eläminen on niin vaikeaa, kaikesta löytyy epäilystä!
Nyt kun vielä ennen eläkepäiviäni joudun kulkemaan 1oo km:n päässä töissä miehen kanssa, jonka ikä on just 50v ja mää 62v, niin hän lullee meillä olevan suhteen!
Hän on nyt 57v ja skorppiooni, eli just se joka on kaikista mustis ja pelkää akkansa puolesta, mutta itse on kaikkien naisten "huulilla" olevansa ja niin imartelee muita naisia ja tekee mitä haluaa!
Helvetin raskasta aikaa tää on ja aina ollut on !
MITEN TE MUUT ko. ihmiset jaksatte????
Nyt kun vielä ennen eläkepäiviäni joudun kulkemaan 1oo km:n päässä töissä miehen kanssa, jonka ikä on just 50v ja mää 62v, niin hän lullee meillä olevan suhteen!
Hän on nyt 57v ja skorppiooni, eli just se joka on kaikista mustis ja pelkää akkansa puolesta, mutta itse on kaikkien naisten "huulilla" olevansa ja niin imartelee muita naisia ja tekee mitä haluaa!
Helvetin raskasta aikaa tää on ja aina ollut on !
MITEN TE MUUT ko. ihmiset jaksatte????
Vastaukset 78
Vanhimmat
Voi hyvä ihminen, luulin ensin et puhut entisestä kihlatustani, hän kylläkin oli Jousimies, sellainen taivaanrannan maalari! Jos halusit löytää hänet sanomansa mukaan vasemmalta, hänet varmemmin löysi oikealta :)
Tyttäreni on Skorppis, ja on viimosen päälle reilu ja uskolloninen, kuin uskovakin...kiitos minun.
Me kasvatamme pieniä lapsia kotonamme, avioliitossa - toivoisin näin ..jokaiselle.
Aina ei näin käy, silti jokainen pieni lapsi on synneistä vapaa, joten ottakaa nuori vastaan ihonväristä tai mistä maasta hyvänsä lastenne kaveriksi, näin saadaan edistystä eurooppaan!
Minunkin tyttäreni on skorppis ja yhtä mukava ja avoin kuin korppis.
Ja sitten me lauloimme: "On tulppaaneissa turvillaan iloinen Andersson."
Hyvää lauantaiaamua korppikselle.
Mustasukkaisuus ja luulotauti ei ole horoskooppimerkistä mitenkään kiinni, se vaan on luonne vika ja pahinta laatua.
Kokemuksesta puhun ja vanhemmiten vain pahenee, koko maailman on syleiltävä tällaista ihmistä, mutta parin olisi oltava näkymätön kuulumaton ja hajutonkin.
Jos keskustelee työkaverinkin kanssa niin että hän näkee, niin hänestä pahaa puhutaan hänen nenän edessä.
Mutta, kaikkien on hänet huomattava ja muutama sana ei tarkoita pahaa, joskus ei tuntikaan riitä niiden harvojen sanojen lausumiseen.
Elin liian kauan hänen kanssa, pelkäsin erota koska hän uhkaili, mutta lapset kasvatin omille jaloilleen ja sitten herrani sai elää mieltymystensä mukaisesti.
Toistakymmentä vuotta on erosta ja vieläkin soittelee on epätietoinen mitä hän teki sellaista että minä läksin, kun mikään ei mene jakeluun.
Ja vaikeaa on minunkin uutta ihmissuhdetta edes ajatella, kyllä siinä sellaisen menetyksen itselleen tekee.
Joo, niin on mustasuikkainen aina tietokoneelle asti. Joskus se on sanonut, että tekisi mieli särkeä tuo kone, hän on tästäkin niin mustasukkainen.
Joka pirun asiasta, aina ruuista alkaen on mustasukkainen. Kun oli useampi erikoisruokavaliolapsi, erilaisia ruokavalioita vielä ja kun tulin kaupasta ja jokaiselle erityisruokavaliolaiselle omansa, hän oli aina naama nurinpäin, miks hän ei saa niitä syödä, onko hän huonompi?
Herran jestas, kun tietyt eritysruokavalioruoka-aineet oli kaksin-kolminkertaisia hinnaltaan, miks hänen pitäisikään syödä, kun hän voi syödä aivan tavallisia ruoka-aineita. Mutta se mustasukkaisuus, ja joka kerran kun kaupassa kävin.
Useampilapsisessa erikoisruokavalioperheessa ruokakulut ovat todella törkeän suuret, ja tavallinen duunarin palkka ei ole häävi riittämään siten, että niitä kalliita ruoka-aineita kaikki söisävät, joilla ei siihen ole edes tarvettakaan.
Kyllä se hiippailee salaa tähän mun selän taaksekkin, vakoilemaan, mitä tekstiä näytössä on.
Jokainen tietää kohdallaan totuuden mutta sivullisen on syytä olla varovainen mielipiteensä muodostuksessa.
Yhden tuttavapariskuntamme rouva provosoi ja keikistelee vieraille miehille kiinnittääkseen mustasukkaisen miehensä huomion.
Ja turpiinhan siinä tulee!
Joskus tulee provosoimattakin.
Ollessaan vierainamme piipahtivat naisemme talon kohdassa ulkona kahvilla illalla 22:n tietämissä.
Palatessa alkoi vieraidemme nokkapokka, täysin aiheetta.
Turpiinsa saaneelle rouvalle se ei varmasti tullut yllätyksenä, eikä kertomansa mukaan ensimmäistä kertaa.
Tälläisiäkin on! Älkää aina syyllistäkö miestä!
Minä syyllistän miestä, vain yhtä. Hän oli mustasukkainen sukulaisillenikin! Kukaan ei olisi saanyt kyläillä meillä.
Huippu oli, että tämä veijari seurusteli toisen kanssa samanaikaisesti. Löysin todisteet. Tiet erkani onnekseni.
Huhuili vielä perääni, turhaan.
Rankkaa se oli, kun kaiki oli aina väärinpäin. Olin kuinmaskotti, jota esiteltiin muille.
Kyllä naisissa löytyy vastaavanlaisia, mutta turhaa on jonkun ventovieraan olla sitä mieltä että sairasta tarvitsee provosoida, se on sairaus jota ei ventovieras huomaa.
L-L taitaa uskoa että vain hän pystyy erottamaan mustasukkaisen miehen, siinähän mietit!
