Mikä teistä on ollut sietämätöntä katsottavaa juurikin yksinäisyyden näkökulmasta?
Katselin tänään Lost-sarjan viimeisen jakson. Pääsi itku ikenille ja vähän pidemmällekin... Kaikilla sarjan jäsenillä oli joku rakas ihminen ja paljon kavereita ja näillä kavereilla oli jokaisella joku rakas ihminen jne.
Ja minulla ei ole enää ketään kun tulin jätetyksi, eikä sitä kaveripiiriä mistään kehitetä KUN SITÄ EI OLE.
Että tv:n katsominen voi olla yhtä tuskaa. Annetaan vaikutelma että jokaiselle löytyy jostakin joku. Itse en tiedä olenko koskaan edes rakastanutkaan ketään, ja takuulla kukaan ei ole rakastanut minua. Tai jos se viimeisin eksä olisi rakastanut niin miksi sitten olen nyt yksin?!
(Noh, nätti lopetushan se tietty oli. Mutta BYÄÄH!)
Katselin tänään Lost-sarjan viimeisen jakson. Pääsi itku ikenille ja vähän pidemmällekin... Kaikilla sarjan jäsenillä oli joku rakas ihminen ja paljon kavereita ja näillä kavereilla oli jokaisella joku rakas ihminen jne.
Ja minulla ei ole enää ketään kun tulin jätetyksi, eikä sitä kaveripiiriä mistään kehitetä KUN SITÄ EI OLE.
Että tv:n katsominen voi olla yhtä tuskaa. Annetaan vaikutelma että jokaiselle löytyy jostakin joku. Itse en tiedä olenko koskaan edes rakastanutkaan ketään, ja takuulla kukaan ei ole rakastanut minua. Tai jos se viimeisin eksä olisi rakastanut niin miksi sitten olen nyt yksin?!
(Noh, nätti lopetushan se tietty oli. Mutta BYÄÄH!)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mulla oi oikeestaan tohon liittyen oo mitään mikä sais herkistymään, mut jotenkin suomalaiset äijäleffat saa herkäks kuten Rööperi.. mikä on vähän erikoista mut samaistun niihin äijiin siinä kai.. :p
En itke mutta tiettyjä reality sarjoja ei oo kiva kattoo yksinäisyyden näkökulmasta. :P
Mitää sarjaa/elokuvaa ei näin äkkiseltään tuu mieleen mutta huvi/vesipuisto mainoksia en tykkää katsella, kun en ole ikinä niissä käynyt eikä minulla ole ketään jonka kanssa voisin käydä niissä. :((
Tuo oli kyllä aika koskettava jakso.. sai kyllä raavaalle miehellekin kyyneleet silmiin. Olin viestisi täällä jo nähny mutta jaksoa en. Pitkään mietein viitsinkö edes katsoa koko jaksoa.. nythän se sitten tuli katottua, hieno ja ihana jakso mutta kyllähän se vähän surulliseksi veti..
En kyllä oikeastaan ikinä itkeskele millekään elokuvalle mutta kaikki rakkaus aiheiset leffat käy ahdistamaan. Tulee aina sellainen omituisen tuskainen olo että ei sitä huvita katsoa, eikä oikein ole edes aihettakaan katsoa, kun ei ole omaa rakasta eikä ole koskaan ollutkaan. Kerran ihastuneena ne oli paljon ihanempia katsella. Nyt ei ole ihastustakaan. Ei ole edes kavereita. Toisinaan ahdistaa katsella sellaisiakin missä on kunnon kaveriporukat ja hauskanpitoa.
Vaikka ympärilläni on ollut satojakin tuntemattomia ihmisiä, tuttujen lisäksi, olen silti yksin. Nyt on kysymys henkisestä yksinäisyydestä. Ei ole ketään joka olisi jakamassa keskustelua. Jokaisella on joku. Se herättää katkeruutta, kateuttakin toisten parisuhteesta tai ystävistä.
Etsin kunnes löysin henkisen kotini ja siellä on nitä jotka eivät työnnä minua pois.
