joskus helpottaa.
Nyt tuli taas sekavaa tekstiä, tai ainain minusta siltä tuntuu, juuri tällä hetkellä olen taas ihan pirstaleinen ja väsynyt. Mutta yhtäaikaa puhkun intoa. Sekavaa. Tämä on tätä vapaapäivän eloa.
Klassinen kysymys, minkälainen sun lapsuus oli? Kerro jos haluat. Lapsuudesta kaikki lähtee. On vain oireita, syyt ovat paljon syvemmällä. Pääsitko Kelan tukemaan terapiaan? Jos pääsit sulla kävi hyvä tuuri, tai voisi sanoa että lausunnon kirjoittanut oli sun puolella.
Miten jaksat tehdä raskasta hoitoalan työtä missä nimenomaan tunnepuoli kuormittuu aika lailla?
Lapsuudessa olin aika kiinni äidissäni, isä oli ulkomailla töissä ja oli pysyvästi kuvioissa vasta kun olin noin viiden-kuuden vanha, en muista tarkemmin. Vierastin isää kun se tuli töistä lomille kotiin.
Isoveli on 14 vuotta vanhempi, ja oli minun muistikuvien mukaan paljon pois, eli koulussa päivisin.
Jos äiti oli vähänkin pois näköpiiristä, olo oli levoton. Pitempi lenkki koiran kanssa niin itkin hysteerisesti. Pelkäsin yksin jäämistä.
Kävin kyllä esikoulussa ennen ensimmäistä kouluvuotta. Joskus vaan ikävöin enemmän ja itkin ja huusin enkä suostunut jäämään, mutta harvoin näin. Olin sosiaalinen, minulla oli leikkikavereita ja vilkas mielikuvitus. Koulun aloittaessa olin aika rauhaton, en tahtonut jaksaa istua pulpetissa, höpöttelin ja häiritsin tunnilla. Siitä kirjoitettiin reissuvihkossa kotiinkin. Sain tukiopetusta matematiikasta heti toisella luokalla jo. Lukemaan ja kirjoittamaan opin hyvin. Luetun ymmärtäminen on työlästä.
Nuoruusvuosina isä oli aika ankara, kotiintuloajoissa ja muissa. Hän asetti kotiaresteja jostain ihan mitättömistä syistä, kuten saatoin murrosiän kuohuissa korottaa ääntäni. Pelkäsin isää. Ei koskaan olla oltu läheisiä, kotona ei olla puhuttu juuri mitään. Pakolliset moi, hei, terve faijan kanssa. Äiti pelottelikin usein että ole nyt kunnolla, iskä tulee kohta kotiin ja jos se kuulee kun sä karjut niin se suuttuu. Äiti antoi eri vapauksia kuin isä. Heidän kasvatuksensa oli täysin ristiriidassa. Isä saattoi kumota äidin lupaukset täysin.
15-vuotiaana sain kuulla että isällä on kolmaskin lapsi, syrjähypyn tuotos minun ja veljeni välissä.
Niihin aikoihin isä ryyppäsi myös rajusti, monia viikkoja putkeen ja minä yritin taiteilla siinä välissä, auttaa äitiä jaksamaan henkisesti jne. Veli oli tehnyt päätöksen olla välittämättä ja elää vain omaa elämäänsä. Äiti turvautui aina minuun.
Mitä työhöni tulee, niin kuormittavaa se on, henkisesti ja fyysisestikin. Osaan onneksi erottaa työssäni erittäin hyvin omat tunteeni, enkä siis mene emotionaalisesti mukaan kaikkeen. Minulla on ihan erilainen työpersoona. Siinä turha tunteilu väistyy, kaikkeen ei voi upota mukaan. Olen hoitajana hyvä ja saanut kiitosta työstäni.
Hei. tekstisi on kuin minulla, olen epäillyt rajatilaa ja epävakaata ja sitten narsistista persoonallisuutta ja välillä epäilen skitsofreniaa. Olen myös hoitoalalla ja olen miestäni pettänyt ja ihastun helposti ja silloin kaikki tunteet ikäänkuin "lehahtaa eloon". Uupumusta ja masennusta on ja sen takia lääkitys joka ei auta. Terpiaa olen hakemassa kun löytyisi sopiva terapia ja terapeutti. Tyhjyyden tunne ja oman itsensä hukkaaminen on tuttua. Päätökset myös vaikeita. Jatkuva analysoiminen ja kelailu omassa päässä myös.
termit hieman hakusessa edellisellä.. Rajatila persoonallisuus on sama kuin epävakaa persoonallisuushäiriö.
rajatila ja epävakaa on samat