Aivan,sulle: kaikesta mustis, mies on myös "tälle konellekkin" mustis, sieltä niitä uusia ukkoja ja sexiä etsitään, illasta toiseen huutelee, luen mm iltalehteä ym.
Hänelläkin on oma kone töiden takia, mutta käy harvoin siellä, ei osaa/kehtaa opetella käyttämään sitä, mun pitää kattoo s-postit häneltä.
Työkseni käytän konetta niin töissä kuin kotonakin.
Sama muuten, että aikanaan lapsilla oli eri ruokavalioita, hän söi heidän ruokiaan, mutta joskus osti jotain "hyvää" itselleen, ja helvetti irti oli joku oli "maistanut" siitä!
Kun joku mies mua tervehtii, heti: kuka tuo oli, onkos se sun rakastaja, vai?
Mutta itse tervehtii joka naisen kanssa, joskus vaivaudun kysymään, kukahan oli, kertoo kyllä...jos tuntee hänet...
Minä en muuten saa käydä missään, edes harvojen naisystävieni luona, he ovat kaikki huoria ja pettäjiä...
Jos olen lomalla eri aikaan, pitää olla joka minuutista tietoa mitä oon tehnyt!
Monesti ajattelen, että lähden pois, olen sanonutkin erosta, siinä tulee uhkaus, poltan talon, se on varmaa sitten, et saa mitään...
monet yöunet on valvottu asioita vatvoten, toisen kuorsatessa tyytyväisenä itseensä...
Valoisaa kesää yöajatusten kera tähän "kastiin" kuuluville ;-))
Niin, ja jos joku yritti tulla mun kanssa juttelemaan esim. häissä, hautajaisissa yms. juhlissa, oitis hän ampaisi kuin ohjus siihen keskustelijan ja minun väliini tunkien, ja varastaen tuon hetken. Ja jos en ymmärtänyt vielä olla hiljaa, hän vaivihkaa potkaisi nilkkaani merkiksi, et ole hiljaa.
Hän pyöri kuin väkkärä, mukamas vääntäen huumoria minusta, mutta minusta se oli erittäin alentavaa ja säälittävää huomion kerjäämistä. Tuo käytös johti siihen, että minä en juurikaan enää lähtenyt minnekkään hänen kanssaan, en minnekkään perhejuhliin.
Elimistöni pystyi kehittämään sellaisen suojamuurin, että kun olisi pitänyt lähteä, mulle oikeasti nousi kuume, se oli mittarilla mitattavissa. Ehkä se oli sitä pelon stressiä, jonka osasin kanavoida rehellisenä kuumeena, ja näin ei tarvinnut lähteä koko tilaisuuksiin. Ja kun hän oli n. 30 km päässä kotoa, kuume oli tipotiessään ja minulla häkkilinnulla vapauden päivät. Että minä nautin sillä aikaa.
Juu, mustasukkanen oli myös minun äidistänikin, hänenkään kanssa en olis saanut jutella, ilman ettei hän alkanut käyttäytyä ilkeästi ja häiritsevästi. Kukaan mun sukulaisista ei olisi saanut poiketa meillä enkä mä jutella heidän kanssaan.
Enhän mä alistunut, vaan annoin tilanteen kehittyä niin vaikeaksi, että hän suorastaan aneli apua, hanki apua hänelle mistä tahtojaan.
Se terapia attoi, vaikka vuosia siinä kävikin. Nyt on mukava, menee meillä ihan mukiinmenevän mukavasti. Eikä enää stressaa ja hänkin on jaksanut hillitä sitä mustisluontoaan.
Jos tuollaisia aivan oikeasti on niin ensmmäiseksi tulee mieleen ohjaus laitoshoitoon.
saitte apua, joo, hänen sukulaisissa piti käydä, joka jutuissa aina, ja olla niin onnellinen että kun on niin hyvän miehen saanut...eihän kukaan tiennyt mustiksesta,ei edes äitinsä.
mutta kyllä veljensä tajusi halatessaan mua äitinsä 80v juhlissa varoittaen mua olemaan vain hiljalleen...
vai niinkö..
elämä kai mullai on tai olisi olemassa...
"olla niin onnellinen että kun on niin hyvän miehen saanut.."
Joo, meillä ne ylonnellisuuden näytökset alkoivat heti, kun oltiin ihmisten ilmoilla. Herran jestas sitä pussailua ja nuoleskelua, niinko oltasi teinejä vaikka jo 30:siä oltiin. Ja sitä kyhnäämistä, ihan niinko oltasi just rakastuneita nuoria. Eihän hän muutenkaan alavariinsa pussaillut ja kihnannu, mut ihmisten nähden se oli melkein taukoamatonta pussailua ja kihnailua. Mulla oli tunne, ett hän hallusi mennä mun mahaanikin. Toiminta aika äkkiä alko inhottamaan.
Koti on paikka, jossa kenenkään ei pidä joutua pelkäämään, ja syy on aina sen, joka lyö. Olen minäkin nähnyt naisen, joka provosoi, ottaa selkäänsä ja saa samalla henkisen yliotteen miehestään. Miehen tyhmyyttä lyöminen on silti. Kun provosoidaan, ei pidä provosoitua, sanoi Koivisto, ja voidaan kysyä, mitä järkeä on jatkaa suhdetta, jos kumppani tahallaan ärsyttää.
Jos mustasukkaisuus on aiheetonta, on viisainta erota, ja aina parempi olisi, jos jo seurusteluvaiheessa osattaisiin tunnistaa mustasukkaisuuden merkit ja lopettaa suhde ennen sen vakiintumista. Mustasukkaisuus on aina selkeästi negatiivinen, itsekäs tunne ja rakastaminen taasen aina positiivista ja epäitsekästä.
Sananmukaisesti. Lähetyssaarnaaja-asennossa.
Kuvaamani pariskunnan rouva tavoitti miehensä aikanaan juhannusyönä.
Satuin olemaan noin 10m:n päässä.
Eli rouvalla saattaisi olla syitä mustasukkaisuuteen mutta ukko sitä on.
Rouva ei nostanut rähinää, ei poistunut teltta-alueelta. Vain hyinen hiljaisuus seuraavana aamuna.
Jotain minulle käsittämätöntä tuossa on.
Nyt muutama kymmenen vuotta myöhemmin rouva provosoi toistuvasti ja saa turpiinsa.
Tuo tupiin lätkiminen tapahtui meidän loma-asunnossamme. He olivat vierainamme. Eipä se taida asiaan vaikuttaa koska kyllä se nyrkki on heilunut heidän kotioloissaankin, lääkärintodistuksenkin verran.
Ehkä kyse on minulle vieraasta seksuaalisen käyttäytymisen muodosta?
Omassa parisuhteessani vaimoni olisi saattanut sietää että käämini olisi kärähtänyt kerran jossain poikkeustilanteessa.
Se poikkeustilanne olisi voinut olla joku muu kuin mustasukkaisuus.
Toinen kerta olisi selittelemättä ehdottomasti johtanut mattojen halkileikkaukseen.
Mustasukkaisuuden puute ei ole välinpitämättömyyttä vaan luottamusta ja kiintymystä.
saanut nainen ei keikistele, eikä provosoi, - se on ihan varmaa
Ei sitten kai saanut riittävästi köniinsä?
Yöllä ukko huusi: Kun minä lyön niin se myös koskee.
Rouvalla aamulla puoli naamaa turvoksissa ja mustelmilla.
Vuorokauden kuluttua molemminpuolista syvän rakkauden todistelua?!
Kovemmin turpiin?
Luita kappaleina ja sairaalaan.
Olen minä senkin nähnyt. Silloin oli rouvalla vain nenä sisässä.
Sairaalassa kohentelivat rustoa ja luunkappaleita lähemmäs alkuperäistä asentoa.
Nähdessäni oli klyyvari muhkeassa kunnossa mutta lopulta asettui huomiota herättämättömään muotoon.
Tämä oli vuosia aikaisemmin. Kehui miestään selvinpäin hyväksi.
- mikähän heitä piti yhdessä..läheisriippuvuusko, saamattomuusko, vai omaisuusko ts. velat?
Kaverin olen tuntenut keskikoulun alusta alkaen.
Yhteisiä harrastuksia ja retkiä myös aikuisiällä.
Myös perheinä seurustelimme ei säännöllisesti mutta melko usein.
Näin ollen luulin tuntevani ko.henkilöt.
Yhdessä pitäviä asioita lienee useampia.
Keskikoulusta pankkiin työhön päässeen rouvan "yläluokkainen" asenne kanssaihmisiin saattaa olla aiheena julkisivun ylläpitoon.
Jossain vaiheessa myös velat ja pienet lapset ovat olleet yhdessäpitäviä tekijöitä.
Ei kuitenkaan enää pitkiin aikoihin.
Ilmiö karkaa kauas ymmärrykseni tavoittamattomiin joten en edes yritä sen kummemmin sitä analysoida.
Jotain masokistista täytyy rouvassa olla.
Nuorena en tuollaista hillitöntä tarvetta huomion keskipisteenä oloon huomannut.
Jos vaikkakatsoimme kaverin kanssa YU:n MM-kisoja meni rouva bikinit ( ja läskit ) päällä kuikuilemaan TV:n eteen, yms.
Myös kaupungilla keikisteli läskeineen bikineissään nuorille jätkille kylkeen kiilaten!
Ketään muuta uimapukuista ei kaduilla eikä kaupoissa näkynyt.
En tiedä kiihottuko hän pahoinpitelystä vai onko kyse vain tavasta hankkia äärimmäinen kiintymyksen (omistuksen) osoitus mieheltä?
--- aika outoa käytöstä ? --- oliko hän silloin vielä nuori ? voisko panna "hurvattomuuden" piikkiin ?
Mustasukkaisuus on seuraamusta luottamuksenpuutteesta puolisoa kohtaan.
Luottamus pula ilmenee heti kun jompikumpi alkaa salaamaan asioita, joista toinen tahtois tietää.
Mustasukkaisuus on myös oman itsensä kyllästymistä omaan liittoonsa , eikä voi avoimesti asiasta keskustella, siis SALAILU jomalla kummalla on syy luottamus pulaan ja se johtaa mustasukkaisuuteen.
Mustasukkaisuutta on meissä kaikissa luottamus pulan seurauksena, tämä muoto mustasukkaisuudessa on normaalia.
On sairasta mustasukkaisuutta , se ilmenee aivan yllättäin, aivan kummallisia muotoja saa, se on luulakseni häiriitynyt persoona, ei tervettä, kannattas hakeutua lääkäriin, tai syyttömän osapuolen kannattas ottaa ero, luultavasti sairaus ei parane terapiassakaan.
Mustasukkaisuutta on kahta lajia , normaalia ja sairasta , niissä on selkeä ero, normaali mustasukkaisuus paranee avoimuuden myötä, sairas mustasukkaisuus ei parane millään konstia.
Et näytä ymmärtävän mustasukkaisuudesta mitään. Tuo mustasukkaisuus, mistä aloittaja kertoi, ei ole mistään epäluottamuksesta tai epävarmuudesta peräsiin. Se on imetty jo äidinmaidossa ja lapsuuden kehdossa. Usein siihen löytyy ainekset jo ko. henkilön lapsuudesta.
Meillä puolison sairas hallitsematon mustasukkaisuus juontaa erittäin lahjakkaasti lapsuuden aikaisista erityisesti äidin asenteista. Siihen aikaan miehet olivat rahan tienaajia, ja kotna huollossa pyörähtäviä, ja äidillä oli kaikki lasten kasvatusvastuu.
Puolisoni kohdalla hänen äiti oli täys vauhko, hermoheikkko. Mistä lapset muunlaista mallia saivatkaan, kummastakin lapsesta tuli samanlaisia sairaan mustasukkaisia ja järjettömästi käyttäytyviä.
Kun puolisoni isä oli töissä, äiti oli täysin lamaannuksissa (läheisriippuvainen) eikä pystynyt tekemään mitään järjellistä. Itkeä tuhersi pelosta.
Ja sitten terapiassa selvisi, että samoin käyttäytyi minunkin puoliso. Kun autoni perävalot katosivat pellonkulman taa, puoliso ei kyennyt täällä kotona ei alkeellisimpiakaan työsuorituksia suorittamaan. Kun minä tulin kotiin, olin tietty ihmeissäni ja aikaa myöten hermostuin, et mikä on, et mitään et tee sillä aikaa kun olen poissa.
