Vaikea nyt hahmottaa.. mikä on tilanne?
Onpas hämmentävää
hämäävää
5544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tilanne on sekava. Ollut jo pitkään.
Mä en yhtään tiedä, mitä Hän ajattelee, ja Hän taitaa luulla, että ajattelen ihan päinvastaista kuin oikeasti ajattelen.
Me ei vain tunnuta osaavan selvittää asioita keskenämme. Surullista.
En edes tiedä, onko hän varattu vai vapaa. Joskus yllättäen olen ymmärtävinäni, että hän on "jättänyt" mut ja sitten taas jotain ihan muuta. Mun tunteet on samat kuin tähänkin saakka mutta epävarma olen, voiko näitä täällä hehkutellakaan. Onko se toisesta vain kiusallista, huvittavaa tai muuta negatiivista, jos oikein eläydyn täällä. Ja koska en tiedä asioiden laitaa, niin en voi toimia myöskään oikesti mitenkään.
Uskoisin, että täällä kirjoittelu on toisesta joko miellyttävää tai kiusallista. Mutta koskaan ei voi olla varma, kumpaa. Toisaalta, eihän kukaan voi oikeastaan tietää, kuka täällä kirjoittelee ja kenelle.
Muuten en osaa puhua muuten kuin omasta puolestani. Enhän tiedä, kuka olet ja ketä etsit.
Olen kerran sanonut Hänelle olevani avoliitossa, myöhemmin kerroin päättäneeni erota. Nyt tilanne on silläkin saralla hyvin sekava. Olemme puhuneet eron selväksi, riitelemme jatkuvasti ja välttelemme toisamme, mutta olosuhteiden pakosta meidän on vielä asuttava samassa osoitteessa.
Olen tosiaan joitakin kertoja yrittänyt "jättää" Hänet. Ihan vain siksi, että tiedän, ettei mitään suhdetta voi tulla. Miksi sitä itseään kiusaisi. Olen kuitenkin aina palannut hänen luokseen tunteideni rauhoituttua ja ajateltuani, että parempi kuitenkin nähdä häntä toisinaan kuin olla kokonaan erossa. Viime kerran jälkeen päätin, että vaikka olisin kuinka ahdistunut tahansa, en lähde mihinkään.
Tilanne vain on nyt niin sekava, etten oikein tiedä, mitä tehdä. Vaikuttaa siltä, ettei tiedä Hänkään. Välillä Hän vaikuttaa kylmältä ja välinpitämättömältä, välillä taas ainakin jonkin verran kiinnostuneelta. Hänen olemuksestaan huokuu epävarmuus ja jonkinlainen ahdistuneisuus varmaan kilometrin päähän.
vieläkö on hämäävää? täällä on mahdoton tunnistaa kirjoituksia kun tulee poimittua vaan niitä mitä kuvittelisi toisen ajattelevan, eli mielikuvitus muodostaa kuvan. eihän jätetä sille tilaa? hitsi kun en viimeksi tajunnut kysyä paria juttua..
Hän saattaa vaikuttaa etäiseltä, koska suojelee itseään omilta tunteiltaan. Niin kauan kun sinun tilanteesi on sekava, hän pysyy etäisenä. Hän ei tiedä aiotko tosissasi erota. Hän pelkää että jos antaisi itsensä rakastua sinuun, hän tulisi särkemään sydämensä.