Linnunpoikasia?

Riikka-97

Itselläni on hoidossa kaksi västäräkin poikasta. Löysimme lähes kokonaan hajotetun olkipesän, jossa oli kuusi poikasta. Nostimme ensin poikaset (joilla aivan vähäinen untuvakerros. paikoin vielä kaljuja ja vaaleanpunaisia) takaisin pesään. Pari västäräkkiä kävi yhdessä kolossa etsimässä jotain ruokaa nokasssaan, mutta lähtivät pois. Lähdimme kotiin ja menimme muutaman tunnin kuluttua katsomaan poikasia. Jäljellä oli vain kolme poikasta, joista yksi oli kitukasvuinen ja kuollut. Veimme kaksi muuta kotiin, ja asetimme ne lampun alle. Pian kaksi söpöläistä virkosivat, ja tahtoivat ruokaa. Olemme syöttäneet niille hyttysiä, kärpäsiä, muurahaisia, nilviäisiä ja kastematoja paloiteltuna. Aiomme kokeilla myös pipetillä sokerisuolavettä tai jotain sellaista. Sanovat että myös äidinmaidon vastike olisi hyvää antaa pipetillä, mutta en oikein tiedä. Poikaset kakkaavat, ja syövät kunnolla. Virkeitäkin ovat. Silmät eivät ole vielä auenneet, mutta munahammas on poissa. Poikaset ovat ehkä jotain 2-4 päivän ikäisiä. Hyvin jakselevat, ja en ole koskaan ennen mitään muita lemmikkejä omistanut. Kylmiltään noitakin rupesin hoitamaan. Olen itse 13 vuotias, ja linnut ovat vielä hengissä, ja täysissä ruumiin voimissa. Huomenna käytän eläinlääkärillä, joka antaa lisää neuvoja. Mitä mieltä olette?

4

688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eläinrakas äiti

      Oletpa ihana nuori! Hienosti toimittu! Ei uskoisi että olet eka kertaa asialla! Tietoa ja taitoa tuntuu olevan kuin alan asiantuntijalla! Hienoa kuulla tällaisista nuorista!!!!! Eikun onnea vaan tipujen kanssa!!!

    • zyw

      ei ollut hyvää ajatus ottaa linnut hoitoon...luonto hoitaa!

      • happyforever

        Minullakin oli pari vuotta sitten 3 räystäspääskyn poikasta hoidettavana, kun poikasten pesä oli myrskyn seurauksena hajonnut, ja emme uskaltaneet jättää kissojen takia niitä maahankaan. nostimme ne ensin koriin, ka korin kiinitimme seinään, mutta emot eivät niitä enää huolineet.
        poikaset olivat jo isompia kuin nuo sinun poikaset. ruokimme niitä kärpäsillä, joita sai kätevästi pyydystettyä navetasta, ja joita me lioitimme ensin vedessä vähän aikaa.välillä raaputimme jyrsiöille tarkoitetusta kalkki kivestä kärpästen päälle kalkkia, sillä olimme lukeneet että ainakin kananpoikaset ja vesilinnut tarvitsisivat kalkkia.
        Toki muitakin hyönteisiä syötimme poikasille. Jostain luin että nuorempia poikasia pitäisi ruokkia tunnin välein, ja sitten sulkapeitettä saanneilla 2 tunnin välein. Näillä meidän poikasilla oli jo aika mukavasti sulkia, muttei ihan riittävästi jotta lento onnistuisi. Pikkuhiljaa aloitimme lento harjoitukset, ja eikä aikaakaan kun poikaset jo lensivät pieniä matkoja. Pidimme niitä silti vielä noin viikon tyhjässä navetassa ruokkien niitä edelleen, sillä ihan valmiita he eivät vielä olleet. Sitten poikaset lensivät yksi kerrallaan lentoharjoitusten aikana omille teilleen.
        Toivottavasti tuosta oli jotain apua sinulle, ja onnea poikasten kanssa

      • Riikka 19976
        happyforever kirjoitti:

        Kiitos paljon! kaikille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe