Kanervan kohu

Odotan mielenkiinnolla miten edustaja Ravi junailee Kanervan uusimman kohun olemattomaksi. Vakiokaava on se että asianosaista on kuultu, AO on antanut uskottavan ja loogisen selityksen ja AO:n mukaan kysymys on väärinkäsityksestä.

Sekoomuksessa ei niin väärin voi toimia että puoluejohdolta saisi edes moitteita.
8246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuollaiset asiat ei varmasti vaikuta puolueen kannatukseen positiivisella tavalla, joten epäilen vahvasti herra Kanervan saaneen kuulla kunniansa, eikä varmasti ensimmäistä kertaa mutta toivon mukaan viimeisen. Tavalla tai toisella.
Kokoomus, kuten kaikki muutkin puolueet yrittää hoitaa asiansa oman ryhmän sisäisenä asiana parhaansa mukaan. Ne ei tule riekkumaan esimerkiksi Suoli24 -palstalle kuka on mitenkin menetellyt.
Sille ei sitten kukaan mitään voi jos ja kun täysi-ikäiset henkilöt ei ymmärrä syystä tai toisesta ajatella asioita muuta kuin omalta kannaltaan.
Sellaista on vaikea estää etukäteen kovimmillakaan nuhteilla.

Äänestä
  • Selittelee parhain päin puolueen valtaeliitin töppäyksiä.

    Äänestä

  • Seli-seli kirjoitti:

    Selittelee parhain päin puolueen valtaeliitin töppäyksiä.

    että yleisö kyllä nopeasti huomaa eroittaa sanat ja teot toisistaan, joten kaikkein viisainta olisi hänenkin jättää selittelyt asianosaisen itsensä tehtäväksi. Silloinhan siinä ei menisi enää kenenkään muun maine.

    Äänestä

  • Seli-seli kirjoitti:

    Selittelee parhain päin puolueen valtaeliitin töppäyksiä.

    ainakin itse kehui. Mitenkähän se auttaa ali-ikäisten vikittelijää? Kyllä on kokoomuksessa ihme porukkaa.

    Äänestä

  • rehtori, kirjoitti:

    ainakin itse kehui. Mitenkähän se auttaa ali-ikäisten vikittelijää? Kyllä on kokoomuksessa ihme porukkaa.

    Varmaan Ravi on mies paikallaan jossain muussa työssä kuin kansanedustajana, mitä hyvää Ravi toi Pohjois-Karjalalle silloin kun se ensimmäisenkerran kävi "pönöttämässä" Arkadianmäellä,sittenhän Ravi tippuikin,kuten tulee nytkin käymään.

    Äänestä

  • jehtori kirjoitti:

    16-vuotias on suomen lain mukaan täysikäinen seksiä harrastamaan. pulinat pois. tyttö tarjosi itseään ja sitten hamuaa julkisuutta. sen sai- mutta ala-arvoisen .

    Äänestä

  • jehtori kirjoitti:

    Varmaan Ravi on mies paikallaan jossain muussa työssä kuin kansanedustajana, mitä hyvää Ravi toi Pohjois-Karjalalle silloin kun se ensimmäisenkerran kävi "pönöttämässä" Arkadianmäellä,sittenhän Ravi tippuikin,kuten tulee nytkin käymään.

    Ravi puolutaa Kanervaa,varmaan nyt kuin Tukiaisen SEX viestin aikoihin.Kanerva on antanut selon teon,ekä hän ole tenyt mitään väärää.Annan hänelle täyden luottamuksen , ja hän voi jatkaa puolustus ministerinä.Kanerva on ehdolla myös tulevissa,eduskunta vaaleissa.Kanerva voisi olla ukki sille alaikäiselle tytölle,jota yritti iskeä.Ja hän on sankari monelle "sovinistille",ja viimeinen veto Kanervalla TERAPIA.Kanerva on väärin ymmärretty,hänellä oli vain hyvät ajatukset sitä tyttöä kohtaan.Kanerva olisi halunnut opettaa myös tälle alaikäiselle,että miten toimitaan siellä lakanoiden välissä??!!??

    Äänestä

  • Fergurg kirjoitti:

    Nyt kaikki nuoret vaaliuurnille ja äänestämään rehtori Ravia. KMS vaihtoi rahaa valtaan, mutta nuorisohan voi nyt siirtyä luontaistalouteen. Ja maailma paranee. Eikun naamakirjaan kaveriksi, vai miten se meni ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nuorten asialla kirjoitti:

Odotan mielenkiinnolla miten edustaja Ravi junailee Kanervan uusimman kohun olemattomaksi. Vakiokaava on se että asianosaista on kuultu, AO on antanut uskottavan ja loogisen selityksen ja AO:n mukaan kysymys on väärinkäsityksestä.

Sekoomuksessa ei niin väärin voi toimia että puoluejohdolta saisi edes moitteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu