Minulla todettiin non-Hodgkinin lymfooma vasemmassa keuhkolohkossa noin vähän alle vuosi sitten, pian 21-vuotias syntymäpäiväni jälkeen, ennen sitäkin sairastellut pienistä infektioista lähtien akuuttia keuhkokuumetta joka vei sairaalaan, ja jossa viimein ruvettiin kunnolla tutkimaan mystistä sairasteluani.
Koen olevani yksin, osastoilla (2x leikkaus, sytostaatti 8krt (a b -osiot) ) olen aina nuorin vanhusten ympäroimänä muutamaa poikkeavaa keski-ikäistä lukuunottamatta. Olen ollut sairaslomalla melkein vuoden, en tosin kaipaa töihin sillä en pidä työpaikastani, kouluun piti mennä viime vuoden syksynä mutta en tietenkään voinut kun aloitin rankat sytostaatit juuri silloin sekä olin toipumassa ensimmäisestä rintaontelon leikkauksestani. Nyt olen hakenut taas uuteen kouluun ja toivon hartaasti että syksyllä jaksan mennä jos saan tämän haluamani koulutuspaikan.
Äitini sairasti rintasyövän noin 3 vuotta takaperin mutta toipui varsin nopeasti, toisin kuin minä. Lääkäreiden ennusteiden mukaan piti olla terveen paperit viimeistään nyt kesäkuuhun mennessä, mutta juuripa äsken tulin leikkauksesta nro 2 jossa otettiin uusi näytepala tutkittavaksi, sillä salamatkustaja keuhkoissani ei enää pienene sytostaateista huolimatta..
Äitini on kehottanut tutkimaan ja miettimään näenkö itsessäni masentuneisuuden merkkejä. Olen nähnyt jo kuukausia mutta olen joten kuten vain maininnut parille ihmiselle mutta en koskaan hakenut apua. En vieläkään tiedä uskallanko, olenko kuitenkin vain herkkä (koska sitä olen muutenkin) vai oikeasti masentumaan päin oikeasti. Mutta erityisesti vaivaa juuri nuori ikäni ja se, etten missään itse ole törmännyt näin nuoriin syöpäpotilaisiin, niistä vain kuulee mutta siihen se jää.. (en tietenkään voi olla ainoa 22-vuotias syöpäpotilas mutta välillä siltä se tuntuu)
Joten kai sitten vain ihmettelen täällä onko muitakin noin samaa ikäluokkaa olevia paikalla.
Koen olevani yksin, osastoilla (2x leikkaus, sytostaatti 8krt (a b -osiot) ) olen aina nuorin vanhusten ympäroimänä muutamaa poikkeavaa keski-ikäistä lukuunottamatta. Olen ollut sairaslomalla melkein vuoden, en tosin kaipaa töihin sillä en pidä työpaikastani, kouluun piti mennä viime vuoden syksynä mutta en tietenkään voinut kun aloitin rankat sytostaatit juuri silloin sekä olin toipumassa ensimmäisestä rintaontelon leikkauksestani. Nyt olen hakenut taas uuteen kouluun ja toivon hartaasti että syksyllä jaksan mennä jos saan tämän haluamani koulutuspaikan.
Äitini sairasti rintasyövän noin 3 vuotta takaperin mutta toipui varsin nopeasti, toisin kuin minä. Lääkäreiden ennusteiden mukaan piti olla terveen paperit viimeistään nyt kesäkuuhun mennessä, mutta juuripa äsken tulin leikkauksesta nro 2 jossa otettiin uusi näytepala tutkittavaksi, sillä salamatkustaja keuhkoissani ei enää pienene sytostaateista huolimatta..
Äitini on kehottanut tutkimaan ja miettimään näenkö itsessäni masentuneisuuden merkkejä. Olen nähnyt jo kuukausia mutta olen joten kuten vain maininnut parille ihmiselle mutta en koskaan hakenut apua. En vieläkään tiedä uskallanko, olenko kuitenkin vain herkkä (koska sitä olen muutenkin) vai oikeasti masentumaan päin oikeasti. Mutta erityisesti vaivaa juuri nuori ikäni ja se, etten missään itse ole törmännyt näin nuoriin syöpäpotilaisiin, niistä vain kuulee mutta siihen se jää.. (en tietenkään voi olla ainoa 22-vuotias syöpäpotilas mutta välillä siltä se tuntuu)
Joten kai sitten vain ihmettelen täällä onko muitakin noin samaa ikäluokkaa olevia paikalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, täällä en ole tavannut kirjoittajissa ,noin nuoria kuin sinä,silti olet tervetullut kirjoitteleen ,jos sinusta näin tuntuu itsestäsi
Nuorille on sellainen gooklella haettava,kun NUPPIEN keskusteluryhmä siellä ikäisiäsi ainakin.
Paljon olet sinäkin saanut kokemuksia s-saralta ikääsi nähden.
Olisi kovin onnekasta ,että saisit koulun alotettua ja salamatkustajat olisivat lähteneet käpämäkeen siihen mennessä
Koita pitää lippu korkealla,kyllä saat asiat loksahtamaan paikoilleen,niin kuin me ikinuoretkin,ainakin
hyvin moni meistä on toipuvia ja kirjoitellaan paljon muailman menosta ja omastakin
Tsempit eteenpäin-kirjoittele kuulumisia toistekkin
Hei, olen itse rintasyövän sairastanut ja jo "vanhus". Nuorena ja näppäränä olet varmaan löytänytkin cancerin sivut? Sieltä bongasin tällaisen keskusteluketjun (en lukenut kaikkea, joten en tiedä oliko juttua kirjoittajien iästä):
http://www.cancer.fi/keskustelut/keskustelufoorumi/hoidot_ja_seuranta/?E31905M=24&x31905=39721525
Rintasyöpäyhdistyksen sivuilla myös kirjoittelee muutama hyvin nuorikin nainen.
Masennus on usein juuri herkkien ihmisten sairaus. Itsekin 55-vuotiaana olen jälleen sairaslomalla, en kestä enää työpaikan "taistelutannerta" muistuttavia olosuhteita. Neuvon sinua rohkeasti hakemaan apua, meilläpäin pääsee lähetteellä psyk.polille, jota kautta saa tietynlaista keskusteluterapiaa ja tarvittaessa (tosin ikävä kyllä viiveellä) saa psykiatrillekin ajan. Vuosien ja monien hoitajien ja lääkäreiden kokemuksella tiedän, että aina ei kemiat toimi, jolloin keskustelu on hankalaa. Mutta siltikin se voi auttaa! Älä ainakaan häpeä hakea apua, meitä on kuule paljon.
Kirjoittele tänne tuntemuksiasi, jos haluat. Minäkin aina välillä kirjoitan ja vastaan, mutta ain en jaksa.
Tulee tunne, etten halua ajatella mitään. Lipua vaan päivästä toiseen...