Miltä tuntui lukea

välillä ihanalta ja välillä kamalalta ja välillä siltä väliltä... Tunteiden vuoristorata, kun ei varmuudella täällä mitään tiedä..

Ensin se tuntui ihanalta, sitten tajusin kaikki realiteetit, jonka jälkeen piti pureskella tilannetta, enkä ole vieläkään selvittänyt sitä, koska kyse on palstaviestistä. Ja sen jälkeen olen pohtinut asiaa kaikista mahdollista tilanteeseen vaikuttavista tekijöistä käsin. Ja olen yhtä solmussa. Ja vaikka tiedostan ne, olen yhä yhtä onneton ja toisaalta onnellinen kuin ennen sitä viestiä. Luottaako rakkauteen vai mihin???

uskoa, että hän minulle viestittelisi, olen jo niiin vanha.Eikä oikein ole, kuin kolme painavaa sanaa, häneltä, tuolta oikeesta elämästä, joilla elän ja hengitän, nekin hilpeässä mielentilassa lausuttuja, varatulta, ainakin oletan niin. Onpahan jotain, mitä muistella, vieläkin vanhenpana :)

kädet melkein tärisi. Sitten iski kauhu...mitäs jos todellakin nuo viestit koski mua.... onnen ja kauhun tila vaihteli.
Sitten se loppui kun tajusin ettei kyse ollut musta. En tiennyt olinko iloinen vai surullinen.

siihen negatiiviseen turtuu ja kohta ei enää niitä positiivisia näekkään.

etten o tosielämän yhteydenpidon arvonen... tai ei uskalleta/voida,, nyyhkis.