olen maaseudulla mieheni kanssa asuva kahden lapsen äiti. lapset ovat 3- ja 7-vuotiaita ja meillä on pitemmän aikaa ollut suunnitelmissa ottaa koira perheeseen. sekä minulla, että miehelläni on kokemusta koirista, kummallakin oli koko lapsuusajan useampia koiria perheessä, miehelläni oli mm. sakemanneja ja pari dobermannia, minun perheessäni sekarotuisia, mutta myös lapinkoiria ja kun olin teini-ikäinen, pyreneittenkoira.
aluksi ajattelimme hankkia jonkin keskikokoisen rodun joka olisi helppo kouluttaa, vaikka sekä minulla että miehelläni onkin paljon kokemusta koirista. lähinnä ajateltiin sitä, että olisi sitten lapsiystävällinen.
meillä on lähimpään naapuriin lähemmäs kymmenen kilometrin matka, kirkonkylälle puolisen tuntia, kuitenkin olemme vähän "keskellä korpea" kun naapurit ovat kauempana. meillä on iso piha ja kotieläiminä lampaita ja kanoja.
viime kesänä naapurissa oli suomenpystykorva ja norjanharmaa tapettu, susien toimesta. ollaan kuultu aiemminkin että alueella on susilauma liikuskellut ja lähistöllä on karhukin. tähän mennessä on lampaat ja muut eläimet sekä lapset saaneet olla rauhassa, mutta kuitenkin painaa huoli siitä onko kotimme alue turvallinen ja jos alueella on liikkunut susia uskaltaako hankkia kovin pienehköä koiraa, ettei narun päästä syödä. siksi ollaan nyt päädytty miettimään että otettaisiin joku laumanvartijakoira. olisi joku talonvahtina, ja helpottaisi vähän huoli lapsista ja eläimistäkin. kokemusta laumanvartijoista ei erityisemmin ole, mutta muista koirista kyllä ja tosiaan pyreneittenkoirasta.
sopisiko meille joku laumanvartijarotu? haluaisimme koiran joka olisi lapsille ystävällinen ja joka olisi meillä suojana.
meillekö kaukkari tai muu laumanvartija?
4
448
Vastaukset
- ajatelkaa lapsiakin
Koira on ehdottomasti totutettava pennusta asti vieraisiinkin lapsiin. Jos haluatte lapsillanne voivat olla vaikkapa koulukavereita jatkossa, niin ei kannata yllyttää koiraa vähääkään vartioimaan, päinvastoin. Jos koiraa painostetaan vartioimaan reviiriään susilta, niin se tuntee pian kaiken liikkuvan ja vieraan uhkaksi, eikä jää tuhlaamaan aikaa sen selvittämiseen, mikä ihme on kyseessä.
Laumanvartijakoirat (kuten kaiken totuiset koirat) tulee pennusta asti totuttaa vieraisiin ihmisiin, koiriin, paikkoihin, tilanteisiin ym. kaikkeen oleelliseen.
Varsinkaan kun ette tiedä, kuinka paljon lapsenne haluavat vanhentuessaan kutsua muita ihmisiä kyläänne ja viedä koiraanne kylailemään, niin älkää yllyttäkö koiraanne vartioimaan edes tipan vertaa.
Ja mitä jos lapsennekaan eivät olisi kasvaessaan mielissään siitä, että koiranne vartioi voimakkaasti, vaan toivoisivat koiranne olevan sosiaalinen..? Miettikää mitä lapsenne saattavat myöhemmin tuumailla. Harkitkaa vasta silloin vartioivaa koiraa, kun koko perhe tekee siitä yhteispäätöksen. Lapsennekin kasvavat tuosta vielä ja tekevät asiasta myöhemmin omat mielipiteensä.
Vartioimaan yllytetty kaukasianpaimenkoira pitää kaikkea uhkana, niin kuin kaikki laumanvartijakoirat, joita ei olla sosiaalistettu mahdollisimman huolellisesti, kuten totutetu kaikkeen oleelliseen, eikä vain omaan kotiinsa ja perheeseensä.
Miettikää lapsiannekin, kuten mitä he ajattelevat vanhentuessaan. Nyt teidän on helppo toimia itsekkäästi, kun lapsennekaan eivät vielä pysty ajattelemaan tuota asiaa järjellä, vaan vasta joskus 8-12-vuotiaina. - järkeäpeliin
Minun huomiotani kiinnittää se, ettet ole varma asiasta. Siis laumiksen ottamisesta. Laumikset ovat sellaisia koiria, että niiden isäntäväen pitää ihan itse tietää, pystyykö ottamaan kyseisen koiran. Laumista ei oikein voisi pistää kiertoon - mitään koiraa ei sopisi ottaa ja todeta, ettei huvita, mutta laumikset kärsivät siitä erityisesti plus niiden seuraavat omistajat. Siispä, jos yhtään epäilyttää, niin ei laumista. Mites muuten, onko teillä kummallakaan omaa kokemusta koirista vai vaan lapsuudesta? Lainauksia kaukkarien rotuyhdistyksestä:
"työskentelevät täysin itsenäisesti ja reagoivat uhkaavaan tilanteeseen oman harkintansa mukaisesti, eivät ihmisen käskystä"
"Koiraa ei pidä koskaan jättää yksin vieraiden tai lapsien seuraan"
"Vartiointiviettiä ei missään tapauksessa ole syytä vahvistaa"
"omistajalta vaaditaan paljon asiantuntemusta, vastuuta sekä rauhallista asuinympäristöä. Lisäksi itsenäisiä päätöksiä tekevän kaukasianpaimenkoiran kanssa vaaditaan kykyä ennakoida tilanteita, joissa koiran puolustushalu herää. Rotua ei suositella ensimmäiseksi koiraksi"
Lisätietoa http://www.caucasian.fi/rotuesittely.htm
Jos minulta kysyt, niin laumanvartija ei kuulosta teidän rodultanne.- kaukkis paukkis
Minun sekä kaverini vanhempien kaukasianpaimenkoirat asuvat kerrostaloissa ja ovat ihmisrakkaita, koska ovat tottuneet vieraisiin pennusta asti. Koirastakin on paljon mukavampaa luottaa vieraisiin kuin pitää niitä uhkina. En kumminkaan tarkoita, että luulisin vielä kaikkien kaukasianpaimenkoirien sukujen olevan näin avoimia luonteiltaan, mutta meidän koiramme ovat kaiken lisäksi eri suvuista. Ehkä kerrostaloelämä on saanut hyvää tulosta aikaiseksi :-) Mutta kaiken varmistukseksi suosittelen aloittajaa hankkimaan jonkin sellaisen ison (tahtovat näköjään ison koiran) rodun, ota ei lähimenneisyydessään olla käytetty erityisen vaativissa vartiointitehtävissä, kuten esimerkiksi benrhardinkoiraa, tanskandoggia, landseeria tai isosveitsinpaimenkoiraa.
- Kaukkarista....
kaukkis paukkis kirjoitti:
Minun sekä kaverini vanhempien kaukasianpaimenkoirat asuvat kerrostaloissa ja ovat ihmisrakkaita, koska ovat tottuneet vieraisiin pennusta asti. Koirastakin on paljon mukavampaa luottaa vieraisiin kuin pitää niitä uhkina. En kumminkaan tarkoita, että luulisin vielä kaikkien kaukasianpaimenkoirien sukujen olevan näin avoimia luonteiltaan, mutta meidän koiramme ovat kaiken lisäksi eri suvuista. Ehkä kerrostaloelämä on saanut hyvää tulosta aikaiseksi :-) Mutta kaiken varmistukseksi suosittelen aloittajaa hankkimaan jonkin sellaisen ison (tahtovat näköjään ison koiran) rodun, ota ei lähimenneisyydessään olla käytetty erityisen vaativissa vartiointitehtävissä, kuten esimerkiksi benrhardinkoiraa, tanskandoggia, landseeria tai isosveitsinpaimenkoiraa.
Tätä asiaa ei pidä missään nimessä yleistää, eikä kannustaa hankkimaan kaukasialaista kerros,- tai rivitaloon. Rodussa on njo riittävästi kodinvaihtjia ja ns.ongelmakoiria, joita sitten lopetetaan, kunn se ei meille sopinutkaan. varmaan löytyy sopivampiakin rotuja kerros.- ja rivitaloihin. Itselläni ollut kaukasialaisia useita vuosia ja olen hyvin tietoinen siitä mihin nämä tapaukset yleensä johtaa. Minulle on tullut kaksi kodinvaihtajaa, jotka olisi muuten viety piikille, ellen olisi niitä ottanut. Omani ovat kyllä vahvasti käyttölinjaisia, enkä voisi koskaan suositella kaukasialaista kerros,- tai rivitaloon.
Koira on perheen-jäsen, jota ei voi noin vain laittaa syrjään, kun tulee ongelmia... Eläimistä tulee kantaa vastuu, myös ongelmatilanteissa... Kannattaa myös miettiä, mihin ihmisiä kannustaa. Kaukkari tuntee luonnostaan vieraita kohtaan epäluuloa, ei suinkaan luottamusta... Ei se ole kaukkarille sen mukavampaa, vaan se on sillä verissä... Ollut jo vuosi-tuhansia. Mikäli kaukkari toimii kuten kuvailit, se ei silloin käyttäydy rodun-mukaisesti, vaan on jo mennyt seurakoiramaiseen suuntaan... Onneksi vielä suurinosa on alkukantaisia ja suurinosa kasvattajista tuntee vastuunsa, eivätkä myy kaukasialaisia kerros,- tai rivitaloihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005388868Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo8378224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102252Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1761355Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja171016- 60840
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41827Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57772Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37682