Hän tietty kirkkain silmin väitti tehneensä kaiken, mitä pitikin, vaan minulle ei sitten kelpaa mikään. Vasta terapiassa hän pystyi tunnustamaan, ettei hän todella kyennyt mihinkään työsuorituksiin. Kun eläímet oli hoitamatta, paksussa paskassa, ja "hän kun takuuvarmasti oli hoitanut ne" vaikka näin, ettei ole kajottukaan paskaläjiin. Ja minä olin sitten se änkyrä, jolle ei kelpaa mikään (vaikka hän ei ollut edes kyennyt mitään tekemäänkään).
Sivullisen on aivan turha yrittääkkään selittää mustasukkaisuutta, ei tule yhtään mitään. Niin kaukana olet sen luonnevian synnyista syvistä.
Et nyt ymmärtänyt lukeemaasi, lueppas uudelleen, siinä sanottiin : mustasukkaisuutta on kahdenlaista, NORMAALIA ja SAIRASTA, sairas mustasukkaisuus ei parane terapiassakaan !
Ihmeissä huomaan suurin osa palstalaisista SYYTTÄÄ MIESTÄ , mutta normaalissa elämässä NAISET on takuuvarmasti yhtä mustasukkaisia ja sairaita kuin miehet.
Ihettelen kuinka kukaan ei huomaa omaa virheellistä käytöstä, kaikkeen riittaan karsimykseen TARVITAAN AINA 2 , joten KYLLÄ naisissakin on jotain syytä mustasukkisuuden ilmenemiseen. Nainen voi todellakin olla HIRVIÖ perheessään, mutta osaa kaiken kääntää miehensä syyksi ! ON nähty elävässä elämässä näinkin päin. Olkaa rehellisiä toisillenne ja ERIKOISESTI ITSELLENNE, monen elämä muuttuu hyväksi ja siedettävämmäksi, rakastakaa toisianne ! ÄLÄKÄÄ SYYTTÄKÖ AINA PUOLISOANNE, itsekkin olette viallisia , ette enkeleitä !
Voi hyvänen aika kuitenkin. Mistä syyttelystä puhut? Mustasukkaisuus, millä tämäkin ketju on aloitettu, on juuri sitä sairasta mustasukkaisuutta ja siihen on ihan turha sotkea normaalia mustasukkaisuutta, jolla ei ole vähäisintäkään kosketuspintaa tällaiseen sairaaseen mustasukkaisuuteen, joka ei parane itsestään, lakkaamalla syyttelemästä. Mistä herran jumala se on tullut se mustasukkaisuus, kun ei vielä ole ehditty edes syyttelemäänkään, kun sairas mustasukkainen käyttäytyminen on jo alkanut?
Siinäpä sulle pulma, sanoppa mistä?
Siis kumpi? Ja mitä kerrot lääkärille? Mieheni/naiseni on mustasukkainen? Ja entäs sitten?
Arvaappas, kuinka moni on käynyt lääkärillä paikkauttamassa haavojaan, hakemassa todisteita mustelmilleen väkivaltaisesta puolisosta ja saanut niistä lausunnon. Minulla niitä on useita.
Ja mitä tekee virkavalta, jos on häirikkö/hakkaava puoliso kotona? Ei mitään. Koska on paljon myös sellaisia, joilla on tapana kännipäissään hakata toisiaan. Sehän olisi uppoamaton suo, jos yhteiskunnan varoja näihin tuhlattaisiin.
Koskaan, ainakaan minulle, ei lääkäri esittänyt mitään terapia mahdollisuutta.
Hyviä teoreettisia mielipiteitä annoit, mutta käytäntö on eri ja jokaisella viellä erilainen tilanne. Jotenkin olen itse aistivani, että tätä eläköityvien ikäryhmiin kuuluvaa mustasukkaisuutta osataan vihdoinkin tuoda esiin enemmän, kuten myös, v a l i t e t t a v a s t i liiallista alkoholin käyttöä, mitä en todellakaan yhdistä näihin sairaaloisesti mustasukkaisiin ihmisiin.
Näillähän ei alkoholi ole yleensä syy. Joku tuntematon elementti korostaa vanhemiten pahenevaa mustasukkaisuutta.
Sanoisin, että älä vain ehdota, että se olisi jotain sukupuolivietin hiipumista, mutta kun itsekkin kallistun sinne taholle, niin sano vain.
Luottamuksesta, tai sen puutteesta, ei ole näillä sairailla mitään tekemistä. Vai voisitko ketroa, jos puoliso on nähnyt unen, että toinen pettää, niin hän pitää sitä totena ja haeskelee tätä "unipettäjää"?
"luultavasti sairaus ei parane terapiassakaan." "normaali mustasukkaisuus paranee avoimuuden myötä, sairas mustasukkaisuus ei parane millään konstia"
Mikäs kansanopiston psykolokian ope se siiinä "luultavasi" ideologioita esittelee? Kyllä ovatkin todella syvältä kansanaopistoa nuo luulot. Todellisuuden kanssa noilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.
Ei terve ihminen elä mustasukkaisessa suhteessa, masokistit vain.
Vai niin, kun ette ole elänyt sellaisen kanssa jolla vinksahtaa,
Pitää olla suuri apujoukko suojaamassa eroakin, uhkailut ovat sitä luokkaa että ei niihin usko poliisikaan, saa ilmoitusta tehdessä puolihuolimattoman vastauksen, ei me voida tulla pelkän uhkauksen perusteella.
Eron jälkeenkin vielä on sen verran rauhatonta ettei oikein kadullakaan voi rauhassa kulkea, saatikka omalla autolla, siellä se jo odottaa, silmät kiiluen.
Olette lukeneet varmaan kidnappauksia, murhia perheissä, miksi pitää olla nyt niin uskon puutetta että vähättelette ja pidätte uhria suoranaisesti kiusan henkenä, sanoisin että aika ymmärtämätöntä.
Ja ne jotka elävät hyvässä liitossa, olkaa tyytyväisiä mutta pitäkää pienillekin hätähuudoille korvanne auki.
16 13, mutta mitä ulkopuolinen voi tehdä ? Lähestymiskiellon hakeminen on kai ainoa "suoja", minkä uhan alla elävä voi saada. Eikä sekään aina mustasukkaista pidättele, kuten olemme lehdistä saaneet lukea. Se on tietenkin selvää, että tuonasteisesti mustasukkainen kumppani on vakavasti sairas. Jos hänellä ei ole sairauden tuntoa, terapiakaan ei auta.
Ei kai auta muu kuin tehdä kaikkensa, että saa itsensä pelastettua. Kyllä meidän "palveluyhteiskunnasta" täytyy löytyä taho, joka taa hätäsi/hätänne vakavasti ja ohjaa uuteen alkuun...
kun näillä perheillä on pieniä lapsia, ja sairalloisen mustasukkainen puoliso tekee koko perheen elämän helvetiksi, - vielä eronkin jälkeen, malliin että "jos en saa lapsia et niitä saa sinäkään", tai "jos lapset annetaan sinulle lähtee meistä toinen rautoihin ja toinen - lautoihin"..:( - esimerkkini ovat elävästä elämästä ja lasten äidin uhkauksia, - mitkään lähestymiskiellot eivät auta, kun toinen on tarpeeksi hullu.
Niin, ainoa joka saattaisi edes hetkeksi rauhoittaa tilannetta, olisi paikkakunan täydellinen vaihdos, ja osoitetietojen salassapito. Kaikki tiedot salaisia. Mutta hirvittävää olisi sekin elämä, aina olla silti varuillaan, löytääkö se perästä. Tiedän, että salaisia osoitetietoja on silti annettu. Minäkin sain vuokralaisen salaisen osoitteen, kun oli jättänyt asunnon siivottomaan kuntoon, nimismieheltä sain uuden osoitteen, vaikka se oli salaiseksi laitettu.
tuo sairaalloinen mustasukkaisuus. Luultavasti asia pidetään visusti salassa ulkopuolisilta. Itse en tiedä ketään, joka joutuisi tällaisissa suhteissa elämään. Ja onneksi ei ole omakohtaisia kokemuksia, elämäni miehet ovat olleet/ovat ihania. Elikä onnea on ollut näissä asioissa. Eikö noita mustasukkaisuuspiirteitä ilmene jo seurusteluaikana? Viimeaikaisten tapahtumien perusteella henki tosiaan voi olla vaarassa. Ihminen otetaan vakavasti vasta, kun jotain on tapahtunut.
"Eikö noita mustasukkaisuuspiirteitä ilmene jo seurusteluaikana? "
Esiintyyhän niitä, kun tunnistaisi vaan, mutta ei meilläkään esiintynyt suorana mustasukkaisuutena, vaan aivan jonain muuna, jota en edes ensimmäiseen 10 vuoteen tajunnut mustasukkaisuudeksikaan.
Meillä se esiintyi hyväkäytöksisenä nuorena miehenä, empaattisena (joka myöhemmin tulkittiin läheisriippuvuudeksi) jota tuota empaattisuutta en ymmärtänyt läheisriippuvaksi. Kuulin sen ekakertaa terapeutin suusta, ja selvityksen, millainen on läheisriippuvainen, ja miten se kytkeytyy sairaaseen mustasukkaisuuteen.
Se sairas käyttäytyminen, mitä sairas mustasukkaisuus aiheuttaa, tulee sitten ajan myötä tiivistettynä pakettina elämän muötä esille. Seurusteluvaiheessa useinkaan ei edes sellaisia elämäntilanteita ole niin tiivistetyssä paketissa, kuin yhteiselämässä.
Kyllä mulle oli täysi yllätys, että miehen käyttäytyminen onkin sairasta mustasukkaisuutta vasta yli 10 vuoden avioliiton aikana.
on erilainen ihminen kuin tässä iässä. Rakastuu sillai tulisesti, nyt tyynesti pikkuhiljaa.
kys. esimerkki ei ole lasteni perheistä, - tai poikamme joka on eronnut, he ovat pystyneet selvittämään lasten hoitoasiatkin suhtkoht, sanoisinko rauhanomaisesti.
No olin jo 30:nen enkä mikään nuoruuden villisti rakastuva hulpakko. Jos en olisi läpikäynyt tuota toisen sairaaloista mustasukkaisuutta, en tunnistaisi sitä nytkään tällaisesta persoonasta, joka minunkin puoliso on, ennenkuin se vuosien saatossa alkaa ihmetyttää.
EI aina mies ole se sairas mustasukkainen, naisissa on yhtäpaljon HIRVIÖ KÄYTTÄYTIJÄ.
Vasta oli iltasanomissa rouva joka julmasti tappoi miehensä, ja yritti lavastaa tekosensa jonkun tuntemattoman teoksi, hän varmasti ei ole aino miehen vihaaja, kauhulla voi vain kuvitella miesten kärsimyksiä sairaissa avioliitoissa !!!
Sairaissa liitoissa elävän kannattaa erota, ettei ihmis elämä tuhoudu.
Huomatkaa "malka" omassa silmässä, syyttäkää sitten vasta toista !
Pysykäämme aiheessa. Ketjun aloitti nainen, ja haluaa puhua omasta tilanteestaan. Häntä ei kiinnosta varmastikkaan esittämästi muut hirviönaiset. Totta kait hän tietää, että niitäkin on, mutta pysytään nyt herran jestas aiheessa, jookos?
Hyvä on valottaa toistakin näkökulmaa !
Tiedän tasan tuon helvetin missä elät.
Entinen mieheni ja oma isäni olivat samaa lajia. Äitini säälitti kun ei voinut elää yhtään normaalia elämää.
Ero oli heidän ikäluokan ihmisille mahdottomuus.
Antaisin neuvon, LÄHDE pois tuosta liitosta. Et ikinä saa edes eläkkeellä nauttia elämästäsi jos jatkat.
Hulluksi siinä tulee.
Sinulla on vielä elämää jäljellä. Lähde hyvä ihminen. Keksit kyllä keinot, ei niitä täältä kaukaa voi antaa.
Pääasia että LÄHDET. Pidän peukkuja puolestasi. Ja kaikkien muidenkin vastaavassa tilanteessa olevien puolesta, että uskaltavat repäistä itsensä irti tällaisesta sairaasta suhteesta.
Kyllähän minäkin tuon mustasukkaisuuden olen kovasti kokenut, kuitenkin kumppanini puolelta... Kohdallani en ole ( en ainakaan myönnä ) ollut mustasukkainen... :)
Nuorena avioparina ei meillä koskaan törmätty mustasukkaisuuteen... Vaimoni sairastuttua elämänsä viime vuosina, hän tuli sairaalloisen mustasukkaiseksi... Kaikki pienetkin reissuni tenttasi tarkoin epäilyksensä siitä juuri hälvenemättä... En koskaan tehnyt siitä suurta "numeroa", koska tiesin sairauden muuttaneen tuon ihanan tytön psyykettä... Työhistoriani loppuaikoina otin hänet usein mukaani tuonne Lapin työmatkoilleni... Päivät kiersin työmaita, hänen shoppaillessaan kylillä, illat kiertelimme yhdessä ympäristössä... Tyttäreni oli eniten huolissaan jaksamisestani joten häntäkin oli rauhoiteltava kertomalla hyvistä hetkistämme...
Niin, hänen poissamenostaan on jo neljä vuotta... Aika kultaa muistot mutta edelleen on sydämessäni asuu kaipuu, vaikka noita "ystäviäkin" on...
tuollainenkin tarina. Mitenkäs se meidän rakkausprofessori (Kaarina Määttä) näitä asioita selvitti: jos on ollut hyviä kokemuksia, huonotkin kestää...Ja eikö Isossa kirjassakin kuvattu: "kaiken se kärsii, kaiken se kestää"... Kaukaiselta tuntuu tänä päivänsä...
Aloittajan ja muiden mustasukkaisuudesta kärsivien kohdalla on tietysti sellainen tilanne, että jos kestät ja kärsit, omalla ratkaisullasi "tuet" toisen sairautta ja kierre senkun jatkuu...
Näinhän on terveiden "sairaiden" kohdalla... Koska tiesin, että kumppanini elämänkaari sairauden kanssa ei jatku loputtomiin, jäin eläkkeelle heti kun se oli mahdollista... Tuo mustasukkaisuus johtui hänestä riippumattomista syistä, joten en koskaan syyllistänyt häntä... Ennenaikainen eläkkeelle jääntini antoi meille neljä vuotta yhteistä "lisäaikaa", ja "olinhan paremmin seurannan alla"... :)
puolisosi kauan, - saapiko kyssyy, eli olla utelias?
Pitkäaikainen sairaus heikentää ihmisen itsetuntoa kovasti ja saa epäilemään ettei kelpaa enää toiselle..ja joissain esim. neurologisissa sairauksissa taitaa epäluuloisuus kuulua sairauden kuvaan, esim. altzhaimerin taudissa, ynms. sairauksissa..
Tuo sairaus diagnoosin jälkeen kesti noin kymmenen vuotta... Uskon pitkäaikaisen sairauden aiheuttaneen pikkuhiljaa masennuksen ja edelleen itsetunnon heikkenemisen ja psyykkeen muutoksen... Mitään neurologisia sairauksia hänellä ei ollut...
on kai Alzheimerin taudin (jos hänellä se oli) keskimääräinen kesto.
Meillä on siis näitä muitakin "sankareita" keskuudessamme. Monet muistavat varmasti dokumentin "Pitkät jäähyväiset", Kalevi ja Maire Suojasen tarinan...
Minulla on tuttavapiirissä pari "sankaria": toinen hoiti lähes kahdeksankymppisenä halvaantunutta vaimoaan kotona (sai tosin pojaltaan kuntoutus- ym apua) ja opetteli vaimon sairauden aikana kaikki kodin työt, marjojen méhustamisesta alkaen. Toinen hoiti muistisairasta vaimoaan, palvelutalossa tosin, ja sairasti itse samanaikaisesti syöpää, johon hän sitten menehtyikin.
Paljon vaaditaan siltä, joka menettää puolisonsa tällaiselle sairaudelle ja joutuu omaksumaan hoitajan roolin.
on todellinen rakkaustarina. Luulen, että vastaavassa tilanteessa olisin voimieni mukaan hoitanut aviomieheni, niin kauan oli kaunista ja hyvää. Mutta tässä iässä ei ehkä halua sitoutua uuteen suhteeseen noin vahvasti. Tiedän monta uusparia, jotka yhteen päädyttyään sopivat, etteivät hoida toisiaan. Sen verran itsekäs olen minäkin, etten lyö hynttyitä yhteen sellaisen miehen kanssa, joka on jo hoidettava eli ei selviydy yksin arjestaan.
siitä, miten meille mahdollisesti jatkossa käy. Viimeksi sovimme, että jos jompikumpi sairastuu, jää vuoteen omaksi ,"eikun laitokseen vaan", mutta enpä tiedä, miten kävisi tosi tilanteessa. Minua puhuttelee tunnetun elokuvaohjaajan toteamus, jonka mukaan rakkaus elää vain marginaaleissa.
Eli ei määritellyissä ja sovituissa puitteissa vaan ikäänkuin kaikkien valintojen ulkopuolella, jatkuvan uudistumisen ja ihmetyksen tilassa.
Kyllähän tuo liian kiinteä sitoutuminen näillä kymmenillä mietityttää... En missään tapauksessa halua sitoa ketään hoitamaan itseäni tai itseäni ketään hoitamaan enää elämäni ehtoopuolella... Kyllä uuden "vakavamman" suhteen luominen on vaikeaa juuri tästä syystä... No, mutta nyt erään kanssa elämme "omillamme" sopivasti omissa ympyröissämme, ympyröidemme kohdatessa kuitenkin tämän tästä... :)
päätyy näihin etäliittoihin. Meilläkin on se mahdollisuus, asumisen puolesta, mutta ei sitä oikein osaa... Lienemmekö sitten läheisriippuvaisia, mutta tuntuu, että yhdessä eläminen antaa enemmän. "Yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään" sanoi Nyyti Nyytiäinen. Ei nyt aivan noin, mutta jotenkin vajaalta tuntuu ilman toista.
nykyään voi jo valita, joko etäliiton tai avoliiton, ilman ympäröivän yhteisön moralisointia.
ihan mielelläni, siihen on jo monen vuosikymmenen kokemus. Ajatelkaa nyt, ei esim. tarvitse kelloon katsella ja harmitella, kun toinen ei tule minuutilleen. Mutta mustasukkaisille tämä elämäntyyli ei sovi eikä sellaisille, jotka eivät osaa arkirutiineja yksin hoitaa. Onhan olemassa muunlaisia elämänmuotoja.
Pitkän parisuhteen aikana kummankin osapuolen särmät hioutuvat toisiinsa sopiviksi.
