Onko muuallakin Suomessa jo kaivettu hyttysmyrkyt esiin? Täällä Vaasan lähellä rannikolla on hyttysiä tuhottomasti ja ne ovat isoja ja todella päällekäyviä. En muista koskaan huhtikuussa näin tapahtuneen.
Maailmankirjat
sekaisin
10541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyttysiä on aika runsaasti täällä Vaasassa. Olen myös kiinnittänyt huomiota niiden isoon kokoon. Mun kimppuun eivät ole käyneet, vaikka ympärilläni onkin inisseet. On ainakin linnuille sapuskaa tarjolla =)
on yli kolmekymmentä lajia (muistaakseni) hyttysiä ja eri lajit lentelevät pitkin kesää milloin ehtivät.
Osa lajeista talvehtii aikuisina ja nämä ovat niitä kevään riesoja. Ehtivät vielä munia kesän aikana ja tuottavat uusia sukupolvia ennen talven tuloa.
Ja mustikka-aikaan niitä on sitten niin vietävästi, jos vaan sateettomuus ei kuivata joka lätäkköä. Meillä on tapana laittaa sadevesitynnyreiden päälle tiheäsilmäistä verkkoa, koska kerran huomasin, että hyttyset munii jopa niihin, jos ei tarpeeksi ole makeaa vettä lähimaastossa.
....näillä eri lajimuunnoksilla ei ole erityisen ominaisia käyttäytymispiirteitä. Suurin syy tähän off-karkotteen aikaseen käyttöön on nopeasti lämmenneet (omituinen helle-aalto) rantavedet joista nämä hyttysmassat saivat ärhäkän lähdön kevääseen.
Täytyy toivoa, päinvastoin kuin tuolla edellä, että nämä hyttyset kerkesivät munia kunnolla ennen näitä kylmiä öitä. Nyt kun ovat monet vesilintujen poikaset edelleen kriittisessä vaiheessa jossa pääravinto koostuu hyönteisistä. Toivottavasti poikaskuolleisuus ei ole suurta. Haahkoilla ainakin näytti olevan jopa yli 6 poikasta, kanadanhani parillakin näytti olevan 3 perheenlisäystä ja ulkoluodollakin Valkoposkipariskunnat ovat haudonnan lopussa :).
Sekä rupisammakko joka oli tullut pihalle "parkkiin", oli aivan liikkumatta vaikka sitä kosketin, näytti aivan kuivalta ja tuntui kylmältä, kannoin sen sisälle, laitoin haaleaa vettä astiaan ja rupi sinne! Viiden minuutin päästä oli hän taas aivan elävä, kannoin sen luontoon, kaadoin vettä niskaan ja toivotin matkaa.
jotain ainetta (en muista nimeä), josta herkkäihoiset voivat saada jonkinlaista allergista ihottumaa. Kannattaa pestä kädet, kun on käsitellyt rupikonnaa. Toiset suosittelee pitämään hanskoja käsissä, jos pitelee konnaa käsissä.
Tavallinen sammakko ei eritä tälläisiä aineita.
ärsyttää erityisesti kosteita limakalvoja dvs silmiä ja suuta, joten jos konnaa käsittelee paljain käsin, ei pidä hieroa silmiään tai nuolla sormiaan ennen käsien pesua. Herkkäihoisiakin tuo erite saattaa ärsyttää - toisaalta niin tekee saippuakin... ;)
Asian takanahan on konnan suojautuminen sitä syöviä otuksia vastaan. Jos esmes koira ottaa kerran konnan suuhunsa, ei se sitä virhettä toista kertaa tee.
Nilla !
Mitäs mieltä olet asiantuntijana tuosta konnalle annetusta avusta ?
Minä havaitsin sunnuntaina pyötätiellä sammakon loikkivan kohmeisena ja kuivana. koska lähimpään lätäkköön oli matkaa vilkasliikenteisen tien yli, otin ötökän käteen (jossa se oli rauhallisesti koko ajan) ja vein tien yli tuohon lätäkköön.
Yhdeltä keski-ikäiseltä naiselta sain kovan kirouksen, kun seisoin pyörätiellä ottamassa otökkää maasta. Olisi ilmeisesti halunnut ajaa sen yli, sellaisiahan ne naiset on, kun vaihdevuodet jäytää ;) :-D
Hieman mietin, oliko paikka hyvä; paikassa on aina lätäkkö, koska se on ajoittain yhteydessä mereen. Eli vesi siis saattaa olla suolaista. Kuinka makeanveden olio tuo sammakko on ?
Entäs sitten tuollainen edellä mainittu kyvetys lämpimällä vedellä ja takaisin laitto luontoon. Onko se hyväksi ?
ovat rauhoitettuja ja pääsääntöisesti niihin ei saisi edes koskea, lain mukaan. Toki sammakon voi "auttaa" tien yli, jos sen henki on vaarassa, joten harkintaa saa käyttää.
Sammakon kylvettäminen ei otusta itseään haittaa. Se on vaihtolämpöinen ja lämpimän kylvyn jälkeen viilenee vaillitsevaan ilman lämpötilaan.
Sammakot ovat aikuisina myös maaeläimiä, joten kyllä ne kuivuuttakin kestävät, vaikkakaan eivät tuntikausia. Joutuessaan auringonpaisteeseen osaavat ne kyllä hakeutua itsekin suojaan. Lisäksi sammakko erittää iholleen kosteutta veden haihtumista estämään.
Suomenlahden vesi on murtovettä eli lähes makeaa. Sammakot pystyvät kyllä lisääntymään murtovesilammikoissa. Esimerkiksi eräällä Hangon edustalla (noin kolmen kilometrin) reilun vartin ajomatkan päässä sijaitsevassa saaressa on hyvä sammakkokanta, vaikka se sijaitsee niin kaukana mantereesta. Lisääntymiseen sammkoilla on saarella pienehkö lampi, jonka aallot kyllä myrskyllä tavoittavat ja "suolaavat".
Tuo mainitsemani sammakko hyppasi oitis tuohon lammikkoon, kun olin laskenut sen lammikon reunalle. Eli eiköhän se ollut tyytyväinen avusta :)
70-luvun alkupuolella olin huhti- toukokuussa koulumme luontokerhon pariviikkoisella retkellä Kotkan Ristisaaressa tiirailemassa lintujen kevätmuuttoa. Saaren kalliokolojen lammikot olivat aivan täynnä sammakon mustapäitä. Saaressa oli siis iso sammakkokanta.
Eli tosiaan, sammakoita elelee ulkosaaristossakin :)