Suklaakirsikka

Chokoladnaja

Olisko jollain kokemuksia suklaakirsikkapuusta (pensaasta)? Koitin hakea netistä tietoa ko. puusta mutta ei tunnu löytyvän kauheasti vaan moni on vasta ostanut&istuttanut sellaisen. Miten lähelle toisiaan ne voi istuttaa, kasvaako enemmän leveyttä kuin korkeutta ts. onko muoto pyöreä puskamainen, tekeekö marjoja jo istutuksesta seuraavana vuonna ja ovatko marjat makeita?
Kaikki kokemukset ko. puusta ovat tervetulleita&kiitos asiallisista vastauksista jo etukäteen.

19

20868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei-hortonomi

      Hei!

      Ei ole mulla suklaakirsikan kasvattaminen onnistunut. Kolmatta kesää katselen nyt, kuinka kirsikkakirva vie kaiken uuden kasvun ja taimi kuhisee pikkumuurahaisia. Olen kyllä myyjältä saamieni ohjeiden mukaan ensin siirtänyt kasvin kahden huonosti sujuneen kesän jälkeen uuteen paikkaan ja nyt kolmantena kesänä sama meno jatkuu. Lisäksi olen yrittänyt käyttää myrkkyä kirvojen torjumiseen (tämäkin myyjän ohjeiden mukaisesti). Ei auta.

      Myyjä kuitenkin sanoo, että on saanut suklaakirsikasta paljon hyvää palautetta ja (tietenkään!) kukaan ei ole ennen minua valittanut, ettei kasvatus onnistuisi.

      Kolmasti olen siis tänä kesänä myrkyttänyt, ja kirvat vaan lisääntyy. Kasvu tyrehtyy. Ja jos taas katkon kaikki uudet versot, joissa on kirsikkakirvoja mustanaan, niin ei kai sekään kasvua edistä loppujen lopuksi???

      Jos vaan jollakulla olisi tähän ongelmaan ratkaisua, niin kiitollisena ottaisin vastaan!!!

    • Näitä myynyt

      Suklaakirsikka on korkeudeltaan ja leveydeltään 1,5 - 2 m, eli aika pyöreä puskamainen siitä väkisinkin tulee. Eli istutettaessa kannattaa pistää väliä yli 2 m, niin mahtuu hyvin keräämään satoa. Suklaakirsikka kuuluu hapankirsikoihin (Prunus cerasus Chocoladnaja), eli mikään älyttömän makea se ei voi olla, mutta väittävät kuitenkin ettei kovin hapan ainakaan ole (jossain väitetään kyllä makeaksi, mutta maku on sitten maistajan suussa, eli se mikä toisesta on makea, voi toisen mielestä olla vielä hapan). Niin ja talvella ei sitten kannata unohtaa talttahampailta suojaamista. Satoa tuskin tulee ihan seuraavana vuotena, jos ei muutamaa yksittäistä kirsikkaa lasketa. Ensimmäiset vuodet menee aina juurtumiseen.

      Mitä sitten tulee tuon erään kasvatusongelmiin, niin joissakin paikoissa vain on aina tuholaisia, joskus siirto paikasta toiseen auttaa, joskus ei. Myrkkyjä on maailma väärällään ja osa niistä on pitkäkestoisempia kuin toiset. Kirsikkapuuta tai pensasta ei kuitenkaan kannata lähteä tuholaisten torjumiseksi leikkaamaan, sillä niiden leikkaukset tulisi tehdä aina syksyllä runsaan keväisen nestevirtauksen takia (taudit iskevät herkästi haavakohtaan). Vioittunut kasvi on entistäkin arempi tuholaisten hyökkäysten edessä. Villjelijät käyttävät tuholaisten torjumisessa feromonipyydyksiä, jotka on tehty houkuttelemaan tiettyä tuholaista: kun pyydyksestä löytyy tuholainen on aika aloittaa torjuntatoimet. En sitten tiedä, että onko noita pyydyksiä ihan yksityisen asiakkaan saatavilla, mutta kyseleminen ei ainakaan maksa mitään. Toivottavasti joku hyvä torjuntakeino löytyy.

    • cherrychocolate

      Olen ihan uuno kaikissa puutarhajutuissa ja ostin tänä kesänä tuon suklaakirsikan. Ainakin niin minä luin siitä lapusta mikä oksassa roikkui ;) Heti teki kirskikoita ja nyt keskisällä ne on punaisia ja kokoajan tummenee. Noin pari viikkoa sitten tiputti lehtiä kun kirvoja tuli paljon, mutta suihkutin pesuainevedellä niin lähti pois ja nyt puu voi hyvin :) En tiiä miksi on onnistunut sen verran hyvin ainakin vielä vai tykkääkö vaan paikasta, maaperästä ym. Kun en tiiä mutta tyytyväinen olen vielä ostokseeni. Loppukesästä sitten kirsikoitakin ajattelin maistaa :)

    • chokoladnaja

      Noh miltäs maistui suklaakirsikka? Multa kun todnäk naapurin lapset vei kaks ainokaista kirsikkaa, ettei päästy lainkaan maistamaan...

      Oliko miten makea tai hyvän makuinen?

      Kirsikkakirvoista: Kohtuullisesti pysyy kurissa mun kirsikkapuut kirsikkakirvoista, kun kevätruiskutteella ohjeen mukaan ruiskuttaa, ja sitten kesällä tarpeen mukaan antaa painepullosta mäntysuopaliuosta kirvojen päälle.

      • kkiirrrvvaatt

        Hei. vanha aihe, mutta kommentti Suklaa kirsikasta. Kirsikat hyviä, ekana vuotena 4 kpl kirsikkaa tokana ehkä 100 kpl.pienet mustat kirvat kiusana jokaisena vuonna joka lehdessä kirvoja useammissa satoja, olen pessyt 2-3 kertaa vuodessa lehti lehdeltä käsin hieromalla kirvat pois toluvedellä nyt kasvissa jo niin paljon lehtiä ja niissä tulevana kesänä todennäköisesti kirvoja, että pitää kaataa koko puu (noin 180cm).


      • Ei-hortonomi
        kkiirrrvvaatt kirjoitti:

        Hei. vanha aihe, mutta kommentti Suklaa kirsikasta. Kirsikat hyviä, ekana vuotena 4 kpl kirsikkaa tokana ehkä 100 kpl.pienet mustat kirvat kiusana jokaisena vuonna joka lehdessä kirvoja useammissa satoja, olen pessyt 2-3 kertaa vuodessa lehti lehdeltä käsin hieromalla kirvat pois toluvedellä nyt kasvissa jo niin paljon lehtiä ja niissä tulevana kesänä todennäköisesti kirvoja, että pitää kaataa koko puu (noin 180cm).

        No voi surku, onpa harmi kuulla, ettei tuo vaivannäkö ole kannattanut. Päädyin lukemaan tätä ketjua ja löysin oman 3 v vanhan kirjoitukseni. Minun suklaakirsikkani on edelleenkin samassa epätoivoisessa vaiheessa: en saa kirvoja millään pois, ja kaikki uusi kasvu menee pilalle. Tosin tänä keväänä ei vielä minkäänlaista elo ole näkyvissä. Pitänee kai luovuttaa ja lopettaa myrkkyjen tärvääminen.


      • elmeri7
        Ei-hortonomi kirjoitti:

        No voi surku, onpa harmi kuulla, ettei tuo vaivannäkö ole kannattanut. Päädyin lukemaan tätä ketjua ja löysin oman 3 v vanhan kirjoitukseni. Minun suklaakirsikkani on edelleenkin samassa epätoivoisessa vaiheessa: en saa kirvoja millään pois, ja kaikki uusi kasvu menee pilalle. Tosin tänä keväänä ei vielä minkäänlaista elo ole näkyvissä. Pitänee kai luovuttaa ja lopettaa myrkkyjen tärvääminen.

        Minä suihkutin viime syksynä cooper-suihkeella, koska oli niin paljon kirvoja.
        Nyt puu aloittaa kukkimista ja kirvoja ei ole vielä näkynyt. Kasvanut hyvin...


      • Puutarhanoviisi64
        Ei-hortonomi kirjoitti:

        No voi surku, onpa harmi kuulla, ettei tuo vaivannäkö ole kannattanut. Päädyin lukemaan tätä ketjua ja löysin oman 3 v vanhan kirjoitukseni. Minun suklaakirsikkani on edelleenkin samassa epätoivoisessa vaiheessa: en saa kirvoja millään pois, ja kaikki uusi kasvu menee pilalle. Tosin tänä keväänä ei vielä minkäänlaista elo ole näkyvissä. Pitänee kai luovuttaa ja lopettaa myrkkyjen tärvääminen.

        Kevätruiskutus on hyvä tehdä ja mäntysuopaliuos viikon tai kahden välein. Muutkin pihan puut ja pensaat kanssa! Tänä vuonna 2013 on erittäin rubsas kirvakesä ja muurahaisia myös on paljon. Muurahaisiakin kannattaa vähentää, kasvattavat kirvoja.


    • kirsikka7

      Kärpäspaperia rungon ympärille...loppui muurahaisten kulkeminen ja sen jälkeen kuolivat kirvatkin puusta.

    • Tossukka2

      Mulla puput ensimmäisinä vuosina syöneet oksiston pahasti Vaikka toisena vuonna piti olla suojattukin hyvin. (lunta tuli reilusti yli arvioidun ja pääsivät ylemmäs, kuin suojaus riitti). Olisiko siinä syy, ettei jaksa kasvattaa marjoja? Kukkinut nyt todella komeasti muutamana vuonna, mutta marjat kuivuvat kasaan ennenkuin pääsevät mittoihinsa. :(
      Pari marjaa (pientä sellasta) olen kuitenkin päässyt maistamaan. Mun mielestä aivan ihanan makuisia ovat. Makeita.

    • bessermädchen

      Kommentti ikivanhaan ketjuun...

      Mulla on ollut suklaakirsikka viitisen vuotta. Kirvoja tulee samaan tapaan kuin isompaankin kirsikkapuuhun, suihkuttelen mäntysuovalla pari kertaa kesässä. Iso puu tuntuu kärsivän enemmän kuin suklaakirsikka - ovat kyllä eri puolilla taloa. Suklaakirsikka on kukkapenkissä puolivarjossa, talon länsipuolella, iso puu aukeammalla paikalla talon itäpuolella.

      On kasvanut hyvin, ei ole jäniksetkään syöneet (tätä eikä isompaa kirsikkapuuta), vaikka muuten pihasta menee ruusuja myöten kaikki jos ei ole kunnolla suojattu. Tekee runsaasti kirsikoita ja ovat todella makeita, ihan vastaavia kuin torilta ostetut. Pensas onkin ns. itsetyhjenevää mallia eli kaikki menee lasten suihin huomattavan nopeasti ;)

      Kasvuvyöhyke 2 (lähellä kolmosen rajaa).

    • Hortonomianoppi

      Miniälle istutettiin muutama vuosi sitten saviseen maahan, teki satoa jo eka kesänä. Eivät ole kovin makeita, mutta lapset syö silti ihan mielissään. Liekö maaperällä sokerimäärään vaikutusta, kesän aurinkoisuus ainakin parnataa makua.Mitään ötököitä ei ole Pihtiputaalla ollut riesana, voi johtua siitä, kun asuvat keskellä eimitään:)

      Kasvutapa on just semmonen yhtä pitkä kuin paksukin, eli kaks metriä minimiväli. Leikata ei kuulema tarvi, mutta voi, jos haluaa jotenkin muotoilla.

    • kirsikkafani

      Hei

      Meillä suklaakirsikka menestynyt. On pallominen ja tuotti satoa ja istutusvuotena. Kokoa n. 2m * 2 m. Ikää nyt 4 v. On aidan edessä meillä eli aika suojaisa paikka. Kirvoja tullut ja lähteneet mäntysuopaliuoksella suihkuttelun jälkeen. Olen keittänyt kirsikoista hyvää mehua. Vaatii verkolla suojauksen talvella, koska jäniksille maistuu hyvin. Olen lannoittanut keväällä kanankakalla ja syksyllä laittanut syyslannoitteen

    • kirsikat pilalla

      Meillä taas monta vuotta vanha suklaakirsikka joka teki ensimmäisinä vuosina paljon marjoja,mutta sitten iski joku "muumiotauti" marjat pieniä ja kovia,ei syötäviä.Mikähän tämän aiheuttaa?

      • kiitollinen

        minulla sama vaiva jo kahtena vuonna menneet marjat pilalle,vastatkaa tosiaan jos tiedätte onko mistään apua.


      • Anonyymi
        kiitollinen kirjoitti:

        minulla sama vaiva jo kahtena vuonna menneet marjat pilalle,vastatkaa tosiaan jos tiedätte onko mistään apua.

        Minulla suklaakirsikka menestynyt. Yhtenä kesänä oli kirvoja, mutta mäntynestevettä suihkuttelin ja 2 viime kesää marjoja sain teemamukillisen joka aamu puuroon ja tuntui etteivät lopukaan ja hyvän makuisia. Katsotaan miten tämä vuosi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla suklaakirsikka menestynyt. Yhtenä kesänä oli kirvoja, mutta mäntynestevettä suihkuttelin ja 2 viime kesää marjoja sain teemamukillisen joka aamu puuroon ja tuntui etteivät lopukaan ja hyvän makuisia. Katsotaan miten tämä vuosi.

        Nyt 7 vuotta ollut. Parina viime vuonna satoa hyvin. Kirvat hyökkäsi tänä vuonna, oksia kuivui, suihukktelin kylmällä vedellä sekä mäntysaippua liuoksella. Kirsikat hyviä, mutta mielestäni ei makeita.


    • Anonyymi

      Suklaakirsikka on jostain syystä saanut maineen, että sen kirsikat olisivat hyvän makuisia.
      Eivät ole, ovat sairaan happamia ja oikein kypsäksi päästettynä hieman karvaan makuisia. Hapankirsikoista esimerkiksi Latvian matala on sekä makeampi, että karvaus puuttuu (yli)kypsänäkin.
      Mutta tosiasia on se, että jos haluaa hyvänmakuisia kirsikoita ja kasvuvyöhyke antaa myöden, niin laittakaa hyvät ihmiset makeakirsikoita kasvamaan. Oma suosikkini on Sunburst, jossa on makeutta ja reippaasti kokoa. Myös Madisson Rosa on erittäin hyvä joskin selvästi pienempikirsikkainen kuin Sunburst. Pihallamme on myös iso Arthur puu, mutta nopeakasvuisena se on vähän ongelmallinen, kun linnut vievät 90% kirsikoista, eli puu ei pysy millään siinä kokoluokassa jonka voisi verkottaa taitaa olla jo latva 8 metrin paikkeilla 9 vuotiaana. Hapankirsikat voi sen sijaan jättää kaikki verkottamatta, eivät kelpaa linnuille. Pihallamme on kokeilussa muutama muukin makea kirsikkapuu (Leningradin Musta ja Liettuan Keltainen), odottelen nyt ainakin ensi kesänä ensimmäistä satoa Liettuan Keltaisesta, mausta kun ei ole tietoa, mutta tiettävästi linnut eivät ole niin suuri uhka sadolle kuin punaisissa makeakirsikoissa. Tuo Madisson Rosakin asiaa hieman todistaa, koska kirsikat eivät katoa lintujen suihin yhtä innokkaasti kuin selkeän punaisissa lajikkeissa.

    • Anonyymi

      Kirvat ovat kaikkien kirsikoiden jokavuotinen riesa. Oman kokemuksen mukaan niitä vastaan taistelee tehokkaimmin katkaisemalla muurahaisilta kulun runkoa pitkin hoivaamaan kirvakarjaansa. Liimanauha pitää uusia muutaman kerran kesässä, mutta se kannattaa. Oikein muhkuraisessa rungossa pitää varmistaa, että nauhan alle ei jää tunnelia, mutta jos nauha on tiiviisti, niin kirvat eivät pärjää ilman muurahaispuolustusta leppäkerttuarmeijalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      178
      1921
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      159
      1666
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1636
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1433
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      128
      1159
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      50
      1042
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      58
      970
    8. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      859
    9. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      69
      852
    10. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      26
      846
    Aihe