En kuvittele että minun särmäkulumani sopisivat alkuunkaan kenenkään vieraan vastaaviin eikä aikaa uudelleenhiontaan ole. eikä viitseliäisyyttä.
Keskustellessamme tilanteesta joka väistämättä on edessämme, jomman kumman leskeytymisestä, on vaimoni sanonut ettei hän enää ryhtyisi opettelemaan kenenkään vieraan kanssa elämistä.
Mistään uuden kumppanin hoitamisesta ei ole ollut puhettakaan.
Kiskotaan saman tuplatäkin kulmia niin kauan kuin virtaa riittää.
Niin, hmmm... Mies tuo tullessaan hammasharjansa, saunatakkinsa, ehkä cd-mielilevynsä... :))) Nainen kukkansa, huoneisiin uuden järjestyksen jne... Kyllä lähellä voi olla toista vaikka ei aina "fyysisesti" kainalossakaan... Jaa, puhelinsoitto ja parikymmentä minuuttia vain puolin ja toisin!!! :)))
Niin, näin anonyyminä voin kertoakin tuosta kumppanini sairaudesta...
Hän oli perimältään Lapin etnistä alkuperäiskansaa... Perimänään saanut geeneissään tuollaisen harvinaisen sydänlihaksen rappeumataudin... Iän myötä tuo perimä tulikin esiin... Tuli myös tuo monelle tuttu vanhuusiän diabeetes... Diabetekseen hänellä oli taplettilääkitys... Tuo lääkeaine ( en kerro lääkkeen nimeä koska moni tuota varmaan nauttii täälläkin ) voi kertyä elimistöön harvinaisessa tapauksessa, ja tuhota pikkuhiljaa munuaiset... Seurantaa tältä osin ei ollut ja vaimoni munuaiset heittivät toimimasta... Tämä huomattiin liian myöhään... Ehkä vuosi pari tuota hipuvaa elämää olisi ollut lisää...
Onneksi lapsillani ja lapsenlapsillani ei ole tuota geeniperimää edes piilotettuna... Se ainakin on täydellisesti tutkittu....
No, hoitovirhehän tämä oli... Kyllä lääkärit tekivät kyllä parhaansa, mutta ihmeiden tekijöitä hekään eivät ole... Vaimoni kuoleman jälkeen otti pari asianajajaa yhteyttä haluten nostaa kanteen hoitovirhettä vastaan... Eivät luvanneet tuoda tyttöäni takaisin jos juttu voitetaan, joten se siitä... Eihän tuo raha koskaan korvaa........
Minun entinen sanoi lapsilleni kun minusta eroon pääsi,että ei ikinä ketään ukkoa.
Itseasiassa ukko olikin jo olemassa. Nyt kolmas juoppo menossa ja turpaan on tullut.
Meillä jäi se riitely aina huutoasteelle,helvetinmoiselle sellaiselle.
että pitää osata hoitaa arkirutiineja yksin. Olen kaikissa liitoissani ollut senverran poispilattu, etten ole puuttunut "miesten töihin" ja omakotitalossa, vanhassa, niitä riittää. Jos toinen osaa ne paremmin ja tekee ne mielellään, ei tule opeteltua. Sama on auton kanssa. En viitsi edes ajaa.
Uuden kumppanin kanssa kanssa en minäkään viitsisi alkaa "alusta". On se vaan sen verran rankkaa tuo miesten kouluttaminen...
Väärä ilmaisu, neurolooginen sairaus. Minulla kans neruloginen sairaus, mut ei tähän liity hitustakaan mustasukkaisuutta. Armottomat kivut kylläkin.
vaikka ei ole diabetestä, eikä perimäalttiutta, mutta munuainen meni salakavalasti. Lääkäreissä olin käynyt, olihan se aiheuttanut riivatusti renaamista terveyden kanssa, mutta kun harvinaista laatua oli, niin ei löydetty, ennenkuin suurinpiirtein märkäni sisälle. Nyt sitten rissaavat ja renaavat sekä munaisarvot että maksa-arvot. Mikä sitten liekkään tulevaisuus?
"No voihan repäse"... Kummanhan kouluttaminen vaatiikaan enemmän aikaa??? :))))
Olen pahoillani, kivuistasi ja sairaudestasi, - neuroloogisia sairauksia on monenlaisia - jotkut niistä aiheuttavat vainoharhaisuutta jossain sairauden vaiheessa, ja jos luonteessa on ollut taipumusta mustasukkaisuuteen, sairaus voi korostaa sitäkin luonteenpiirrettä.
koskaan ollut omakotiasujaksi, vaikka monista asioista selviänkin. Pitäisi olla verkosto valmiina. Yhden projektin puitteissa olen joutunut johtamaan rakennushommia. On maansiirtoa, vesihuoltoa, sähkötöitä, romun keräämistä. Pikkuhiljaa olen opetellut, mutta olisi niin paljon muuta mukavampaa tekemistä, peruslaiska kun olen. Miesystävällä on omat projektinsa, en sotke häntä omiini. Täyshoito on sen luona, missä ollaan. Minä enemmän siellä kuin hän täällä.
ainakin jos on kaksi kovapäistä "hioitumassa". Huumori vähän pehmentää törmäyksissä...
---- yksin on hyvä olla -- ei tuu riitaa ----
tulevaisuus on tiettyyn pisteeseen asti selvä. Tiestä ei tietoa. Nykyään pystytään tekemään yhtä sun toista. Sullahan lie toinen munuainen jäljellä, silläkin selviää. Toivotaan parasta, ainakin hyvää.
Ka näinhän tuo... Minulla tuo huumori usein on liiankin hersyvää kun aiheuttaa joillekin totisuutta... Vaatii joskus "selvennyksiä" jotta siitä selvitään!!! Meitä lie moneksi huumorinkin suhteen!!! :)
Kyllä,vaikka nytkin on järkyttävä halipula.
lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin yksinolon tarpeesta. Se on yksilöllistä ja minä kuulun niihin, jotka tarvitsevat paljon latautumishetkiä. Yleensä en tunne oloani yksinäiseksi.
vai sanoisinko hienommin, olen enempi maria kuin martta. Puolisoni kautta pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan kerrostaloasumiseen, eikä se ollut niin lannistavaa ollut kuin olin kuvitellut. Kosketus luontoon on minulle kuitenkin elinehto ja on tärkeätä tuntea maa jalkojen alla...
Mutta kun senkin veriarvot alko reistaamaan samalla kun maksankin arvot. Eipä noita enää tähän olis tarvinnut riesaksi tulla, noita reistaavia veriarvoja.
niin niin, mutta kaksin on kaunihimpi!
Olisi pitänyt sittenkin jo aikoja sitten erota, mutta kun on vanhanaikainen ja haluaa pitää lapsilla ehjän kodin, niin minkäs teet? En kadu lasteni puolesta, mutta suren omaa mielenterveyttäni, jonka kadotin.
Meillä kärjistyi asiat lopullisesti 43-vuoden jälkeen, jolloin muutin kodistani pois ja lapset oli jo todellakin maailmalla.
Ketraakaan en ole katunut, mutta mustasukkaisuus mieheni puolelta jatkuu hänen soitoillaan lapsille, joilta saan kuulla niitä huoritteluja.
Täällä on jo kerrottu kaikki oleellinen, joten en viitsi niitä toistaa, joka koski myös meidänkin avioliittoa.
He, jotka epäilevät, että nainen antaa aihetta tavalla tai toisella mustasukkaisuudelle, niin ovat väärässä ainakin meidän kohdalla. Minä jouduin pysymään tiukasti aikatauluissa työaikojen, kauppareissujen, lääkärikäyntien ym. sellaisen kanssa AINA.
Sukulaisvierailut, häät, hautajaiset, ym. sain aina "ilmeilyjä", että pidä suusi kiinni. Toinen lapsemmekkaan ei ollut mukamas hänen, joten minun "maitotilanne" tyrehtyi, kun ensimäisen aikaan myin sitä Lastenlinnaan.
Minulle muuttoni erilleen merkitsi sitä, että kaikki tuttavamme ovat pois elämästäni, koska mieheni osaaa käyttäytyä t o d e l l a lipevästi kaikkia kohtaan. On avulias naapureille, on kohtelias naisille, vähän liiankin kohtelias!!???? Kyllähän te tunnette "matkarakastajan" rajun! Kaikki menikin "hyvin", (mitä minä nyt turpiini sain milloin mistäkin)kunnes jäimme eläkkeelle.
Jos olin sienessä/marjassa, kaupassa, lääkärillä, olin nussimassa jossain. Lopulla olin postilaatikolla (5 m pihasta) käydessäkin kyttäämässä, josko joku tulisi, tai pahimmillaan olohuoneen ikkunoista kun näkyi tielle, niin siinäkin kyttäsin vain.
Viimeinen pisara oli, kun hän heitti minut ulos lumihankeen marraskuussa, kun kävin ulkona tupakalla ja yritin sisälle. Päälläni oli vain joku oloasu ja aamutossut. Onneksi oli puhelin mukana, joten soitin polisit paikalle. Naapureiden riemuksi ja minun kauhuksi tuli kuusi autoa, koska olin rehellisesti kertonut, että miehelläni on aseita ja hän on joskus uhannut minua. Karhukopla onneksi puuttui!!!
Jos joku tietää terapian ja millaisa niitä on, niin kertokaa minulle. Meillä on niin sekalainen suhde nykyisin, että joskus olemme yhdessä lapsenlasten luona, olemme käyneet yhdessä loma-asunnollamme, olen ollut kuulemassa hänen syöpähoitojen tuloksista, mutta nyt on taas tilanne pahentunut tähän h....tteluun lapselleni.
Takaisin en muuta enää, mutta olisi parempi jotenkin sovussa olla loppuelämä. Lapsenlapsille olemme kuitenkin isovanhemmat, jotka asuvat erillään ja joskus on oltu yhdessäkin papan luona kylässä.
Turussa Integrumissa. Meille sopiva hyvä paikka, ja mielestämme saimme hyvän terapeutin. Mutta siihen tarvitaan ehdottomasti tämän sairaan mustasukkaisen henkilön oma tahto, niin että hän tosiaan haluaa saada sen sairautensa hallintaan.
Niin tai edes tunnistaa se. Voihan se olla, ettei hän itsekkään sitä oikein tunnista, ja on hämillään omasta käyttäytymisestään. Niin minunkin puolisolle selvisii vasta siellä, mitä on sairas mustasukkaisuus. Se teettää juuri sellaisia tekoja, että se suorastaan työntää puolison ulos yhteisestä pesästä. Eli kääntää tilanteen juuri päinvastoin, ajaa puolsoa hakemaan henkireikää jostain, kun ei jaksa enää kärsiä.
Muistan, kun saimme sen kansion kotiin luettavaksi, siinä puoliso hiljeni ja myötäili, että juuri noin, juuri noin minä käyttäydyin, ja sillä edesauttanut asioiden hankaan menemisessä ja tehnyt toisen osapuolen olon täysin mahdoottomaksi elää kotona.
vaan akkahan se on, sanoo mies joka vahtii akkansa menoja ja työoloja, kun akka mainitsee hänen kuluistaan, saa kuulla että ootpa mustis kun kyselet missä ja milloin olin! Mutta itse haluaa sekunnilleen kuulla työajan ja muun ajan kulut, missä olit silloin ja mihin aikaan, mistä tulit ja mihin menit ja milloin olitkaan kotona, miks meni yli viis minuuttia siihen ja kotiin tuloon?
aapuuvaa, ei jaksa ei...ja jos vielä enemmistönä on miespuolisia työtovereita...siinä ongelmaa piisaa...on ollut jo yli 23v, jaa kestävyys on jotain alle nollaa...jaksaa kotioloja...naiset, muilla ratkaisuja,,, ero-ko ainoana?
jokin muu vaihtoehto!!! Taitaa olla vähissä.
Tuttuja sanoja "ootpa mustasukkainen " joten aloin luulemaan olevani oikeesti mustasukkainen, menin avioliittoneuvolaan.
Selkis että se mustis olikin puolisoni.
Selkis myös sairas mustasukkaisuus ja se mikä oli tervettä mustasukkaisuutta.
Oikeesti sairas mustasukkainen ei huomaa eikä tunne olevansa mustis, mutta on aina epäluuloinen tarkkailija, syylistää aina toista, itsessä ei ole mitään vikaa.
Vaimostani en ole mustasukkainen, mutta rakastajattaresta kylläkin, kun se saatta olla vähän huorahtava.
jaaa, kenen kaaaaa ? sunko ??????