Asentohuimaus...

Humdum

Niin eli voisiko asentohuimaus johtua epäsopivista tyynyistä? Kun minusta tuntuu siltä että sitä esiintyy juuri tietyillä tyynyillä, että jos tyynyt painaa jostain väärästä kohtaa tai jotain?

25

51091

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesimies

      huimausta eli lähtee kuin pyörimään vaakatasolla.
      Eli pään asento on millin tarkkaa hommaa,mitään painallusta ei kärsi niskaan kohdistua, ei unta ennen kuin on oikea asento. Yöllä se muuttuu ja sitten usein juuri tuo pyörimistunne (huimaus)
      Minua huippaa myös kun olen esim. kävelyllä ja katselen ympäriinsä ja varsinkin jos katson yläviistoon niin jo lähti viemään kuin omaansa.
      Käytän niska tukea aina tarpeen mukaan.

      Minulla todettu niskassa kaksi välilevynpullistumaa. Ei leikata. Joten kait se on sitten syy.
      Tätä minulla on ollut jo ainakin 15 vuotta.

      Hae apua ja tutkituta niskasi, jos vika on siellä niin ainakin on siedettävämpää elää kun tietää syyn moiseen.

      Voi olla korvissakin jokin vaivan aiheuttaja joten mene lääkäriin.

      • Karuselli

        Hitto. Voin kyllä sanoa kärsineeni huimauksesta enemmän kuin tarpeeksi. Välillä siihen tottuu mutta välillä ahdistaa ja joskus olen jopa ollut masentunut. En osaa oikein kuvailla minkälaista se tällä hetkellä on, sekalaista vähän keinumista ja pyörimistä. Alkoiko se joskus 7 vuotiaana ja sitä ollaan kärsitty tänne 16 vuoteen asti.

        Olen innokas tietokone - ja videopelien harrastaja, mutta olen jo kauan ollut tietoinen siitä että huimaus lisääntyy kun pelaan pitkään, sitten se taas yöunien jälkeen muuttuu "normaaliksi". Lääkäreillä olen käynyt jo monesti ja tehty lähes kaikki mahdolliset kuvaukset. Oli minulla 2 epilepsia kohtaustakin ja sen jälkeen lääkitys mutta jatkotutkimusten jälkeen minut todettiin terveeksi. Sitten katseltiin sydäntä liittyisikö se (huimaus) jotenkin verenpaineeseen... eipä tietenkään... etsintä jatkui. Sitten kävin parin vuoden päästä sellaisissa ns. inhottavissa tutkimuksissa jossa korviini tungettiin kylmää, kuumaa ilmaa ja vettä, se jouduttiin keskeyttämään kun en enää yksinkertaisesti kestänyt sitä. Toinen koe oli ehkä edellistä kauhempi minut laitettiin miltei suljettuun pieneen koppiin ja sidottiin valjaisiin sitten koppi alkoi heilua ja minun piti sanoa että milloin huimaa kun heilutus lopetetaan, tätä kestin edellistä koetta vähemmän ja sekin keskeyttiin joten lääkäri joutuu tekemään diagnoosin tiedonmurusista. Sitten lääkäri antoi minulle niitä "asentohuimaus harjoituksia". En ole varman auttoiko se. Hävitin paperin enkä ole puoleen vuoteen enää tehnyt harjoituksia jos noilla olisi edes mitään saatu aikaan.

        Pitkän laivamatkan jälkeen saattaa tuntua vielä pitkäänkin keinutusta eniten silloin kun rupeaa nukkumaan. Huimausta tuntuu myös tavallista enemmän kun käännäm kylkeä tai silloin kun keho rupee nukkuessa rentoutumaan. Joskus huimaus on saattanut pidemmäksi aika hävitäkkin, sanotaan noin puoleksi vuodeksi tjs. Äidilläkin oli huimausta nuorempana, lentokonematkan jälkeen häntä alkoi äkisti keinuttaa. Äiti meni lääkäriin ja ensiksi epäiltiin Menierin tautia, päädyttiin että syy sijaitsi niskan verisuonissa. No parin vuoden päästä huimaus äidiltä loppui. Olisiko ongelmani jotenkin perinnöllinen?

        No tässä kirjoittelen aamuyöstä tälläistä järkyttävän pitkää viestiä jossa puran ongelmaani. En saa unta kun asia vaivaa ja ahdistaa minua, joskus miksi tämä on minulla ja mikä tämä on? Mistä se johtuu...? Sitten mietin itsemurhaa aika tyhmä syy mutta kun masennuin mietin sitä todella, sitten pälkähti ajatus ihmisistä jotka varmasti kärsisivät vielä minun vaivaani pahempia asioita. Kuten syöpää tai alzheimerin tautia. Jos vaivaa ei voida poistaa niin olisi ainakin tietää mikä on se helvetin syy siihen!?!

      • olisi kiva tietää
        Karuselli kirjoitti:

        Olisi kiva tietää millaiset harjoitukset ne sitten olivat kun löysin vanhasta APU-lehdestä kirjoituksen samasta aiheesta ja ajattelin kun minullakin on ollut sitä ja tekisi mieli kokeilla noita harjoituksia. Netistä niitä tuskin löytyy vai löytyyköhän?

      • Karuselli
        olisi kiva tietää kirjoitti:

        Olisi kiva tietää millaiset harjoitukset ne sitten olivat kun löysin vanhasta APU-lehdestä kirjoituksen samasta aiheesta ja ajattelin kun minullakin on ollut sitä ja tekisi mieli kokeilla noita harjoituksia. Netistä niitä tuskin löytyy vai löytyyköhän?

        No satuin nyt vuoden päästä etsimään samasta asiasta mitä silloin. Niin kyllä niitä netistä nimenomaan löytyy, mutta olisi kuulemma tietää kumpi korva on se sairas jos sattuu asentohuimauksesta kärsimään, että sitä voidaan sitten hoitaa.

        Nyt kyllä alan taas olla sitä mieltä, että tämä asia tutkitaan perkele, tulkoot vaikka miten hirveitä kokeita.

      • rouva 50+

        Hei!
        Minulla todettiin asentohuimaus vasta tänä kesänä 07. Taudista en tiennyt mitään, ja hakeuduinkin päivystykseen yöllä kolmen aikaan arvellen, noh kaikkea mahdollista pahanlaatuista.

        Lääkäri oli hyvin ajan tasalla ja määräsi lääkkeeksi Stemetil ja lähete fysikaaliseen ja korvapoliklinikalle.

        Korvapkl:lla todettiin "häikkää" tasapainoelimessä oikeassa korvassa, ja uusi aika sinne on ensi vuoden puolella..ja jos mahdollista otetaan vielä magneettikuvaus ja saan aikaa kiirehtiä, jos katson sen aiheelliseksi.

        Nyt tämä helkutin sairaus on uusinut n. kolmen viikon välein, kestää kerrallaan noin viikon, huolimatta jumpasta, lääkkeistä..jne. Autolla-, pyörällä jne..ajo kielletty..sauvakävely ei edes onnistu. Onko näin, jotta tauti on krooninen ja sen kanssa vaan on tultava toimeen.

        Kysyisinkin "kollegoilta"..onko Teillä uusinut tämä viheliäinen huimaus ja kuinka usein..ja mitä olette saaneet itsehoito-ohjeeksi tämän taudin suhteen. Sen verran korva-pkl:n lääkäri kertoi, jotta 2/3 -potilailla tauti uusii.

        Ystävällisiä vastauksianne odotellen... Rouva50 .

      • Pari huimaajaa
        rouva 50+ kirjoitti:

        Hei

        Jos on hyvänlaatuinen asentohuimaus, niin meillä siihen on auttanut kunnolla vain asentohuimaukseen tarkoitettu liikehoito. Akupunktio ja lääkkeet voivat ehkä vähäksi aikaa lievittää, mutta ei paranna ongelmaa. Fysikaalinen hoito voi auttaa jännitysniskaan, mutta jännitysniska voi aiheutua myös asentohuimauksesta.

        Kannattaa mennä korvalääkärille joka osaa määrätä hyvänlaatuisen asentohuimauksen liikehoidon ja kotihoito-ohjeet mukaan (ohjeita löytyy myös netistä "asentohuimaus", mutta ei kannata omin päin kokeilla).

        Kotihoito-ohjeet kannattaa säilyttää.
        Ensin voi tuntua hyvältä ja sitten unohtaa tehdä liikkeitä säännöllisesti, mutta huimaus uusii varmasti jos ei tee liikkeitä. Liikkeet ovat helppoja ja auttavat.

        Jaksamista huimaajille

      • Tirtlittan
        Karuselli kirjoitti:

        Hitto. Voin kyllä sanoa kärsineeni huimauksesta enemmän kuin tarpeeksi. Välillä siihen tottuu mutta välillä ahdistaa ja joskus olen jopa ollut masentunut. En osaa oikein kuvailla minkälaista se tällä hetkellä on, sekalaista vähän keinumista ja pyörimistä. Alkoiko se joskus 7 vuotiaana ja sitä ollaan kärsitty tänne 16 vuoteen asti.

        Olen innokas tietokone - ja videopelien harrastaja, mutta olen jo kauan ollut tietoinen siitä että huimaus lisääntyy kun pelaan pitkään, sitten se taas yöunien jälkeen muuttuu "normaaliksi". Lääkäreillä olen käynyt jo monesti ja tehty lähes kaikki mahdolliset kuvaukset. Oli minulla 2 epilepsia kohtaustakin ja sen jälkeen lääkitys mutta jatkotutkimusten jälkeen minut todettiin terveeksi. Sitten katseltiin sydäntä liittyisikö se (huimaus) jotenkin verenpaineeseen... eipä tietenkään... etsintä jatkui. Sitten kävin parin vuoden päästä sellaisissa ns. inhottavissa tutkimuksissa jossa korviini tungettiin kylmää, kuumaa ilmaa ja vettä, se jouduttiin keskeyttämään kun en enää yksinkertaisesti kestänyt sitä. Toinen koe oli ehkä edellistä kauhempi minut laitettiin miltei suljettuun pieneen koppiin ja sidottiin valjaisiin sitten koppi alkoi heilua ja minun piti sanoa että milloin huimaa kun heilutus lopetetaan, tätä kestin edellistä koetta vähemmän ja sekin keskeyttiin joten lääkäri joutuu tekemään diagnoosin tiedonmurusista. Sitten lääkäri antoi minulle niitä "asentohuimaus harjoituksia". En ole varman auttoiko se. Hävitin paperin enkä ole puoleen vuoteen enää tehnyt harjoituksia jos noilla olisi edes mitään saatu aikaan.

        Pitkän laivamatkan jälkeen saattaa tuntua vielä pitkäänkin keinutusta eniten silloin kun rupeaa nukkumaan. Huimausta tuntuu myös tavallista enemmän kun käännäm kylkeä tai silloin kun keho rupee nukkuessa rentoutumaan. Joskus huimaus on saattanut pidemmäksi aika hävitäkkin, sanotaan noin puoleksi vuodeksi tjs. Äidilläkin oli huimausta nuorempana, lentokonematkan jälkeen häntä alkoi äkisti keinuttaa. Äiti meni lääkäriin ja ensiksi epäiltiin Menierin tautia, päädyttiin että syy sijaitsi niskan verisuonissa. No parin vuoden päästä huimaus äidiltä loppui. Olisiko ongelmani jotenkin perinnöllinen?

        No tässä kirjoittelen aamuyöstä tälläistä järkyttävän pitkää viestiä jossa puran ongelmaani. En saa unta kun asia vaivaa ja ahdistaa minua, joskus miksi tämä on minulla ja mikä tämä on? Mistä se johtuu...? Sitten mietin itsemurhaa aika tyhmä syy mutta kun masennuin mietin sitä todella, sitten pälkähti ajatus ihmisistä jotka varmasti kärsisivät vielä minun vaivaani pahempia asioita. Kuten syöpää tai alzheimerin tautia. Jos vaivaa ei voida poistaa niin olisi ainakin tietää mikä on se helvetin syy siihen!?!

        Googleta nimi Tapani Rahko ja/tai lue uusin Viva lehti, "apua asentohuimaukseen" artikkeli.
        Dosentti Rahko ottaa vastaan Tampereella.
        Täältä on tosi moni avun saanut.

      • kyllästynyt..

        Hei!
        Olen jo vuodesta -97 sairastanut taspainoelimen tulehduksen tuolloin kävin neurologilla joka sanoi huimauksen kestävän noin 6kk..no huimaus silloin lieveni koko ajan mutta aina silloin tällöin antaa itsestään merkkejä yhäti..tässä olen nyt syönyt rauhoittavia noin 4 vuoden ajan koska tuo huimaus on niin hermoja repivää ja minusta tuntuu aina että se jatkuu ja jatkuu vaan. ja myös paniikkihäiriötä minulle on sanottu olevan. ei ihme koska koko ajan tuota saatanan huimauksen tunnetta on.Onko kellään muulla samanlaista ???
        Olisin todella kiitollinen asiallisista vastauksista. Myös minulla niskat ihan jumissa aina sitä enemmän niitä varjelen ja jäykkänä kuljen...ja joskus minun täytyy aivan kuin vähän töpöttämälla kävellä. Ja vielä aina aamullakin niin minun täytyy aina vähän aikaa istua aloillaan että tuo päänuppi hakee sen tasapainon,
        Ja usein juuri tämä vasen korva yölläkin tuntuu niin kipeältä/aralta edes laskea tyynyyn kun nukun ja taas aamulla ei se ole yhtään kipeä eikä muutenkaan.

      • Anonyymi

        Minulla on vasenkorva asento huimaus, lääkäri sanoi että ei johdu niskan hermopään ahtaudesta !

    • Karuselli

      Hmm tuntuuko huimausta kun käännät kylkeä? Tietty jos niska on huonossa asenossa tyynyyn nojatessa voi esiintyä huimausta. Minkälaisella tyynyllä huimausta tulee?

    • rouva50+

      Heissan!

      Kysyit tyynyistä tämän viheliäisen huimauksen suhteen.. kuinka tyynyt vaikuttavat tähän sairauteen.

      Itse olen huomannut.. eli olen hankkinut erilaisia "terveystyynyjä".. eri erikoisliikkeistä..ovat sen arvoisia..aikakin minulla.

      Tyyny ei saa olla liian kova..mutta sen on kuitenkin tuettava niskaa..makuulla sekä kylkiasennoisssa..ja sen olen huomannut, jotta hitaat liikkeet sängyssä siis makuulla kylkeä kääntäessä auttaa..vaikkakin uni on sitten taatusti katkonaista.. mutta senkin parempi kuin mennä karusellin kyytiin.

      Terv. rva50 ..ja voimia

      • Anonyymi

        Juupa juu. Kärsin pari viikkoa tuosta huippaamisesta. Eilen illalla sitten nukkumaan mennessä mietin, että mitäpä jos kokeilisi nukkua ilman tyynyä. Ei se ota jos ei annakaan. Tänä aamuna oli mukava herätä skarppiin oloon. Huimaus oli häipynyt. Tulin heti tänne kommentoimaan, että kannattaa kokeilla yö ilman tyynyä. Saattaa helpottaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt täytyy latistaa itse tuo edellinen yritys tyynyn säätämisestä. Oireet tulivat takaisin yhtä huimaavina. Löysin alkuviikosta vähän toisenlaiset ohjeet miten selättää tämä pirullinen ongelma. Löytyy sivuilta nimellä BPPV. http://personal.fimnet.fi/laakari/hannu.tapiovaara/bppv.htm
        Minun ongelma on vasemmassa korvassa. Eka kerralla vasemmman korvani suuntaan kääntyessäni makuulle BPPV ohjeistuksen mukaan maailma alkoi taas pyöriä. En välittänyt siitä vaan laskeuduin selälleni niska vähän vuoteen ulkopuolelle kallistuen. Olin siinä kunnes pyöriminen rauhoittui. Noin minuutin. Sitten käännyin hitaasti oikealle kyljelleni ja silloin se vasta pyörikin. Sinnittelin kuitenkin.Tosi nopea seko olo, mutta vain muutaman sekunnin. Sitten olo rauhoittui ja nousin oikealle pään kallistumisen kautta istumaan. Tunne oli hyvä. Nyt olen tehnyt tuota liikesarjaa kolmatta päivää noin 5 kertaa päivässä ja tuntemukset ovat joka kerran häipyneet. Itse asiassa eka kerta tuntui olevan se pahin. Odotan huomista mielenkiinnolla.

    • Ilona 51

      Sain rajun huimaus- ja pahoinvointikohtauksen 12.01.2008. Ambulanssilla sairaalaan, sairaalassa neljä päivää, kaikki asianmukaiset testit tehtiin tuolloin. Asentohuimaus on suljettu pois, mutta edelleen huimaa. Tautia tutkitaan edelleen viikon päästä tai viimeistään sovittuna 19.2 pvänä. Niskojeni vuoksi olen joutunut kiinnittämään huomiota tyynyihin. Tempur yhdessä untuvatyynyn kanssa antaa hyvän säädön oikealle nukkuma-asennolle. Sairasloman mahdollistamana yritän kaivaa nettitietoa, hoitaa itseäni, kuunnella musiikkia ja olla kärsivällinen. Koska niskat ovat olleet akilleen kantapääni jo 30 vuotta, on nekin syytä tutkia. Näin tänään.

      • Jusu

        Hei! Kyllä tuntuvat tutuilta nuo oireet keskustelijoilla. Mulla tuli eka kohtaus maaliskuussa 2004 työpaikalla kesken päivää.
        Kaikki tapahtui 15 min. sisällä enkä ole ollut sen jälkeen entiseni. Kohtaus on niin voimakas ettei pysy edes istuaallaan ja oksentamiseksi se lopulta menee pari päivää sängyssä. Toinen kohtaus tuli elokuussa 2005 nukkuessani. Onneksi niitä ei ole sen jälkeen tullut on se niin kamala olo. Kypsyin edelliseen työterveyshuoltoon kun rahastivat mut puhtaaksi eikä mitään selvyyttä. Omin kustannuksin kävin magneettikuvassa lopulta, tulos erittäin helpottava ei aivokasvainta. Vuosi sitten vaihdoin työterveyshuoltoa (olen yrittäjä) ja tähän mennessä on selvinnyt paljon enemmän lyhyemmässä ajassa kuin edellisessä paikassa "lypsylehmänä". On selvinnyt että mulla on liian alhaiset verenpaineet sekä laittavat mut höykytyskokeeseen (karuselli kirjoitti samasta) missä asennossa huippaa....ja laatta lentää luultavasti. Oireista olen huomannut tyynyn tärkeyden lisäksi että mikäli käytän esim. poolopaitaa jossa kireä kaulus on pakko venytellä kaulusta muuten huippaa. Sekä kylmyys vaikuttaa selvästi, kesällä helpompaa. Kolme asiaa jotka selvästi vaikuttavat on unen määrä, veren sokeri ja stressitaso. Sitten vielä korkeat paikat on pahoja. Esim. matalalle katollekaan en voi enää mennä. Armeija-aikana kiipeilin kolmiomastoissa jne. nyt ei tulisi kysymykseenkään enää. No tossa tuli suollettua tekstiä vähän liikaakin. Toivottavasti joku jaksaa lukea tai saa edes itselleen voimia ettei ole tosiaankaan yksin ikävän vaivansa kanssa. Tampereella on spesialisti TAYS osastonylilääkäri Tapani Rahko, esiintyi ohjelmassa "akuutti". Täytyy kaivaa lisää tietoa.

      • tälläinen tapaus
        Jusu kirjoitti:

        Hei Jusu ja muut asentohuimauksesta kärsivät.
        Toivottavasti olet ottanut yhteyttä Tapani Rahkoon. Uskon, että saat avun häneltä ja hämmästyt. Itse kovia kokeneena ja mahdottomia
        hoitoja ja vastauksia kyseiseen vaivaan saaneena, olen äärettömän helpottunut ja onnellinen saatuani kokea kuinka pienillä liikkeillä ja vähällä vaivalla olo voi helpottua.
        Ja koko ongelma johtuu alkujaan perintötekijöistä.
        On myös ollut surullista ja turhauttavaa olla
        se pilakuvien nainen joka käy lääkärillä valittamassa "olemattomia vaivojaan" on siinä palanut aikaa ja rahaa yhteiskunnalla hukkaan, kun sinnikkäästi hoidetaan masentuneena eikä millään parane.
        Nyt tässä ihmettelen onko tämä olotila todella totta ja pysyvää vai hetken harha,tunne kuitenkin on kuin olisi saanut uuden elämän ja mahdollisuuden.
        ps.
        Käytän itse hirssiakanatyynyä,jonka olen todennut parhaiten muotoutuvan niskaa tukevaksi.

      • Menieerikko
        Jusu kirjoitti:

        Hei! Kyllä tuntuvat tutuilta nuo oireet keskustelijoilla. Mulla tuli eka kohtaus maaliskuussa 2004 työpaikalla kesken päivää.
        Kaikki tapahtui 15 min. sisällä enkä ole ollut sen jälkeen entiseni. Kohtaus on niin voimakas ettei pysy edes istuaallaan ja oksentamiseksi se lopulta menee pari päivää sängyssä. Toinen kohtaus tuli elokuussa 2005 nukkuessani. Onneksi niitä ei ole sen jälkeen tullut on se niin kamala olo. Kypsyin edelliseen työterveyshuoltoon kun rahastivat mut puhtaaksi eikä mitään selvyyttä. Omin kustannuksin kävin magneettikuvassa lopulta, tulos erittäin helpottava ei aivokasvainta. Vuosi sitten vaihdoin työterveyshuoltoa (olen yrittäjä) ja tähän mennessä on selvinnyt paljon enemmän lyhyemmässä ajassa kuin edellisessä paikassa "lypsylehmänä". On selvinnyt että mulla on liian alhaiset verenpaineet sekä laittavat mut höykytyskokeeseen (karuselli kirjoitti samasta) missä asennossa huippaa....ja laatta lentää luultavasti. Oireista olen huomannut tyynyn tärkeyden lisäksi että mikäli käytän esim. poolopaitaa jossa kireä kaulus on pakko venytellä kaulusta muuten huippaa. Sekä kylmyys vaikuttaa selvästi, kesällä helpompaa. Kolme asiaa jotka selvästi vaikuttavat on unen määrä, veren sokeri ja stressitaso. Sitten vielä korkeat paikat on pahoja. Esim. matalalle katollekaan en voi enää mennä. Armeija-aikana kiipeilin kolmiomastoissa jne. nyt ei tulisi kysymykseenkään enää. No tossa tuli suollettua tekstiä vähän liikaakin. Toivottavasti joku jaksaa lukea tai saa edes itselleen voimia ettei ole tosiaankaan yksin ikävän vaivansa kanssa. Tampereella on spesialisti TAYS osastonylilääkäri Tapani Rahko, esiintyi ohjelmassa "akuutti". Täytyy kaivaa lisää tietoa.

        "
        Kaikki tapahtui 15 min. sisällä enkä ole ollut sen jälkeen entiseni. Kohtaus on niin voimakas ettei pysy edes istuaallaan ja oksentamiseksi se lopulta menee..." Oireesi viittaavat Menieren tautiin. Googleta siis "meniere ..." ja sen jälkeen vuoronperään sanat tauti, opas, hoito jne...

    • Spondylosis

      Melkein tarkalleen vuosi sitten oli jo leikkauspäivä määrätty kaularangan välilevyn vaihtamiseen implantiksi. Sitten hermopinne kädestä hävisi ja elämä normalisoitui. Kaularangassa on madaltumat ja prolapseja ja spinaalikanava kaventunut, mutta elämä vuoden ajan on ollut oireetonta. Hankin 9.8.2011 "terveystyynyn", sellaisen anatomisesti muotoillun ja lämpöön reagoivan. Kolmannen yön jälkeen aamulla noustessani sängystä, olin rojahtaa lattilalle. Kaikki pyöri silmissäni ja sain nipin napin tuolista kiinni. Keittiössä juodessani vettä, pään taaksepäin kallistus aiheutti uudestaan huimausta, mutta lievempänä. Selvisin aamusta työpaikalle ja ihmettelin asiaa. Vaihdoin tyynyn entiseen, mutta jotain oli jo tapahtunut, koska seuraava aamu oli entistä vaikeampi. Jo aamulla kääntäessäni sängyssä kylkeä, kaikki pyöri. Laittelin tavanomaisen aamiaisen ja olo oli kuvottava. Yhtäkkiä tuli huimauskohtaus, jolloin en tiennyt missä päin oli katto ja missä lattia. Selvisin lattialle kontilleni hallitusti ja odottelin tilanteen korjaantumista. Kuvittelin, että sängyssä lepäily helpottaisi tilannetta, mutta asettuessani pitkälleni, tuli taas huimaus ja sitten oksensin kaiken syömäni ylös. Sen jälkeen huonovointisuus helpotti, mutta olo oli koko päivän kuin olisin ollut lievästi humalassa. Vähänkin nopeammat päänliikkeet tai alaspäin katsominen aiheutti huimausta.
      Viimeyön nukuin edelleen vanhalla tyynyllä ja aamulla herätessä jo sängyssä kaikki pyöri. Kuvotti. Nousin varovasti ylös ja aikaisemmasta viisastuneena join aluksi vain lasin vichyvettä odotellen mitä tuleman piti. Ja ylöshän se tuli taaskin. Sen jälkeen helpotti, että saatoin syödä normaalisti. Nyt olen varailemassa aikaa työterveyteen ja harmittaa nämä kokeiluni anatomisten tyynyjen ja uuden sisjauspatjan kanssa, sillä puolitoista vuotta sitten uudella sijauspatjalla muutaman nukutun yön jälkeen alkoi niska-hartiakivut, jotka kehittyivät hermopinteeksi ja syy löytyi röntgen-, magneettikuvausten ja hermoratatutkimusten jälkeen. Kokeilin sijauspatjaa uudelleen keväällä ja jo yksi yö sai niskan seudun taas oireilemaan. Miten pienestä selän vointi voikaan olla kiinni! Hermopinteen helpottaminen kesti reilun puoli vuotta. MIten kauan menee, että huimaus loppuu ja pääsen taas rullaluistelemaan?

    • Anonyymi

      No vastaan tähän vanhaan viestiin, jos jollakin olisi tästä hyötyä.
      Kärsin silloin tällöin..tosi harvoin asentohuimauksesta.
      Huimauksen myötä tulee myös pahoinvointia.
      Netistä löytyy hyviä ohjeita, miten huimauksen saa pois. Huimaus johtuu korvan tasopainoelimen sakasta, joka on joutunut nesteeseen. Tämän sakan täytyy saada pois sieltä.
      Itse menen selälleen makamaan vuoteeseen niin, että pää roikkuu vuoteen reunalta alas.
      Sitten kääntelen päätä varovaisesti vasemalle ja oikealle niin paljon, kuin se menee.
      Yleensä 3-4 kertaa. Sen jälkeen sille kyljelle, missä epäilen sakan olevan (tätä on vaikea tietää kylläkin) ja nousen ylös istumaan.
      Toimenpide on niin tehokas ja jos olet vielä onnistunut nousemaan oiken kyljen kautta ylös, koko huimaus katoaa saman tien.

    • Anonyymi

      jos heilauttaa päätä nin mnonesti tulittu väärin tuollainen. alkoholiksi tai väärin muiihn.

      Mulla turpoaa kuin Turbo nilkka paranee jo mahtui kenkä jalkaan.

    • Anonyymi

      Helppo tratkaisu sanoera erttä allkohli on syynä.... mutta itse jos on kuukausiakin turvoksissa nilkka ja niin ei ole syynmä *:D

    • Anonyymi

      Kannattaa huomioida myös kivuttoman migreenin mahdollisuus, vaikka sitä on aika harvalla, eli
      Vestibulaarinen migreeni, eli huimausmigreeni.

      • Anonyymi

        Olen jo 14 vuotiaasta asti potenut migreeniä ja se loppui joskus enne 60 ikävuotta sitten sain muutaman vuoden päästä tälläistä huimausta ja se oli kamalaa.kun käänsi päätä tyynyllä niin tuntui että koko huone pyöri .
        Sitä huimausta kesti muutaman kuukauden joten se aika oli tosi kurjaa, nyt ei ole huomannut , mutta kova pelko toisinaan että huimaus tulee takaisin.
        Olen huomannut että hyvin monella on tämä vaiva , ja tottakai se saa olon tuntumaa epävarmalta. Ja voi saada paniikin tunteita

    • Anonyymi

      Minulla ollut taas asentohuimausta. Pahaa teki niin paljon, että oksensin ja tuli myös silmävärettä.
      Olen tehnyt noita liikkeitä säänöllisesti. Esim. istumaan pokittain sängylle ja katse oikealle, sitten hitaasti selalleen ja pää vinottain siinä asenossa, kuin istuessa.
      Tässä asennossa noi 20 sekunttia ja sitten pään kääntö toiseen suuntaan. Sitten kääntö kyljelleen ja roikottaen päätä alas ja hitaasti ylös.
      Siitä tietää, kummassa korvassa tuota sakkaa on, kun esim kääntyy oikealle vuoteessa ja alkaa huimaamaan, niin sen pitäisi olla oikeassa korvassa. No katsokaa netistä. Löytyy ohjeita. Mulla ainaskin helpottaa tosi paljon nämä liikkeet ja se huimaaminen loppuu nopeasti.

    • Anonyymi

      Varaa aika lääkäriin. Katsovat korvasi.Onko vaikkua täynnä.Mittaavat verenpaineesi,jne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe