Onko kovin yleistä, että lapsen pitää rauhoittua vuorokausi sukulaisten tapaamisten jälkeen, ennenkuin voi mennä terapiaan. Terapiaa käytettiin ensin syynä, että tapaaminen pitää lopettaa vuorokautta ennen - mutta kun emme sopimuksesta johtuen suostuneet, terapia peruutettiin. Olisimme - siis me sukulaiset voineet hyvin viedä lapsen terapiaan ja hakea sieltä pois. Miksi ennen terapiaa pidetään tallainen vuorokauden rauhoittumisaika? En ymmärrä tätä. Jos olisin terapeutti (minulla on vastaavaa koulutusta), haluaisin nimenomaan nähdä ja tavata lapsen silloinkin, kun hän on sukulaisissaan.
Rauhoittuminen ennen terapiaa
taas ihmettelevä!!
11436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Avasin juuri uuden linkin, jossa tietoa Terve Mieli. lapsiperheiden tuki ry.
Täsä sama linkki aukaa sivulle ajankohtaista.
http://www.tervemieli.fi/?Ajankohtaista
___
Tämäkin tapaus kertoo lastensuojelun halusta eristää lapsi läheisistään, omaisistaan, sukulaisistaan ja perheestään.
Eristää.
Terapiaankin kelpaa näköjään vain laitostunut lapsi. Se on lastensuojelun mielestä tavoiteltava ihannetila. Terapeutti ei ilmeisesti voi "auttaa" lasta, jos lapsi ei ole onnistunut unohtamaan omaisiaan ja elämänhistoriansa tärkeitä ihmisiä.
Aivan samalla tavallahan huostaanotetun ja kodin ulkopuolelle sijoitetun (miten kaunisteleva ilmaisu muuten tuo "sijoittaminen"!) lapsen tapaamisia ryhdytään heti vähentämään ja lyhentämään, kun lapsi omia ihmisiään tavattuaan reagoi jälkeenpäin ikävöiden.
Jos taas lapsi ei tuntisi ikävää, sitäkin käytetettäisiin lasta ja hänen perhettään vastaan: eihän lapsi edes ikävöi vanhempiaan!
Olen itse lukenut lastensuojelun asiakaspapereita, joihin lastensuojeluviranomaiset ja sijaisvanhemmat kirjaavat innokkaasti, ettei lapsi näytä ikävöivän perhettään. Olen myös ihan äskettäinkin kuullut perheestä, joiden huostaanotettujen lasten tuntema ikävä koetaan perhekodissa (sijaitsee Venäjän rajan lähellä) epänormaalina, kiusallisena ja jopa esteenä tuleville kotonakäynneille.
sijaisvanhempi määräsi terapia-asiasta, mutta sitä ihmettelen, että sossu suostui oitis moiseen.
Niinpä. Sijaisvanhempi varmaankin. Järjestely vaikuttaa älyttömältä, joten joku "ulkopuolinen", ammattitaidoton ja asiantuntematon haluaa päteä omin subjektiivisin perustein. En tiedä. Outoa meininkiä.
Sinäkinhän olet sitä mieltä alaa tuntevana (näin kerroit tässä ketjussa) tahtoisit olla lapsen kanssa tekemisissä myös heti sen jälkeen, kun lapsi on tavannut omia läheisiään. Kuulostaa siis tervejärkiseltä - tuo lähestymistapahan tuo monipuolisempaa tietoa!
Ei kai tiedon perusideakaan ole poimia sitä poliittis-ideologisesti kavennetulta alueelta? Eihän se täytyä enää tiedon kriteerejä. Tiedon pitää päästä liikkumaan vapaasti.
Ei todellakaan tarvita mitään rauhoittumisaikaa ennen terapiaa!!!
Sijaishuollossa on vallalla näköjään kaikkea täyttä älyttömyyttä asiassa kuin asiassa.
Koska lapsi reagoi voimakkaasti tapaamisen jälkeen aina ja aina uuteen eroon rakkaistaan, niin kyllä terapeutin on hyvä nähdä hänet ja päästä lapsen kanssa keskustelemaan NIMENOMAAN silloin kun hän oikeaa tukea kaikkein eniten tarvitsee.
Täyttä idiotismia väittää lapsen tarvitsevan muka jotain rauhoittumista ennen terapiaan osallistumista.
15 20 kirjoittaa:
"[...] kyllä terapeutin on hyvä nähdä hänet ja päästä lapsen kanssa keskustelemaan NIMENOMAAN silloin kun hän oikeaa tukea kaikkein eniten tarvitsee."
Olet varmasti aivan oikeassa. Mutta sijaishuollolla (esimerkiksi perhekodilla, lastenkodilla, perhehoitajalla tai sijaisvanhemmalla) on "oikeus" kaikin muillakin tavoin VAIKEUTTAA lapsen ja hänen rakkaidensa (jota sanaa sinä käytät, ja joka on usein aivan tottakin!) tapaamisia. Miettikääpä. Keinoja ja syitä riittää. Mielestäni jo puheluiden rajoittaminen (tavallista on esimerkiksi soittolupa vain kaksi kertaa viikossa tarkkaan rajattuina päivinä ja kellonaikoina) on eräs sellainen.
Sijaishuolto kasvattaa lasta hyvin selkeän päämäärätietoisesti eroon vanhemmistaan ja läheisistään. Ja se on jopa lastensuojelulain vastaista, mutta näin on LUPA tehdä.
että lapsi - ollessaan sukulaisissaan - kertookin sieltä mukavia asioita. Ja sehän romahduttaisi tuon kulissinrakentajan (sijaisvanhemman) maailman. Sijaishuoltopaikka on järkyttävä ja siellä on lapsille tapahtunut paljon pahoja asioita. Useat olisi huostaanotettu - jos olisi kyseessä oma koti - kaksi vietiinkin kyllä pois. Onneksi heille!
Eräs Venäjän rajalla sijaitseva perhekoti kertoo olevansa erikoistunut psyykkisesti häiriintyneisiin ja kärsineisiin lapsiin. Kun sitten mukavat pikku sisarukset tuotiin sinne, eivät he saaneet pitkään aikaan minkäänlaista terapiaa ja hoitoa. Toisella sisaruksella arveltiin olevan "jotain". Niinpä sosiaalityöntekijät tekivät toisen sisaruksen "tarpeesta" päästä hoitoon perusteen vastentahtoiselle huostaanotolle.
(Pieni maalaismainen kotikunta otti kylläkin MOLEMMAT sisarukset huostaan, vaikka vain toisessa lapsessa arveltiin olevan jotain syytä huostaanotolle!)
Ainoa, mitä lapsesta on sittemmin, pitkän ajan kuluessa tutkimuksissa löytynyt, on mutismi. Valikoiva mutismi. Mikäs "vaiva" se on? Puhumattomuus on mielestäni ihmiselle vähintään yhtä tärkeä oikeus kuin on puhuminenkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mutismi
Perhekodin bisnesvanhemmille "mutismi" on todellinen aarre. He ovat korkanneet varmaankin kuohuviinipullon, kun tuo diagnoosi valikoivasta mutismista saapui!
Ja tietäisittepä millä kaikella muulla nämä perhekodin rahasta tykkäävät vanhemmat koettavat estää sen, että nämä lapset eivät palautuisi omaan kotiinsa, jonne he äärettömästi kaipaavat... Tarinoita riittää! Tämä on mielenkiintoinen yritystoiminnan ala!
Lasten terapia alkoi tuossa psyykkisesti häiriintyneisiin lapsiin erikoistuneessa perhekodissa vasta, kun he olivat ehtineet asua laitoksessa jo reilusti yli puoli vuotta. Ei ole sijaishuollolla mitään kiirettä, kun pitää "huonossa kodissa kärsineelle" lapselle järjestää mahdollisuus päästä terapiaan.
aina vaan kun asettuu lapsen tilalle. Tuohon pisteeseen saa siis lapsen ajaa ihan tarkoituksella! Yksi toinen tapa "selvitä" on viillellä itseään se kun sattuu vähemmän kuin kaikki pakottamiset ja määräämiset ja sortamisen aiheuttama epätoivo ja tunteiden melska helpottuu haavojen tekemisellä.
Löysin tälläisen järjestön, tai työrymämän nimrltä. Pirpana. Näyttää olevan ryhmä alan ammattilaisia.
Pirpana perustajajäsenet.
Tuula Taminen. Lastenpsykiatrian professori.
Päivi Kaukonen. Yhdistyksen ensiimäinen puheenjohtaja.
Kaija Puura. Tays:in lastenpsykiatrian klinikka.
Pirkko Niemelä. psykologian emeritiusprofessori.
Pirkko Siltala. Psykoanatyytikko, lasten psykoanalyytikko.
Hannele Törrönen. Psykologi ja psykoterapeutti.
Linkissä. Henkilöistä laajemmin.
Aartikkelit ja materiaalia. -Historia. -- Linkit. - Keskustelupalsta. -Tapahtumakalenteri. -Yhteystiedot. -Jäsenkirjeet. -Seminaarit.
http://www.pirpana.fi/esittely/14
------
Taas käytössä tällainen pehmeä ja hellyyttävä nimi. Hellyyttävillä nimillä (kuten Pesäpuu ym) pyritään luomaan mielikuvaa ennenkuin edes tiedetään mitä nimi pitää sisällään. Se on psykologiaa.