Olen jopa yksinäisyydessäni matkustanut Moskovaan kuljin metrolla ja ruuhkassa koskettelin tuntemattomia salaa, jotta saisin jonkinlaisen tuntuman ihmisiin. Ei sitä kukaan huomannut.
Ehkä täytyy vain elää nämä yksinäisen vuodet. Olenhan taroteissakin erakko.
Babylon 5 - jos katot alusta loppuun koko sarjan niin kyllä varmasti itku pääsee lopussa.
Tää on kyllä.sarjojen aatelia. Aloitin just eilen kattoon tät. Sarja on vanha kuin mikä, mutta silti mielestäni yks parhaista sarjoista ikinä. En tiedä mitä sitä toivois, en oo seurannut asiaa pitkään aikaan mutta tostahan oli joskus juttua että tähän alettais tekemään jatkoa.. raiskaisko ne tän sarjan vai pystyiskö ne vielä jatkaan tätä.yhtä hyvänä?
Mahtaneeko teistä kukaan muistaa tai edes olla nähnyt elokuvaa Tavallisia ihmisiä (Ordinary people). Elokuva kertoi perheestä jossa toinen pojista oli kuollut hukkumisonnettomuudessa. Kyseessä oli perhe ja silti kaikki olivat yksin. Itkin elokuvan lopussa ensimmäisellä ja toisella katsomiskerralla. Kolmannella kerralla kun näin sen televisiosta ei enää itkettänyt. Olinko jo turtunut?
Muuten muistan vetistelleeni elokuvissa Kauriinmetsästäjä ja Schindlerin lista. Ja tv-sarjan China Beach viimeinen jakso itketti.
Kyllä oikeassa mielentilassa voi joku romanttinen leffa saada palan nousemaan kurkkuun, kun tajuaa, ettei itselle vaan voi koskaan käydä niin ihanasti kuin elokuvassa.
Kaikesta huolimatta mun suosikki tv-sarja on Frendit, vaikka koko sarjan pääteema onkin käsitellä kuuden YSTÄVYKSEN elämää. Voihan sitä itsekin vaikka haaveilla, että itsellä olisi myöskin samanlainen tiivis ja ihanan rento kaveripiiri sitten joskus lähempänä kolmeakymmentä, kuten sarjan hahmoilla... *huokaus*
Never Cry Wolf sekä Lost in Translation tuli ekana mieleen...noita katsoessani tuli jotenkin tosi yksinäinen ja surullinen olo.
greyn anatomia, vampyyripäiväkirjat
Lopetuksesta puheenollen, Edward Scissorhandsin loppu liikutti minua. En niinkään ole romanttisiin juttuihin päin, mutta tuossa oli jotain säväyttävää. Ehkä se oli juuri se yksinäinen Edward, joka muiden jo ollessa vanhuksia, jatkoi yksinäisyydessään ja veisteli jäähahmoja omassa maailmassaan ylhäällä korkeuksissa. Muiden aika on loppumassa, Edwardin yksinäinen ikuisuus jatkuu.
The hours koska samaistun niihin kaikkiin päähenkilöihin
The Green mile (Loppu on kamala)
Poika raidallisessa pyjamassa (kamala loppu)
Pianisti
Kaksikäsi edward
Etten katso tv-sarjoja paljoakaan, enemmänkin elokuvia ja pyrin katsomaan sellaisia elokuvia jotka eivät itkettäisi, mutta nyt kun telkkarista tuli Stieg Larssonin Millennium -trilogia niin kyllä se oli sen verran vaikuttava että oli sellainen olo että itkeäkö vai ei... Jäi ajattelemaan asioita... Filmit on vielä osattu näytellä niin hyvin ja vielä kun oma menneisyys on ollut täynnä hankaluuksia, mm. äidin sairaus ja kuolema, koulukiusaamiset ym. sekä jatkuva yksinäisyys jota on kestänyt jo yli 10 vuotta, niin koskettihan se.
kattele housee,se parantaa elämänlaatuas!