En tiedä auttaako millekään palstoille kirjoittelu mitään, mutta eipä tässä kai ole valinnankaan varaa..
Eli olen 16-vuotias kuopiolainen, jolla ei rehellisesti ole ollut yhtäkään kunnollista ystävää koko elämänsä aikana. Pari pinnallisempaa tuttavuutta joskus peruskoulussa, mutta nekin vain hetkellisiä. Olen aina ollut todella yksilöllinen ihminen ja nautin paljon yksinolosta, mutta 16 vuodessa alkaa raja tulemaan jo vastaan. Yksinäisyys on sietämätöntä. Jo se, että näkee kahden ihmisen juttelevan keskenään, saati onnellisina, pilaa päivän..
Aina kun vaan tulee tilaisuus, koitan olla mahdollisimman kohtelias ja mukava muita kohtaan, mutta ketään ei kuitenkaan kiinnosta tutustua minuun. Silti eräs näistä pinnallisista tuttavuuksista yläasteelta, joka on aivan täysi narsistinen kusipää, on nyt lukiossa (käy samaa lukiota kuin minäkin) jostain syystä suosituimpia ihmisiä. Eikä hän ole muuttunut pätkääkään ..
Eli miten selvitä yksinäisyyden kanssa, kun en ilmeisesti tule koskaan ystäviä saamaan .. ? Olen yrittänyt itse usein tehdä aloitetta, mutta en saa minkäänlaista vastakaikua ..
Eli olen 16-vuotias kuopiolainen, jolla ei rehellisesti ole ollut yhtäkään kunnollista ystävää koko elämänsä aikana. Pari pinnallisempaa tuttavuutta joskus peruskoulussa, mutta nekin vain hetkellisiä. Olen aina ollut todella yksilöllinen ihminen ja nautin paljon yksinolosta, mutta 16 vuodessa alkaa raja tulemaan jo vastaan. Yksinäisyys on sietämätöntä. Jo se, että näkee kahden ihmisen juttelevan keskenään, saati onnellisina, pilaa päivän..
Aina kun vaan tulee tilaisuus, koitan olla mahdollisimman kohtelias ja mukava muita kohtaan, mutta ketään ei kuitenkaan kiinnosta tutustua minuun. Silti eräs näistä pinnallisista tuttavuuksista yläasteelta, joka on aivan täysi narsistinen kusipää, on nyt lukiossa (käy samaa lukiota kuin minäkin) jostain syystä suosituimpia ihmisiä. Eikä hän ole muuttunut pätkääkään ..
Eli miten selvitä yksinäisyyden kanssa, kun en ilmeisesti tule koskaan ystäviä saamaan .. ? Olen yrittänyt itse usein tehdä aloitetta, mutta en saa minkäänlaista vastakaikua ..
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja syrjäytynyt, yksinäinen ilman ystävä kontaktia elänyt oikeastaan voi sanoa että eiliseen asti....(????) Kyllä ilman ystäviäkin voi elää. Pitää vain olla avoimin mielin ja saada aika kulumaan tekemällä jotain. Mitä yleensä teet tai mistä luulet pitäväsi? Itselläni on auttanut paljon se että näkee oman työn tuloksen. Sitten muutkin näkevät että joku on saanut joko noin hienon tai noin ruman työn tehdyksi. On kyseessä sitten puutarha tai koruompelu...
Pinnallisuus ei ole mukavaa. En minäkään pidä pinnallisista ihmisistä. Syvällisyys puuttuu. Ei voi rakentaa luottamuspohjaista ystävyyttä. Pinnallisuus ei pakota siihen että täytyisi sitoutua johonkin mukaan. Tästä ystävä voi avoimesti kieltäytyä. Luulen että pinnalliset ihmiset pelkäävät sitoutumista ja vastuuta.
Älä lopeta yrittämistä. Se on paha virhe. Älä välitä sitä että saatko ystäviä tietokoneen kautta tai suoraa ihmiskontaktia. Suora ihmiskontakti on aina parempi, mutta onhan joku siellä toisessa päässä nettiäkin kirjoittamassa ystävänä. Vaikkei häntä näkisikään, niin se on jo alku sekin. Riskejä siinä on varmasti enemmänkin. Mutta kannattaako olla ottamatta riskiä? Riippuu siitä millä lailla lähdet liikkeelle etenemään asian saralla.
Kyllä ystäväsi vielä aikuistuu ja järkevöityy. Itse olin jo 13 vuotiaasta lähtien hiljaisempi eikä ollut kunnon kavereita, joten kasvoin pikku hiljaa ulos kaveripiireistä ja totuin yksinäisyyteen. Mutta kivaa yksinäisyys ei ole. Olet kyllä vielä niin nuori ettei sinun kannata alkaa murehtimaan liikaa, joskus kai huonompikin ystävyys on parempi kuin ei ystäviä ollenkaan. Hakeudu vaan mukaan sosiaalisiin kontakteihin mutta on hyvä että tiedostat omat arvosi ja rajasi. Tällöin sinulla löytyy itsekunnioitusta, ja sitä jos mitä ei pidä menettää.
Kiitos vastauksestasi.
Tuota alkua koskien; luovuuden harjoittaminenhan se suurimman osan vapaa-ajasta viekin. Säveltäminen, piirtäminen, kirjoittaminen yms. Ja nautin näistä suuresti.
Ja en tosiaan välitä onko ystävä välimatkan päässä vai ei - kunhan vain olisi. Itse asiassa nettiystävän kanssa jutteleminen saattaisikin tuntua hieman luonnollisemmalta ja avoimelta.
"Kyllä ystäväsi vielä aikuistuu ja järkevöityy" - sait varmaan käsityksen, että minulla olisi jokin ystävä? Eipä ole, edes niitä pinnallisempia. Mutta parempi mielestäni niin, siis yksin, kuin huonossa seurassa (pinnalliset, ahdasmieliset ihmiset).
Minun on vaikeata hakeutua mukaan sosiaalisiin kontakteihin, koska ihmisten näkeminen keskenäänkin herättää nämä ajatukset. Enkä osaa olla kovin puhelias tai mitään, myös yksi syy miksi kukaan ei lähesty. Pääsyynä varmaan se, että olen erilainen (enemmistöstä poikkeava maku musiikin, tyylin yms. suhteen - minkä ei tosin pitäisi vaikuttaa aikuisempiin ihmisiin) ..
löytää sellaisia kavereita ja ystäviä, joilla on samanlaisia harrastuksia mitä sinullakin on. Varmasti netissä on paljonkin sivustoja liittyen kirjoittamiseen ja musiikkiin sekä sävellyksiin. En itse tiedä, en harrasta piirtämistä enkä sävellystä. Joskus voin jotain kirjoitella ajan kuluksi mutta juoni rönsyilee ja koko tarina hajoaa sitten kasaan loppujen lopuksi.
Netti voi olla hyvä koska netti on riippumaton ajankohdasta. Toisin kuin live-kaverit. Voi omien aikataulujen mukaisesti hoitaa ystävyys suhteita ja sitten keskittymiskyky esim. opiskeluun on helpommin määritettävissä. Lisäksi jos nettiä voi käyttää koulussa, voi oppipäivän luppo-ajalla tarkastaa sähköpostin ja halutessaan laittaa viestiä toiselle jonnekin päin Suomea.
Olen itse sitä mieltä että parempi olla yksin eikä sellaisissa ystävyys suhteissa, joissa toinen joutuu ns. vaivautuneesti elämään ystävyydessä ja kaikki ystävyys olisi ns. teennäistä. Se muistuttaa vähän valehtelua. Ei kaikki ole pinnallisia ja ahdasmielisiä. Mutta ystävyyttäkin on helpompi rakentaa kun entuudestaan on jotain pohjustusta ystävyyden perustaksi. Eikä kukaan ole täysin samanlainen. Jokaisella on erilaisia mieltymyksiä. Ja kyllä nuo vaikuttaa myös aikuisiinkin ihmisiin. Sitä vain oppii aikuiseksi kasvaessa käsittelemään asioita eri tavalla. Ja kulttuuri muuttuu sukupolvien muuttuessa. Itse en myöskään osaa elää 2000-luvun kulttuurissa. Elän enemmänkin sota-ajan jälkeistä maatalous kulttuuria, omavaraisuus on kunniassa ja ystäviä ja naapureita autetaan. Itse tehdään paljon ja perheen kesken vietetään lähemmäs kaikki ylimääräinen aika. Toki musiikki-makuni on 2000-lukuinen, mutta mahtuu mukaan myös paljon iskelmää ja joitain klassisiakin kappaleita... Mutta muuten perus periaatteeni ovat että kaikki käytetään loppuun ennen kuin uutta ostetaan, kaikesta säästetään ja jos jotain on mahdollista myydä, se myydään kalliilla hinnalla (se on omaksuttu 2000-luvusta...)
Heh. Omavaraisuus olisi hienoa, mutta vähän mahdoton ajatus näin nuoressa iässä. :p Ja tiedän kyllä, ettei kukaan ole täysin samanlainen - olisi vaan kiva löytää edes jollakin lailla samanhenkistä seuraa. Paljon helpommin niiden ihmisten kanssa tulee toimeen, kun on jotain yhteistä, mikä johtaa myös helppoon keskusteluun (löytyy molempia kiinnostavia aiheita).. Ehkä vain asun väärässä paikassa enkä siksi ole sattunut törmäämään keheenkään samankaltaiseen?
Eli sinulla ei siis ole kavereita ollenkaan? vai on kavereita, mutta ei hyviä ystäviä?
Ei yhtään hyvää ystävää ja vain yksi ihminen, jonka voisin laskea kaverikseni, mutta välit häneenkin nykyään todella etäiset..
Minä sain ystäviä kun rukoilin Jeesusta.
"En tiedä auttaako millekään palstoille kirjoittelu mitään, mutta eipä tässä kai ole valinnankaan varaa.."
Kannattaa aina kirjoittaa vaikka nettipalstoille omista murheistaan, jos ei ole ketään kelle niistä puhua, niin olen itsekin aina tehnyt. Nettipalstoilta löytyy usein myös paljon ymmärtäväisempiä ihmisiä, kun mitä tuolta reaalimaailmasta, näin olen ainakin itse todennut.
"Eli olen 16-vuotias kuopiolainen, jolla ei rehellisesti ole ollut yhtäkään kunnollista ystävää koko elämänsä aikana. Pari pinnallisempaa tuttavuutta joskus peruskoulussa, mutta nekin vain hetkellisiä. Olen aina ollut todella yksilöllinen ihminen ja nautin paljon yksinolosta, mutta 16 vuodessa alkaa raja tulemaan jo vastaan. Yksinäisyys on sietämätöntä. Jo se, että näkee kahden ihmisen juttelevan keskenään, saati onnellisina, pilaa päivän.."
Itse olen aika paljon sua vanhempi, sillä olen jo liki kolmekymppinen mies, eikä mulla ole ollut yhtäkään kaveria enää yläasteiän jälkeen. En vaan ole missään päässyt tutustumaan sellaisiin ihmisiin, joilla olisi samanlaisia harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja yhteisiä puheenaiheita. Mulla on ollut aina vaikea tutustua missään ihmisiin, kun työpaikkani ovat vaihtuneet varsin tiuhaan tahtiin, lisäksi en ole koskaan harrastanut oikein mitään erityistä, lisäksi kaikilla kun on joka paikassa aina ollut jo ne omat kaveripiirinsä, niin eipä sinne sitten ole enää minua kaivattu. Sitten kun niitä kavereita ei ole ennestään, niin se vaikuttaa siihen, ettei pääse kavereiden kautta tutustumaan missään uusiin ihmisiin.
Omalla kohdallani tämä yksinäisyys on ainakin vaikuttanut varsin paljon elämääni, eli missään ei tule koskaan käytyä ja lisäksi vapaapäivät ovat tuntuneet aina erittäin tylsiltä ja yksinäisiltä. Tämän vuoksi olenkin pyrkinyt olemaan aina vaan töissä niin paljon kun mahdollista, niin sen avulla siitä yksinäisyydestä selviää paljon paremmin kun vapaapäivinä. Varsinkin baareissa käynti ja matkustelu ovat just ne asiat, jotka ovat jääneet mulla kaikkein eniten tekemättä sen ainaisen yksinäisyyden takia.
Joo, ymmärrän täysin.. Itsellä nuo luovat työt viemässä ajatuksia pois siitä yksinäisyydestä.. Mutta ei niitäkään tosiaan aina jaksa ja pelottaa, että kun myöhemmin katsoo taaksepäin, tajuaa että on jäänyt niin paljosta paitsi..
Ei netin kautta ystävienkän haku mitenkään kummoista ole. Sehän on nykyaikaa. Ja kyllä yksinäisiä näitäkin palstoja pelkästään lukemassa käy useita päivttäin ja osa jopa jättelee mailiosoitteitaan. Ei kai siinä mitään kummoista ole tai riskiäkään kun vaan tutustuu ensin netin kautta rauhassa. Ja työkavereista/koulusta jos ei aikuisiällä löydy ketään samanhenkistä(HYVÄ KUN JAKSAA TÖISSÄ KATELLA:)niin täytyy vaan etsiä joku liikuntaharrastus tai parikin. Niin voin sanoa kokemuksestakin että yksi vaihtoehto.Kotiin ei kannata jäädä.Ja monesti yksi asia johtaa toiseen ja kolmanteenkin.
Onko sulla sitten ketään? Vanhempia, sisaruksia, tyttö-/poikaystävää, serkkuja yms
Itsekin kolmeakymppiä lähestyvä jannu, ja hiukan sama tilanne itselläkin. Koskaan mulla ei ole ollut "parasta" ystävää, ja ärsyttää katsella muiden hehkutusta bestiksistään ym. hyvistä ystävistään. Muutama kaveri on, joita tulee erittäin harvoin nähtyä. Kuitenkin melkein kaikki vapaa-aika menee yksin kotona ihmetellessä. En ole koskaan ollut erityisen huomionkipeä, ja porukassa olen jättäytynyt taka-alalle. Ehkä siitä syystä ei niitä hyviä ystäviäkään ole siunaantunut. En ole koskaan harrastanut mitään, ei ole koskaan tullut vastaan mitään sellaista asiaa, johon olisi mielenkiinto säilynyt pitempään. En ole siksi koskaan kavereita muualta saanut kuin koulusta ja töistä. Työkavereita näkee tarpeeksi töissä, joten sen syvemmäksi kehittyviä ystävyyksiä en ole työpaikalta etsinyt.
Koulukavereista muutaman kanssa olen silloin tällöin yhteyksissä, mutta tuntuu siltä, että heillä on enemmän kiinnostusta muita (perheellisiä) ystäviään kohtaan. Olen sen huomannut, että yksinäisenä jää helposti pariskuntien varjoon. Minua ei ole kutsuttu "ystävieni" lasten syntymäpäiville, ristiäisiin, illanviettoihin ym. ja siksi varmaan omastakin puolesta on yhteydenpito jäänyt minimiin. Perheellisten ihmisten maailma on niin erilainen verrattuna omaani, että keskustelunaiheetkin tuppaavat pyörimään vanhoissa asioissa. Ihan jo senkin takia, ettei itsellä juuri mitään mainittavaa tapahdu elämässä, josta saisi keskusteltavaa.
Yhdyn siihen, ettei enää näin "vanhempana" ole helppoa päästä vanhoihin kaveripiireihin sisälle. Viime aikoina on tämä yksinäisyys alkanut mietityttää. Missä olen 10 vuoden kuluttua? Edelleenkö viikonloput menee sohvalla löhötessä, maanantaiaamua jo odotellessa? Tunnen kateutta niitä kohtaan, jotka ystävien kanssa tekevät hauskoja asioita, ja joiden illat eivät kulu yksin kotona istuessa. Elämä menee täysin hukkaan. Vanhana saa sitten voivotella sitä kadonnutta nuoruutta, jonka olisi voinut elää aivan toisella tavalla.
"Silti eräs näistä pinnallisista tuttavuuksista yläasteelta, joka on aivan täysi narsistinen kusipää, on nyt lukiossa (käy samaa lukiota kuin minäkin) jostain syystä suosituimpia ihmisiä. Eikä hän ole muuttunut pätkääkään .."
Tuosta on kokemusta. Rikollisenalkuja tai muuten vaan aggressiivisia ja suorapuheisia ihmisiä katsotaan ylöspäin, he saavat kavereita minne ikinä menevätkään. Hiljaista ja leppoisaa ihmistä ei kukaan noteeraa.
"Tuosta on kokemusta. Rikollisenalkuja tai muuten vaan aggressiivisia ja suorapuheisia ihmisiä katsotaan ylöspäin, he saavat kavereita minne ikinä menevätkään. Hiljaista ja leppoisaa ihmistä ei kukaan noteeraa."
Just niin!! Mulla palaa käämi ihan kohta... oon ite kokenu ton saman jutun. en ymmärrä mikä ihmisiä vaivaa ku vain kovaääniset ja hyvin sosiaaliset ihmiset ja muutenki hyväs asemas olevat saa kaiken arvostuksen ja huomion. Masentaa...
kohtelieisuus enää päde? Oletko yrittänyt repiä toiselta tukan päästä,sillä kaljuja näkyy paljon? Voisit näin tulla monen sankariksi koviksena? Löisit viellä vanhemman auton puskurilla päähän,niin sinut huomattaisiin super-sankarina ja kyllä ystäviä ilmaantuisi varmaan?
Mukavat (ja ääritapauksessa mielistelevät) ihmiset eivät ole kiinnostavia. Kiinnostavat ihmiset ovat määrätietoisia, ottavat mitä haluavat, eivätkä annan kenenkään estää. Kiinnostavalla ihmisellä on vahvat mielipiteet ja hän on aina valmis väittämään muille vastaan, jos on eri mieltä. Kiinnostava ihminen ei välitä, mitä muut ajattelevat hänestä vaan muut välittävät, mitä kiinnostava ihminen ajattelee heistä. Kiinnostava ihminen on aina aktiivinen, hänellä on aina jotain suunnitelmissa eikä hänellä ole aina aikaa muille.
Tämän olen itse oppinut kantapään kautta.
Heh. Et tajuakaan kuinka määrätietoinen olen. Olen erittäin yksilöllinen ihminen, enkä missään tapauksessa mielistele. Minulla on vahvat mielipiteet ja moraalikäsitykset, mutta kukaan ei niistä tiedä, sillä en ole kuitenkaan ihminen, joka niitä avoimesti mainostelisi (eikä kukaan keskustele minun kanssani tarpeeksi, että päästäisiin sinne asti).
ootko oikeesti tota mieltä???
Tsemppiä vaan kovasti sinulle! Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Minulla on ollut ystäviä ja kai niitä vieläkin on, mutta elämäni muutosten vuoksi olen tällä hetkellä hyvin yksinäinen aikuinen, korkeasti koulutettu nainen. Asun suuressa kaupungissa, joten kontaktien saaminen ei ole vaikeaa. Lapsuuteni elin pienessä kylässä ja teini-ikäisenä jäin vain jostain syystä hyvin yksinäiseksi. Ehkä siitä syystä, että siirryin luokkani ainoana tyttönä yläkouluun, eivätkä sosiaalisuusponnistukseni tuottaneet kovin hedelmällisiä tuloksia, kun paras ystäväni kääntyi uskoon ja ns. hylkäsi minut. En ole koskaan ollut bestis-tyyppiä. Nautin mieluummin isommassa ryhmässä olemisesta, jos mahdollisuus sellaisen sallii.
Ihmissuhteiden aloittaminen ei ole ongelma tai sosiaalisuus muutenkaan. En koe olevani epäsosiaalinen tai vetäytyvä, koska en ole sitä. KÄyn tapahtumissa, harrastan paljon liikuntaa ja osaamiseni kehittämistä. Osaan, haluan, uskallan ja jaksan toki lähteä yksin mihin tahansa, mutta toisinaan se tuntuu aika ikävältä. Eikä tämä ole vain oma käsitykseni itsestäni.
Tutustun helposti ihmisiin, mutta kaikilla tuntuu olevan jo yli kolmikymppisenä omat piirit, joihin ei sovi. Toisaalta sitten monella on perhekuviot, joihin sinkku ei näytä olevan tervetullut. Kyse ei ole itseluottamuksestani. Sitä on riittävästi muttei toisaalta liikaa. Olen kyselevä kuuntelija sosiaalisissa tilanteissa, "toimittajatyyppi".
Yksinäisyys tuntuu tässä elämäni vaiheessa järkyttävän pahalta. Olen lähes pari vuotta parisuhteen päättymisen jälkeen kuitenkin alkanut tottua jälleen kerran yksinäisyyteen, jota podin ankarasti lapsena ja teini-ikäisenä. Musertavinta on, että jopa minun itseni on vaikea ymmärtää tätä tilaa ja sen muuttumattomuutta. Mutta täytyy sanoa, että pätkätyöläisen arki on edesauttanut elämäntilanteeni muodostumista (muuttoja, työpaikan vaihtumista).
Elämässä onnistumisen este tämä yksinäisyys ei ole ollut, mutta on vaikea saada läheisiä tai muita ihmisiä ymmärtämään, miltä tämä tuntuu. Olen onnistunut tehokkaasti täyttämään elämäni itseäni kiinnostavilla asioilla. Ja ne ovat niitä asioita, jotka saavat jaksamaan eteenpäin.
Tiedän olevani monella tavalla erilainen nainen. En ole kiinnostunut shoppailusta, baarikierroksista tai naistenlehtien sisällöistä saati sitten television suoltamasta hömpästä (tosi-tv tai moninaiset sarjat). Edellä mainitut seikat voivat olla syitä siihen, miksi olen ulkopuolinen.
Jännää kuitenkin on, että jään ihmisille mieleen tilanteissa, joissa he ovat tekemisissä kanssani. Siksi sanonkin, että vaikka jätän taakseni jonkun ihmisryhmän, tilanteen tai paikan, minusta jää "jälki" näihin ihmisiin, tilanteeseen tai paikkaan. Ja kai mun pitää sanoa, että mulla on kavereita, mutta puolin ja toisin aktiivista ja elämä rikastavaa yhteydenpitoa ei kyllä juurikaan ole. Omat vanhemmat tukevat nyt aikuisiällä tätä jaksamista. Kun olin teini-ikäinen, he eivät oikein ymmärtäneet yksinäisyyttäni.
Netti on ollut tosi tärkeä asia ihmissuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä.
Pinnallisetkin ihmissuhteet syventyvät ajanmyötä,anna aikaa ja tutustu pikkuhiljaa ihmisiin joita tapaat...