Nyt tekee mieli avautua kunnolla. Olen kärsinyt pidemmän aikaa yksinäisyydestä. Olen yrittänyt kuitenkin tehdä aktiivisesti asialle jotain tosin tähän mennessä tuloksetta. Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja aloittanut uusia harrastuksia. Aktiivisesti olen yrittänyt saada ystäviä. Minulla ei ole ystäviä kuin pari. Tällekin palstalle olen muutamaan kertaan laittanut ystävähaku viestin, jossa olen kertonut itsestäni ja etsiväni ystäviä Tampereen seudulta. Olen laittanut viestiä myös kirjeystäväpalstalle, ystävyypalstalle ja harrastuspalstalle. Viestini on luettu, vaikka kuinka monta kertaa, mutta yhtään vastausta ei sähköpostiini ole tullut ja jos joku on vastannut, niin hänestä ei ole yhden tai kahden vietin jälkeen kuulunut mitään. Viestini ovat olleet hyvin ja huolellisesti kirjoitettuja ja olen kertonut harrastuksistani joita on monia yms.
Vastauksia ei tosiaan tule yhtään tai viestittely jää yhteen kertaan. Sitten tälläkin palstalla väki itkee, kun ei ole ystäviä, eikä ketään jolle jutella tai ihmistä jonka kanssa puuhata kaikkea mukavaa. TEHKÄÄ hyvät ihmiset yksinäisyydelle jotain. Ei teitä kotoa tule kukaan hakemaan. Haistakaa paska ja menkää itseenne. Minä olisin valmis kuuntelemaan murheita, auttamaan ja olemaan uskollinen ystävä, mutta te yksinäisette ette tartu tilaisuuteen. En minäkään ole voittanut yksinäisyyttäni ainakaan vielä, mutta kovasti yritän. Kauaa en varmaan enää jaksa yrittää löytää ystäviä. Tällä palstalla väki RUIKUTTAA, ettei kukaan välitä, eikä halua ystävystyä. Sitten kun olisi, joku joka välittäisi ette vaivaudu tutustumaan. Kyllä tällä palstalla on säälittävää porukkaa.
Tarkoitus ei ole loukata tällä viestillä ketään ja palstalta löytyy ihmisiä joilla on oikeasti ongelmia ja paha olla. Minullakin on paha olla, kun on hyvät ilmat, eikä ketään jota pyytää ulos tekemään jotain mukavaa. Pyydän anteeksi heiltä. Tarkoitukseni on herätellä tätä itsesäälissä kierivää porukkaa. Tehkää yksinäisyydelle jotain älkääkä vain valittako. Uskallan väittää, että osa tämän palstan porukasta on saamatonta sohvaperuna sakkia, jonka ainoa aktiviteetti on sohvan ja jääkaapin väliä ravaaminen. Kukaan ei tule sohvalta hakemaan. Olkaa aktiivisia, harrastakaa jotakin ja käyttäkää jokainen mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin hyväksi. Jos joku laittaa tälle palstalle viestiä ja ilmoittaa etsivänsä ystävää, niin vastatkaa. Voi olla, että vastauksenne menee hukkaan, mutta jos ei EDES yritä, niin turha valittaa esim. tällä palstalla sitä kuinka paskoja ihmiset ovat. Hyvää viikonjatkoa kaikille ja miettikää asioita.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ne viestin lukijatkaan ei välttämättä oo kaikki just sun ikähaitarista/harrastuksista/kaupungista,,, ja usein yksinäiset ihmiset on aika arkoja sosiaalisesti et se viestittely saattaa jäädä kesken kun pitäs tavata ym..
Minkä ikänen ja tyyppinen muuten oot?
Ja muuten mä kuulun just siihen kuvaamas sohva-jääkaappi ryhmään :P, mut ainoostaan siit syystä et ei vaan oikeesti oo pahemmin seuraa tehdä muuta ja yksin on turhauttavaa pyöriä missään.
Olen 25v mies Tampereelta. Opiskelen yliopistossa. Tykkään mm. urheilusta ja urheilemisesta. Harrastan mm. juoksua ja ultimatea. Jalkapalloa ja sählyäkin on tullut pelailtua. Ratsastusta harrastin n. 12 vuotaa. Lentopalloakin olen vuoden verran pelaillut silloin tällöin. Tykkään kokeilla kaikkea uutta. Muutenkin minusta on mukava puuhailla kaikenlaista, enkä ole mikään sohvaperuna. Olen huumorintajuinen. Josku juttujani ei välttämättä ymmärrä, mutta siitä saa sanoa :). Tykkään myös lukea kirjoja, katsella elokuvia, pelata lautapelejä ja ihmetellä maailman menoa.
Olen sosiaalinen, vaikka joskus vähän hiljainen, mutta toisaalta aika puheliaskin sille päälle sattuessani. Olen myös luotettava, rauhallinen, rehellinen ja reipas. En polta. Rennoksi ja mukavaksi kehuttu. Osaan pitää puoleni ja olen lojaali läheisilleni. Siinä jotain itsestäni.
Niin ja olen myös ahkerasti lähetellyt viestiä ihmisille, jotka ovat näille Suomi24:n palstoille laittaneet ystävähaku ilmoituksia, mutta vastausprosentti on lähes nolla.
Aika outoa ettei sulla oo paljoa kavereita, vaik harrastelet kaikenlaista ja kuullostat tosi mukavalta hemmolta :D Nykyajan nuorisolle (ainaki mun ikäluokasta, oon 18) elämä on vaa biletystä ja ryyppäämistä. Ja sit aina saa kuulla niitten retkistä ja aattelen vaa et voi luoja ;P ei paljoa kiinnosta
Mut ois tosi kiva jutella sun kaa niistä ja näistä, jos kiinnostaa :)
Oon ihan samaa mieltä! Itse yritän sinkoilla suuntaan jos toiseen ja uskoa etteivät nämä "hiljaiset ajat" ikuisesti jatku. Pistähän sitä sähköpostiosoitetta tms. niin kirjoitan sulle viestin :)
Hommeli. En ymmärrä miten olen onnistunut jäämään tällaiseen jamaan. Olen myös Tampereelta 24-vee mies, muutin tänne jokin vuosi sitten, parhaimmat kaverit asuvat kotipaikkakunnallani, eikä opiskelutovereita tule liian usein nähtyä. Alkaa tämä verkkainen sukankuluttaminen kyllästyttää, luonteeltani kun olen semmoinen että kaikkea mahdollista olisi hauska tehdä ja aina kun on mahdollisuus, niin teenkin.
Eiköhän me tämmöset järjestetä joku seminaari, otetaan pari tuoppia ja keskustella asioista :D
Sähköpostini on [email protected]
Laittakaa vaan viestiä.
minulla tuo nettikavereiden haku tyssää aina samaan asiaan.
tapaan jollain sivulla jonkun mielenkiintoisen ihmisen, jutellaan niitä näitä ja ehkä vaihdetaan kuvia. (tottakai muokattua kuvaa, jossa on 100kg meikkiä ja valaistus kohdillaan, en vaan kehtaa näyttää normikuviani kenellekkään)
sitten ajattelen, että "kohta se tyyppi haluaa tavata mut livenä" ja siihen se tyssää.
Ajattelen, että "se tyyppi varmasti odottaa jotain sanavalmista ja nättiä naikkosta" mutta paikan päälle ilmestyisikin hiljainen ja sikaruma muija. Ja siihen siis mun kirjeenvaihdot yleensä päättyy, kun tulee semmoinen olo, että ei tuo oikeesti halua tutustua tämmöiseen. Säälittävää tiedän! mutta kun itsetunto on nollissa, kun koko peruskoulu ajan on saannut kuulla vaan ilkeyksiä eikä ole ollut ketään kaveria tukemassa.
En ole lukenut tai ainakaan kommentoinut aiempia ilmoituksiasi (en ole Tampereelta päinkään), mutta arvaa miksi en uskaltaisi vastata vaikka kuuluisinkin kohderyhmään? :) Kuulostat tosi reippaalta ja aktiiviselta kaverilta, ja kehut hyviä ominaisuuksiasi. Aika moni ainakin tällä palstalla kuuluu sohva ja jääkaappi -kerhoon, ja rypee itsesäälissä. Ehkä jostakin saattaa tuntua, että ei kehtaa vastata sinulle vaikka haluaisikin, koska ei kuitenkaan osaisi olla yhtä hyvä ystävä tms? Minulle ainakin tuli vähän sellainen fiilis.
Ei itseään tietysti kannata kauheasti vähätelläkään, eli ei tästä varmaan apua paljon ole. Onnea joka tapauksessa ystävän etsintään!