apua

Kuinka paljon nää kolmio lääkkeet muuttaa ihmisen psyykettä, itse käytän neurologiseen sairauteen rivatriliä tarpeen mukaan. Tuntuu vaan että en ole enää normaali" itseni. Olen pitkällä sairauslomalla fyysisten vammojen takia.. Tuntuu että olen nykyää aika maassa en jaksa pitää yhteyttä ystäviin vaikka ovatkin tärkeitä olleet elämässäni, en jaksa lähtä minnekään innostua mistään enään.

Tuntuu että jo inhoan itseäni ja näitä hel...tin sairauksia jotka olen saanut itselleni, huono omatunto kun en voi töissä olla ja toiset painaa siellä tukka putkella. Aamulla suht tuntuu että olis jo ilta et vois taas nukkua. Nukun 3- 4 tuntia päivällä tuntuu että se on pakoa tästä kaikesta. Koko elämä tuntuu aika arvottomalta.

Itseä en viitsi teilata , koska en halua surua omille lapsilleni tuottaa, jotka jo ovat onneksi maalimalla omillaan ja ovat minulle tosi rakkaita. Mieliala muuttuu hetkessä, sen on saanut miesystävä tuntea jonkun kerran, annan tulla suusta kaikki mikä painanut meidän suhdetta.. sitten tulee vaan paha mieli. Itse kyllä jo epäilen että olen masentunut.

Kuitenkin 6v. rankkaa sairastelua takana ym . Oliskohan mullekin jostakin masennuslääkkeestä iloa.. Pääsisin tästä synkkyyden suosta etes hitusen poissa.
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tunnelin päässä, usko pois :) 6 vuotta sairastelua tekee kelle hyvänsä masennusta. Oireet ovat hyvin samanlaisia kuin mulla ilman masennuslääkitystä. Keskivaikea masis siis täällä. En usko itse kolmiolääkkeiden sinänsä muuttavan persoonallisuutta vaan ennemmin mieleen tulee tuo 6 vuoden sairastelun perusteella jonkinlainen masennus. Ei hätää, sua voidaan auttaa paljonkin. Koitappa tehdä Beckin masennustesti, se antaa hieman osviittaa olisiko kyseessä masennus. Sitten suosittelen, että hakeudut lääkärin puheille ja kerrot rehellisesti tuntemuksesi.
Masennuslääkkeitä on monia ja kurjaa on se, ettei kukaan voi tietää, edes lääkäri, mikä juuri sinulle sopii vaan te yhteistyössä kokeilette lääkkeitä/lääkettä.
Toisilla natsaa pikemmin, toisilla kestää ja testaavat moniakin.
Ainakin itselläni saatiin melko nopeasti oikea lääketasapaino ja lääkkeenä on Efexor ja Edronax. Piristävät ja ei masenna kuin joskus hetkellisesti masis lyö läpi. Ahdistus seuraa usein masiksen mukana ja siihen usein annetaan noita kolmiolääkkeitä bentsodiatsepiiniryhmästä, rauhoittavia.
Älä jää vaan olemaan vaan käy lääkärissä.

Äänestä
  • Kiitos tein sen testin 34 pistettä pompsahti mulle, olin niin rehellinen kun vain voi olla..taidan olla sitten huonomassa jamassa kun edes itse tajusin. Haluaisin vaan saada elämä iloa takaisin ja normaaleja ihmis elämään liittyviä asioita, vielä kun saan sen lääkäri ajan varattua.. Yritän nyt tsempata.

    Kiitos vinkistä, autoit askeleen eteenpäin.

    Äänestä

  • annele..ti kirjoitti:

    Kiitos tein sen testin 34 pistettä pompsahti mulle, olin niin rehellinen kun vain voi olla..taidan olla sitten huonomassa jamassa kun edes itse tajusin. Haluaisin vaan saada elämä iloa takaisin ja normaaleja ihmis elämään liittyviä asioita, vielä kun saan sen lääkäri ajan varattua.. Yritän nyt tsempata.

    Kiitos vinkistä, autoit askeleen eteenpäin.

    Ole hyvä :)
    Ymmärrän täysin sen tunteen kun mieli on musta, ahdistaa tuntematonkin asia, ei ole elämäniloa vaan elämän kivirekeä vetämistä ja voimat tuntuvat olevan vähissä niin fyysisesti kun psyykkisestikin. Ei sillä lailla kukaan elämästään nauti. Jos ei vaadita ihan edes nauttimista niin mä olen tyytyväinen jo siihen, että heräisin joka päivä aamulla suht virkeänä ja jaksaisin puuhastella asioita joista ennen niin kovasti nautin.
    Joskus masentaa kun ei koe enää samaa iloa tekemisestä mutta silti on parempi tehdä niitä asioita kun maata sohvalla tylsistyneenä ja ahdistuneena aamusta iltaan.
    Mun on pakko saada elämääni jotakin sisältöä ja kärsin siitä jos en joskus pysty tekemään asioita joista pidän.
    Otat vaan luurin käteen ja soitat lääkäriaikaa tai jos teillä on pitkät jonot terveyskeskuslääkärille niin mene päivystykseen, ei ne sieltä pois potki. Sanot, että ahdistus ja masennus on niin paha että oleminen on pelkkää piinaa ja oli pakko tulla koska et kestä. Ei ketään saa pitää huonossa tilassa siihen saakka kunnes täysin romahtaa.
    Tai sitten tilaat ajan yksityiseltä lääkärilta, sinne pääsee heti.
    Oli missä oli sun lääkäri niin valitse se siten, että joudut aluksi käymään sen luona lääkekokeilujen ajan eli aluksi aika tiheäänkin.
    Ymmärtääkseni lääkäri on nyt sun oikea osoite ja jos soittaessasi tk:een kysyvät mikä syy niin jos et halua sanoa oikeaa syytä sano vaikka että on ollut 2 viikkoa jo hirvittävät vatsakivut :)
    Mä menin yksityiselle koska siellä ei kukaan hoitsu tule kyselemään miksi käyn lääkärissä. Tk:ssa olisin ollut siinä käytävällä selvittämässä olojani ja itkenyt, ei kiitos!

    Äänestä

  • venla72_ kirjoitti:

    Johonkin suuntaan mentävä olen niin kyllästynyt, väsynyt ennen tykkäsin puuhastella jotai , tavata kavereita. Nyt tökkii kaikki olen niin he..tin väsynyt. Tottakait tässä jo sairaudet vie voimia tiedän sen. Kauan tässä jaksoi ollakin positiivinen suht ainakin. Aika prässin läpi tässä on kyllä mentykin

    Joo pitää katsoa meneekö tk.n tai t.tlääkäriin vaiko yksityiselle. Tämäkään mikään suuren suuri kylä ole ja paljon tuttuja joka paikassa töissä. Olisi ihanaa jos vois vielä nähdä niitä iloisia asioita elämässä. Nyt vaan synkät pilvet leijuu. Varmaan alan pillittään siellä lääkärissä, vaikka aika harvoin itken omille asioille toisten kylläkin. Kiitti kun tsemppasit mä koitan olla nyt tolkkuna =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

annele..ti kirjoitti:

Kuinka paljon nää kolmio lääkkeet muuttaa ihmisen psyykettä, itse käytän neurologiseen sairauteen rivatriliä tarpeen mukaan. Tuntuu vaan että en ole enää normaali" itseni. Olen pitkällä sairauslomalla fyysisten vammojen takia.. Tuntuu että olen nykyää aika maassa en jaksa pitää yhteyttä ystäviin vaikka ovatkin tärkeitä olleet elämässäni, en jaksa lähtä minnekään innostua mistään enään.

Tuntuu että jo inhoan itseäni ja näitä hel...tin sairauksia jotka olen saanut itselleni, huono omatunto kun en voi töissä olla ja toiset painaa siellä tukka putkella. Aamulla suht tuntuu että olis jo ilta et vois taas nukkua. Nukun 3- 4 tuntia päivällä tuntuu että se on pakoa tästä kaikesta. Koko elämä tuntuu aika arvottomalta.

Itseä en viitsi teilata , koska en halua surua omille lapsilleni tuottaa, jotka jo ovat onneksi maalimalla omillaan ja ovat minulle tosi rakkaita. Mieliala muuttuu hetkessä, sen on saanut miesystävä tuntea jonkun kerran, annan tulla suusta kaikki mikä painanut meidän suhdetta.. sitten tulee vaan paha mieli. Itse kyllä jo epäilen että olen masentunut.

Kuitenkin 6v. rankkaa sairastelua takana ym . Oliskohan mullekin jostakin masennuslääkkeestä iloa.. Pääsisin tästä synkkyyden suosta etes hitusen poissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu