Olen 3 kk lapsen äiti ja kaikki sujuu muuten hyvin, mutta mieheni on masentunut.. On vaikeaa hoitaa yksin kaikki, mutta toisen ollessa masentunut en voi hänelle valittaakaan siitä, ettei aina pysty osallistumaan kodin- ja lastenhoitoon. Olen kuitenkin niin rikkipoikkiväsynyt, etten tiedä miten jaksan!!!!
Masentunut isä
Elli26
4783
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarvitset apua, et jaksa yksin pienen lapsen kanssa ja masentuneen miehen. Saako miehesi jotain hoitoa masennukseensa?
Hän saa hoitoa, onneksi sain hänet psyk polille.. Hänellä on lääkitys, mutta se aloitettiin juuri ja tuloksia ei ole vielä näkynyt. Välillä tuntuu, että lääkkeet määrätään mielellään, mutta itse syytä ei tutkita tarpeeksi. Minua kehotettiin olemaan kärsivällinen ja olla lisäämättä hänen pahaa oloaan. Niin olen yrittänytkin, mutta silti tuntuu vaikealta olla tilanteessa, jossa ei saa vaatia toiselta mitään, kun toivonut lapsenhoitoon apua.. Olen onnellinen ihanasta lapsestamme, mutta tunnen oloni sellaiseksi, jolla on kaksi lasta hoidettavanaan.. Mitä te muut tekisitte? Kai parasta on yrittää kestää ja odottaa tilanteen muuttuvan, mutta näin pienen vauvan kanssa se ei ole helppoa.. Onneksi on hyvä tukiverkosto muuten!
Odottele josko miehesi alkaa voida paremmin. Juttele tukiverkostosi kanssa, sieltä varmasti saat ymmärrystä. Kaikkihan tietävät, että pienen vauvan kanssa on raskasta jo oman hormonitoimintansa takia joka on synnytyksestä ja imetyksestä sekaisin.
Itse suhtaudun varauksellisesti masennuslääkkeisiin, ehkäpä ne auttavat miestäsi, toivotaan. Voisit myös kokeilla tukilääkitystä vitamiinien ja hivenaineiden muodossa, myöskin itsellesi. Monet ovet hoitaneet masennuksensa pois pelkästään lisäravinteita nauttimalla. Ainakaan niistä ei ole mitään haitavaikutuksia vaikka masennuslääkkeitä syökin.
Voin sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Minun mieheni alkoi oireilla viime kesänä. Itse hän ei tunnistanut sairauden oireita. Lopulta tilanne paheni ja mies alkoi olla psykoottinen. Sain hänet lopulta hoitoon ja lääkitys vaikeaan masennukseen aloitettiin alku vuodesta. Itselle tämä rupeama on ollut todella rankka koska olin raskaana ja juuri viimeisilläni sairauden ollessa pahimmillaan. Mieheni käy säännöllisesti psyk.polilla keskustelemassa ja myös minä olen ollut mukana joillakin käynneillä. Miehen vanhemmat ovat käyneet viikottain ja "ulkoiluttaneet" miestäni. Itse olen huomioinut häntä positiivisessa mielessä kyselemällä mielipiteitä asioista ja pyytämällä mukaan esim.ulkoilemaan tai katsomaan telkkaria. Vauvaa vein hänen lähelleen vähän kerrassaan ja pyysin aluksi huolehtimaan vauvasta wc-reissujeni ajan ja annoin hänelle tilaa ja aikaa rueta itse "ottamaan kontaktia". Välillä itsestäkin tuntui ettei jaksa ja silloin huolehdin ainoastaan lasten tarpeista ja omista ruokailuista. Siivoukset ja muut saivat jäädä. Siivousapua sainkin omalta äidiltä. Omaa jaksamista auttoi myös muutaman hyvän ystävän kanssa keskustelu. Kun on avoin ja kertoo jollekin luottamuksellisesti asiasta se auttaa jaksamaan. Pyydä apua arkaskareisiin lähimmäisiltäsi. Nyt vuoden kuluttua asiat näyttävät valoisammilta :) Voimia!