Olen aivan lopussa. Elämä tuntuu liian raskaalta. Ärsyttävää tässä on se, että huolestun ihan joka asiasta. Minun pitää tarkistaa ainakin 10 kertaa otinko avaimet mukaan lähtiessäni ulos. Kun suljen oven, tarkistan avaimet vielä 5 kertaa. Hetken kuluttua tarkastan vielä, että onhan ne avaimet mukana.
Jos teen kirjoitusvirheen kirjoittaessani mustekynällä, suutun siitä kamalasti tai pikemminkin hermostun ja masennun. Yksi pikku virhe pilaa elämäni. Kaikkein hirveintä kuitenkin on, kun puhuessani jonkun tuntemattoman kanssa (esim. työhaastattelu tms.) mietin jälkikäteen miten nolo olin: "Voi hitto, kun mä sekosin sanoissani" "Miks mun piti mennä kertomaan siitä ja siitä..." "Mä puhuin ihan liian hiljasella äänellä" "Mä munasin sen keskustelun totaalisesti, mitäköhän sekin aatteli.." Yritän toki torjua näitä ja olla ajattelematta asiaa, mutta silti, olen vain niin pikkutarkka ja haluaisin päästä siitä eroon.
Jos teen kirjoitusvirheen kirjoittaessani mustekynällä, suutun siitä kamalasti tai pikemminkin hermostun ja masennun. Yksi pikku virhe pilaa elämäni. Kaikkein hirveintä kuitenkin on, kun puhuessani jonkun tuntemattoman kanssa (esim. työhaastattelu tms.) mietin jälkikäteen miten nolo olin: "Voi hitto, kun mä sekosin sanoissani" "Miks mun piti mennä kertomaan siitä ja siitä..." "Mä puhuin ihan liian hiljasella äänellä" "Mä munasin sen keskustelun totaalisesti, mitäköhän sekin aatteli.." Yritän toki torjua näitä ja olla ajattelematta asiaa, mutta silti, olen vain niin pikkutarkka ja haluaisin päästä siitä eroon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ajattelen kans vähän liika mitä tuli sanottuu jollekki, joku huono vitsi voi sitte harmittaa lopun päivää
Bob Marley - Three little birds
rento kipale joka rauhoittaa mieltä.
Itselläni lähes sama ongelma. Huolehdin liikaa asioista ja monestikin tarkistan että muistinko tai otinko jotain mukaan. Ja elämä tuntuu myös raskaalta.
Mutta yritän ajatella asioiden positiivisia puolia ja yrittää olla huoleton.
Tunnistan itessäni paljon samanlaisia piirteitä kuin aloittajassa. Mietin myös jälkikäteen kauheasti tekemisiäni. Muistan jopa 10 vuoden takaisia mokailuja, ja vieläkin ne ahdistavat, jos muistan ne! Musta kyl tuntuu et oon oikeasti ollu tosi kummallinen ja nolo persoona, eikä tää oo vaan omaa kuvittelua. Oon kiitollinen jos jaksatte lukea tän. Jutut olivat paljon nolompia kuin mitä saattavat kuulostaa.
Ala-asteella pukeuduin kummallisiin vaatteisiin ja valitin kaikille et oon läski ja ryvin itsesäälissä. Kun muut kutosluokalla hyppivät hyppynarua, pidin sitä lapsellisena touhuna ja mökötin koulun katoksessa. Kun kerran sitten menin hyppimään, kaaduin ja housuihin tuli reikä, joten haukuin muita kun he olivat suostutelleet minut hyppimään. Kun olin lukenut päivänavauksessa jonkun tekstin, käveltyäni ulos luokasta opettaja ojensi kätensä ja luulin että hän haluaa kätellä minua hyvästä suorituksesta, joten kättelin häntä. Hän olisi kuitenkin vain halunnut takaisin vihon, josta olin lukenut tekstini. Yläasteella päätin kerran pukeutua veljeni vaatteisiin, jotta olisin cool. Minulla oli huppari ja lököhousut. Kuulin koko päivän kun minua sanottiin "hirveäksi hoppariksi" .Tuli kuitenkin tosi kuuma ja minun piti ottaa huppari pois. Alla minulla oli joku tyttöjen napapaita plus ei rintaliivejä (=kamalaa). Tajusin nolouteni vasta myöhemmin. Kerran 15-vuotiaana tapasin eräässä lomakeskuksessa erään pojan. Päähäni pälkähti eräänä iltana, että haluan kokea ensisuudelmani hänen kanssaan. Siitä tulikin tietenkin fiasko. Pyöritin kieltäni hänen suussaan ja imutin häntä niin kunnolla, että hän joutui kiskomaan isensä irti minusta. Myöhemmin tekstailin hänelle jatkuvasti ja ilmoittelin kaikki elämäni yksityiskohdat hänelle, vaikka hän olisi vain halunnut pienen lomaromanssin. Muutenkin minulla on ollut taipumusta tiedottaa yksityisasioitani kaikille, mitä kadun todella paljon. Lukiossa "kaverien" luokse tultuani aloin välittömästi tiedottaa kovaan ääneen mitä tein edellispäivänä, joskus jopa keksin asioita omasta päästäni jotta pääsisin rehentelemään tai edes pälättämään jotain. Puheeni oli kylläkin usein aika sekavaa, sillä vain möläytin asiat ulos enkä vaivautunut muodostamaan järkeviä lauseita. Kailotin pitkin käytäviä jos sain kokeista kymppejä. Jos joku oli parempi kuin minä, keksin jotain tekosyitä miksi olin mokaillut. Äidinkielen tunnilla pidin tosi radikaaleja puheita ja kirjoitin esseitä, joissa haukuin lapsiperheet ja valitin kun minua kiusattiin ala-asteella ym paskaa. Pidin jopa puheen, jossa kerroin epäonnistuneesta pianotutkinnostani ja hekottelin koko puheen ajan, koska luulin puhettani niin hauskaksi (kukaan muu ei nauranut). Päätin ryhtyä kauheaksi terveysintoilijaksi ja haukuin kavereita jos he eivät juoneet rasvatonta maitoa ym. tai söivät suklaata. Itse mussutin sokerittomia karkkeja, söin kaalisoppia ja porkkanoita niin että kädet olivat oranssit ja piereskelin. Ihastuin korviani myöten erääseen kaveriin, joka myöhemmin paljastui homoksi, hän käveli käsi kädessä poikakaverinsa kanssa kadulla.
Onneks oon nykyään (melkein) normaali. Tajuatte varmaan, että pikkusen hävettää nähdä koulukavereita nykyisin. Nykyäänkin mokailen, kylläkin vähemmän. Eilen mokailin lastenvaunujen kanssa junassa, jäin väärälle puolelle seisoskelmaan ja joku bisnesmän ei päässy sisään ja yritti nostaa vaunuja kun luuli et oon menossa ulos. Sit huusin et en oo menos ulos, en oo menos ulos! Hävettää.
itse olen ruma,lihava ja lapsiakykenemätön saama paska ja ihmetelen miten olen jaksanut elää edes nämä ensimmäiset 17 vuotta. tiedän ettei miusta ole mihinkään ja tiedän että tulen jäämään yksin mutta jotenkin jaksan vain elää eteenpäin vaikka tulevasisuudessa tulen olemaan todella yksinäinen ja elän yksin niin olen päättänyt olla tekemättä itsemurhaa. en tiedä mten aikani kulutan vaikka sitten seinään katsoen. Sinun huolesi on pieni ja siitä selviää rentoutumalla.
Vaikuttaa siltä, että keskustelun aloittaja sekä muutama muu täällä kärsii pakko-oireisesta häiriöstä. Se on erittäin yleinen ongelma, josta ihmiset kuitenkaan eivät usein kerro muille. Oireisiin kuuluu juuri mm. kokoaikainen huolestuneisuus sekä pikkutarkkuus. Suosittelen lukemaan terapiaksi Edna B. Foan kirjan "Kerrasta poikki vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista".
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00403