Tarotmies!

Miksiköhän jätät minulle vastaamatta. Toistuvasti? Olen nostanutkin jo kyssäriäni. Ovatko muiden huolet sitten isompia kuin omat rakkaus murheeni :( - Kysymykseni alla samalla nimimerkillä.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kysymystä ei ole osoitettu minulle, siis nimimerkilleni "tarotmies", en voi mitenkään tietää, että haluat vastausta juuri minulta. Monet laittavat tänne yleisiä kysymyksiä eri näkijöille, ja itse olen viime aikoina vastannut pääasiassa vain suoraan minulle osoitettuihin kysymyksiin. Koska en ehdi vastata kaikkiin kysymyksiin, niin minun on kuunneltava intuitiotani sen suhteen, kuka eniten kaipaa apua juuri sillä hetkellä. En todellakaan aseta ihmisiä ja heidän murheitaan arvojärjestykseen!

Sinulle kortit kertovat seuraavaa: Sinun on vaikea päästä elämässäsi eteenpäin, koska olet kärsimätön ja takerrut harhakuviin. Elämäsi on kyllä muuttumassa mahdollisesti jo tänä vuonna, mutta muutos ei pääse astumaan elämääsi niin kauan, kun elät haavemaailmassa ja pakotat itseäsi ja mahdollisesti myös muita. Vasta sitten, kun päästät irti ja niin sanotusti antaudut "elämän virtaan", niin virta voi tuoda muutokset elämääsi. Ole siis kärsivällinen ja lakkaa pinnistämästä, niin uusia asioita rupeaa virtaamaan elämääsi!

Hauskaa kesää sinulle!

Äänestä
  • Kiitos vielä! Mutta vastasitkin minulle jo tuohon aiempaan kysymykseenikin joka oli kyllä myös sinulle osoitettu. Mutta ei se mitään. Jotenkin tämän vastauksen koinkin itselleni osuvammaksi. Näin varmasti on.-Kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*minä*:( kirjoitti:

Miksiköhän jätät minulle vastaamatta. Toistuvasti? Olen nostanutkin jo kyssäriäni. Ovatko muiden huolet sitten isompia kuin omat rakkaus murheeni :( - Kysymykseni alla samalla nimimerkillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu