tottuu mutta..

Meike ollut kohta 5 vuotta sinkkuna. Uuteen paikkaan muutin työn perässä, jossa ei tuttuja. Työkaverit on semmoisia ettei niitä tule nähtyä työn ulkopuolella.

Itse olen kyllä yksinäisyyteen tottunut, mutta tilanteissa kuten viime viikonloppuna kävi sisko lapsineen kylässä, niin sitten kun ne lähtivät pois, tuli semmoinen tyhjä olo ja hiljaisuus palautuu. Tiedä sitten jos vaikka eläisi parisuhteessa, että miltä se tuntuisi kun vieraat lähtee pois?

Toki tässä tottuu taas tähän tilanteeseen ja lomat alkaa onneksi parin viikon päästä. Pääsee sukuloimaan.
3286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on kai se pahin tunne. Mutta kai se samalta tuntuu jos on parisuhteessakin. Ei kai niin pahalta, mutta jollain lailla kuitenkin. Itse en ole parisuhteessa, mutta ei paljon sukulaisia näe normaalistikaan. Onneksi on puhelin, jolla voi hetkellisesti liennyttää yksinäisyyttä soittamalla kavereille tai sukulaisille. Muttei se ole sama juttu. Parempi silti kuin ei mitään.

Äänestä

Minä olen ollut koko elämäni sinkkuna, 22 vuotta. Suurella todennäköisyydellä status quo säilyy hamaan loppuun saakka.

Äänestä
  • vielä 4 vuotta pidempään. Jotain perustavan laatuista vikaa minussa ilmeisesti on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikisinkkum. kirjoitti:

Meike ollut kohta 5 vuotta sinkkuna. Uuteen paikkaan muutin työn perässä, jossa ei tuttuja. Työkaverit on semmoisia ettei niitä tule nähtyä työn ulkopuolella.

Itse olen kyllä yksinäisyyteen tottunut, mutta tilanteissa kuten viime viikonloppuna kävi sisko lapsineen kylässä, niin sitten kun ne lähtivät pois, tuli semmoinen tyhjä olo ja hiljaisuus palautuu. Tiedä sitten jos vaikka eläisi parisuhteessa, että miltä se tuntuisi kun vieraat lähtee pois?

Toki tässä tottuu taas tähän tilanteeseen ja lomat alkaa onneksi parin viikon päästä. Pääsee sukuloimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu