Ilomantsilainen kansantauti kateus,se vie kalatkin vedestä.
Kateus.
huttanen
32632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Sitä riittää,niin yksityisellä kuin yritys puolella.On meillä Ilomantsissa edes jotain mikä ei lopu kesken.
Ollaan ylpeitä.Hyvä.
Mistä meitä kuntalaisia kiitetään,kun saimme näin mahtavat päättäjät.
Tämä kateus tulee,,saunalahelta titennii
horroksesta.
Olisiko nämä muutamat muualta tulleet tuoneet mukanaan tämän kateuden Ilomantsiin.
Tällä meijän kylällä ainakin nämä muuttokuorman kanssa tulleet.
Korviaan myöten veloissa olleet lähtö paikkakunnallakin ja siinä toivossa tulleet ilomantsiin että kunta elättää, Ilomantsin kunnalta porkkanoita hakevat.
Sitten ovat huomanneet ettei kunnasta niin vain ihan mihin vain tule sitä avustusta.
Purkavat kateutensa naapureihin kun naapuri on työtä tekevä ihminen eikä ole kunnan elätettävä.
Keksivät kaikkea juttua naapurista ja koko kylän muustakin väestä.
Älkää uskoko näitä suulaita tänne tulleita, olette kusessa niihin kanssa jos rupeatte niiden ystäviksi.
Kun tuli huomattua minkälaisii ovat ja alettiin vähä varoa näitä tulijoita, on saatu kuulla minkälaisia myö ollaan. Keksivät kateuksissaan aivan järettömiä asioita. Pilaavat naapureiden välit koko kylästä.
Samaten nämä muualta tulleet kesämökkiläiset, ne kansa ovat kateellista porukkoo kylän vakituisille asukkaille.
Ei ne osoo olla missään immeisiksi.
Onhan niitäkii imeisii tulleissa jotka elävät omissa oloissaan tavallista elämee, eivät tule riitelemään ja valehtelemaan ja juoruamaan perättömii.
Ksenofobia on psykologiassa muukalaisuuden pelkoa. Termi tulee kreikan sanoista ksenos (ξένος, vieras, outo) ja fobos (φόβος, pelko).
Saksalaisen äärioikeistolaisen kansallispuolueen vaalijuliste.Jouko Jokisalon mukaan Sparta on klassinen esimerkki ksenofobian äärimuotona eristäytymisestä ulkoisia vaikutteita vastaan, kokonaisen kansan hierarkkisena ja sotilaallisena yhteiskuntajärjestelmänä. Jokisalon mukaan ksenofobian avulla on pyritty oikeuttamaan rasistinen syrjintä turvapaikkahakijoita ja siirtolaisia kohtaan. Rasismia ja ulkomaalaisvastaista politiikkaa on perusteltu ksenofobialla.
Ilomantsissa ksenofobia johtuu perimästä; joka taas johtuu rajoitetulla maantieteellisellä alueella tapahtuneesta lisääntymisestä. Sukulaisuus suvunjatkossa on voimistanut ihmisten piirteitä - myös omituisia. Karjalainen terve väestö ajettiin pari- kolmesataa vuotta sitten kotikonnultaan ja asetuttiin taloiksi. Karjalaiset muuttivat kauas pois ja saivat tervettä verta jälkeläisiinsä muukalaisilta. Siitä sai nimensä Tverin Karjala = Terve Karjala.
Mitä sinä nimimerkki terkkarin väki mahdatkaan sanoillasi sanoa?
Voisi kohdistaa jutun erääseen henkilöön jonka tunnen.
Tekstiä joka ei sano mitään.
"Eläkää immei siksi" jakelee ihan ohjeita, miten pitää vähänkiin oudommat eläjät kiertää. Mikäpäs siinä, voiphan sitäkin maaperää olla, joille tämän laadun oppi on mieleen. Täytyyhän siitä vinkkejä ottaa kävijänkin. Silloin, tällöin pistäytyvänä en kyllä ole ehtinyt tutkailla niin tarkkaan, mistä olisin paikallisille kateellinen. Vain jos se siltä näyttää...paikallisissahan ei tietenkään virheitä löydy.
Voisiko terkkari väki kertoa ilomantsilaisista ulkoisia piirteitä, jotka viittaavat sukulaisuuteen suvunjatkossa. Muutamilla maahanmuuttaja ryhmillä niitä löytyy. Ilomantsilaiset eivät pelkää tänne muuttaneita ihmisiä, mutta eivät myöskään pidä heitä yli-ihmisinä. Muuttoliikkeen ansiosta uudet vaikutteet leviävät ja se on hyvä asia. Kuitenkin on tyhmää omaksua sellaisia vaikutteita, jotka on todettu toimimattomiksi muualla. Ilomantsilaisilla tulee olla myös niin hyvä itsetunto, että he näkevät hyvää omissakin toimintamalleissa. Huonon itsetunnon omaavat ovat valmiita hylkäämään omat hyvätkin toimintamallinsa ja ottavat vastaan kaiken mitä muualta tarjotaan. Suvaitsevaisuus vaatimus kohdistetaan yleisesti paikkakunnalla asuviin ihmisiin, unohtaen, että se tulisi olla molemminpuolista hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Tervettä verta on terkkarin väen mukaan vain muukalaisissa, koska muukalaiset eivät saaneet tervettä verta Karjalaisilta.
Yhden äärilaitaa edustavan tulijan ja "Terkkarin väki" nimimerkin suojissa kirjoittaneen toisen äärilaidan mielipiteidenkö perusteella jaotellaan nyt sekä tulijat että täällä syntyneet kahteen karsinaan. Eiköhän nämä ole vain näiden kahden ihmisen makaronin reiästä katselun tulosta.
Minusta ilomantsilaiset (keskimäärin) ovat hyvin suvaitsevia sekä tulijoita että toisiaan kohtaan.
Niin paljon riippuu kaikessa itsestä, miten itse suhtaudun toisiin ihmisiin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Aivan samaa mieltä edellisen kanssa. Itse muualta tulleena olen huomannut, että ilomantsissa ei ole yhtään sen enempää kateutta kuin missään muualla. Joka kylässä täällä suomenniemellä on sama valitus, "kun ne on mulle niin kateellisia eikä sen takia kumarra". Höpöhöpö! Itse en tiedä paikkakunnalta ketään, jolle olisin kateellinen yhtään mistään asiasta.
Suvaitsevaisuudessakin täällä eletään onneksi kohtalaisen hyvin nykyajassa, ihmisiä arvostetaan ihmisinä eikä toisarvoiset seikat vaikuta asioihin.
Itsestä on asiat todella kiinni, niin metsä vastaa kuin sinne huutaa eikä napisijoista kannata välittää. Aina on joku eri mieltä kaikista asioista ja kysymys on lopulta sen sietämisestä. Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikista.
Katteeksi nuo Matti Vanhanen ja Ilkka Kanerva.Nämä hurjat miehet,seksihurjastelijat.EE uskoisi,että kansa on äänestänyt heidät eduskuntaan! Hehän ovat riski suomen turvallisuudelle.Tuolla ulkomailla Heitähän voitaisiin käyttää hyväksi,vakoilijat ja muut tiedon hankkijat.Ei tarte muuta,kuin palkkaavat nuoren naisen näyttämään hiukan reittä.Varsinkin ilellä olisi välittömästi pönttö pimmeenä,ja vanhanenkin ois puolsekaisin.
On tieteellisesti todistettu että katuus on tasaisesti levinnyt jokapaikkaan ympäri maapalloamme. Klisee jonkin paikan kateellisuudesta on klisee ja kliseenä pysyy.
Tieteestä en tiedä, mutta muutamalla paikkakunnalla asuttuani olen huomannut että joka paikassa on kateutta, juoruamista, perättömien puhujia ja ......vaikka mitä.
Ettei sen kummemmaksi muutu meni vaikka minne.
Kun vain itse pysyy poissa kateelisten joukosta ja ei lähde juoruilemaan, on niin hyvä elää.
On vain tosi ikävää kun naapureista jotkut puhuu ihan tuulesta temmattuja juttuja ja kertovat niin totena toisille ihmisille juttujaan.
Se on vain niin että joku kun ei saa jossain asiassa kannatusta, huomiota tai ei hänen pillin mukaan tanssita, tämä henkilö alkaa panettelemaan toisia ihmisiä. Ei osata niellä pettymystä, kun joskus niitäkin tulee. Eikä jotain riitaa osata selvittää rauhallisissa merkeissä, jatketaan vain vuosia saman asian junnaamista.
Ja tämä kaikki vain ruokkii pahaa oloa.
Oma mielipide on oltava ja toisellakin se saa olla, tästä josko löytyisi se kultainen keskitie.
"On vain tosi ikävää kun naapureista jotkut puhuu ihan tuulesta temmattuja juttuja ja kertovat niin totena toisille ihmisille juttujaan." - Tämä on totta, mutta olen huomannut elämäni varrella, että totuus on paras lääke. Kun ei lähde mukaan naapurin tuulesta temmattuun juttuun, vaan jättää sen omaan arvoonsa, se liukenee kuin sateen tuoma vesi maahan. Jos itsestäänkin kuulee levitettävän ilkeitä huhuja, niin mitäpä tuosta, kun itse tietää miten asiat ovat, mikä on totuus, niin ei hetkauta. Ennen pitkää totuus tulee kuitenkin julki muillekin. Totuus tulee aina julki.
Elämä? Keskustapuolueessa on jännittävät ajat.Osaako Mari antaa poikien mieliksi asioista taidokkaasti periksi ja onko,periksiannon asento oikea.Isojen poikien mieli on maassa,sillä he tietävät seuraavista eduskuntavaaleista tulevan katastrofin.
Junttilainen
Onhan sanonta ettei totuus pala tulessakaan. Tämähän pitää paikkansa.
Niinhän ei täytyisi lähteä naapurin tuulesta temmattuihin juttuihin mutta joskus ei kerta kaikkiaan jaksa olla sanomatta tai puuttumatta asian oikeaan laitaan.
Kyllähän se on niinkin että kun itse tietää mitä on tehnyt tai tekemättä jättänyt muista viis.
On vain niin ikävää kun naapureiden ja jopa sukulaisten välit on menneet rikki tällaisten valheiden vuoksi.
Kun tulee uusia asukkaita asumaan pahaiseen kylään, on kylässä näitä ujuttautujia jotka kertovat toisista ihmisistä mitä ihmeellisimpiä asioita joissa ei perää ei mitään.
Nämä tämmöset täytyisi pistää kylillä kuriin.
Ennen oli sentää kylillä semmosia ukkoja ja akkoja jotka uskalsi laittaa ruotuun paskan jauhajat.
Kyllä se nytkin julkinen nolaaminen tämmöisille naisille ja MIEHILLE olisi paikallaan.
kurituksessa?
Vai ovatko nekin voimattomia ja pelossa mustamaalaajien juorujen edessä.
Voi kun ne mielestään uskovaiset on juuri näitä ihan perättömien juttujen levittäjiä.
Ei kylläkään nämä kuulu luterilaiseen eikä ortodoksiseen seurakuntaan vaan vallan muuhun uskontoon.
Ja nehän ne on niin kärkkäitä tuomitsemaan ja tosiaan puhumaan vain olettamiansa juttuja.
Täytyykö vaatia Pogostan Sanomien sivuilla julkinen anteeksi pyyntö velvoite perättömistä puheista näille henkilöille.
Onhan jotkut joutuneet pyytämään pogostassa anteeksi perättömiä puheitaan.
Pahimmat.Ovat olevinaan hartaita uskovaisia,selän kun käännät niin paska lentää.Kaikki kirkkokunnat ja uskonjärjestöt pitäisi lailla kieltää.
luonnonvara myös tulijoiden taholla
Samaa kansantautia on myös tänne muuttavissa.
Jos et alistu vaatimuksiin nousee sellainen haloon, että kohta huomaat olevan rikollisempi kuin linnassaistuvat, syyllisempi kuin lakituvassa tuomitut ja kelvottovimmista kelvottomin. Ja niin saa tulija kaikkien sympatiat ja tietysti repullisen euroja.
Se on sitä nykyistä karjalaista vieraanvaraisuutta, jonka pesäpaikaksi muutamat Ilomantsin eliitin seurat ovat nousseet.
Kutvehtikoo ja kotköttäköön,sama se.
Euroja harovat sutjakkain sormin ja suuvaahdossa huutavat
On se hyvä kun paikkakuntaa sivistetään
Oikein ahneuden voimin
Punalippuja ei vielä ole, mutta punaväri on
Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää, ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.
Näyttää siltä, että itseriittoisuus ja rahanahneus ne näitä kateellisia liikuttavat. Jostakin syystä heissä on yhteinen piirre, joka näkyy ja kuuluu. Toitottavat omaa erinomaisuuttaan ja halveksivat muita ihmisiä vaikka eivät edes tiedä kuinka osaavia toiset ovat.
Itseriittoisuus kuuluu myös punaisen naaman keskeltä valtaisina tunnepurkauksina.
Järkevät ihmiset väistyvät ja niin nämä itseriittoiset "pikkuihmiset" saavat jopa viranomaiset ja päättäjät uskomaan valheitaan kun jonkinlainen kateus on myös osan viranomaisten pääominaisuus. Näin surkeat omanvoitonpyyteiset henkilöt saavat pilattua ihmisten asuinalueet.
Onneksi näistä "hyvistä" ihmisistä yleensä pääsemme muutamassa vuodessa erilleen koska he ovat muuttaneet parantamaan uusien alueiden asioita.
Semmoiset pari vuotta mylly käy ja sitten on hiljaista.
ollut noiden kiivaiden muualta "sivistystä" Ilomantsiin tuoneiden kohdalla. Kiivaasti huutavat aikansa ja sitten katoavat kuin pie...ru Saharaan.
Onhan sitä nähty monenmoista "taiteilijaa".
Muutama pahanilmanlintu on pesinyt, mutta kun tietää heidän olevan kateuden lisäksi ahneita ei heistä kannata välittää vaikka tekevätkin paljon pahaa alituisine valituksineen ja juoruineen. Jospa hekin joskus saavat palkkansa, sen minkä ansaitsevat!
tuohan se on totuus.
pandemiaksi