Tämä tuli mieleeni kun aikuisen poikani kanssa tuli keskusteltua aamulla,
ja luonteeseeni kuuluu että sanon tai annan mielipiteeni joissakin asioissa
hänelle julki, ja joskus se ei hänelle sovi, niin hän antaa vastalauseen,
ajattelematta sen enempää,
Minkälainen suhde teillä muilla on lapsien kanssa kun tulee hetki jolloin
haluatte sanoa mielipiteenne,,,,, pidätkö sen omana tietonasi,,,,, vai rohkenetko
lausua sen,,,,, vai annantko lastesi elää ilman neuvojasi,,,,,,,,
MItä sanot,,,,, onko lapsi vanhemmilleen ikuinen lapsi? ? ?
Tarkoitan,,,, vaikka olisi kuinka vanha.
ja luonteeseeni kuuluu että sanon tai annan mielipiteeni joissakin asioissa
hänelle julki, ja joskus se ei hänelle sovi, niin hän antaa vastalauseen,
ajattelematta sen enempää,
Minkälainen suhde teillä muilla on lapsien kanssa kun tulee hetki jolloin
haluatte sanoa mielipiteenne,,,,, pidätkö sen omana tietonasi,,,,, vai rohkenetko
lausua sen,,,,, vai annantko lastesi elää ilman neuvojasi,,,,,,,,
MItä sanot,,,,, onko lapsi vanhemmilleen ikuinen lapsi? ? ?
Tarkoitan,,,, vaikka olisi kuinka vanha.
Vastaukset 18
Vanhimmat
pojat ovat usein äitinsä talutusnuorassa, ikuisia lapsia. Äiti pitää kiinni hameen helmoissaan, ei siihen voi vaimoakaan ottaa väliin .
Ei päde meillä, poika on tuhansien kilometrien päässä minusta ja omaa vahvan ja itsenäisen luonteen,
joten ei käy peräkammarin pojasta, morsmaikkukin on vienyt hänet menenessään.
Olosuhteet ovat erilaisia eikä voida halveksia suoralta kädetä näitäkään p k poikia usein he kantavat kortensa kekoon työllään mutta ovat vain unohtuneet sinne peräkamariin.
Kierre on on valmis jos sattuu omaamaan aran luonteen, sieltä on todella vaikea nousta. Tiedän senkin että pilkkakirveet heiluvat kohta täälläkin, ainakin tämä vakituinen pilkkakirves on kohta äänessä.
juu annetaan arvoa peräkammarin pojille, usein ainankin enenvanhaan
ne teki kaikki talon työt ja eikös ne hoitanut vanhempansakin kotona,
kuten sinä jo kerroit, että arvoon arvaamattomaan nämä pojat pitää nostaa
Nykyään ei taida kyseisiä poikia paljon olla, kun yhteiskunan rakenne
on muuttunut, verrattuna entissiin aikoihin.
olet aivai väärä henkilö minua neuvomaan, sanoi poika minulle kun jotakin ohjetta sanoin hänelle. Niinhän asia tarkemmin ajateltuna onkin, tärkeää on että viidettä kymmentä kulkeva poika uskaltaa isälleen sanoa ja vielä naureskelee päälle.
Sen verran lapsi hänkin on että soitti heti kohta minulle - tyttärensä päässeen opiskelemaan Sibelius akatemiaan.
Olenhan minäkin vielä niin lapsi että siitä heti kerron taas täällä.
sillä minulle pojat ovat omaa perhettään. He tekevät omat päätöksensä ja eivät ainakaan ole äidin helmoissa, vaan mieluimmin oman vaimonsa puolella heidän asioissaan.
Siis näinkin päin toimitaan perheissä, vaikka mitään kummempaa kismaa puolin ja toisin ei olekaan. Lasten perheet kulkevat omia teitään omine päätöksineen. Kun tavataan tullaan kyläilemään isommalla tai pienemmällä porukalla joko meille tai teille. Mummit käyvät perheissä sopivina ajankohtina aika usein. Suvun yhteiset asiat tekevät poikkeuksen ja niitä puidaan useinkin yhteisissä "palavereissa" . Toisinaan niitäkin tulee isossa suvussa.
Poikani ilmoitti meille jo kauan sitten, että olemme persoonallisuuksia, kaikki. Hän alkoi puhutella meitä etunimillä sanoen, että hänestä on vaikeaa nähdä aikuisen ihmisen äidittelevän ja isättelevän vanhempiaan. Hehän ovat ihan tavallisia ihmisiä. Ystäviä ja omaisia.
Hän oli pienestä lapsesta saakka itsenäinen ja loukkaantui, jos hänen asioihinsa sekaannuttiin.
Hän hoiti asiansa itse eikä ole koskaan pyytänyt neuvoja. Äidin "viisaat" neuvot oli ujutettava yleisissä keskusteluissa ilman, että poika tajusi saavansa henkilökohtaista ohjausta. Television eri ohjelmat olivat siinä apuna. Keskustelimme niiden innoittamana ja vaihdoimme mielipiteitä.
Poikani osasi pienestä pitäen perustella mielipiteensä eikä hän arkaillut mennä vaikka naapuriin selvittämään ongelmia, jos niitä oli syntynyt.
Monesti olen myötätunnolla ajatellut miniääni ja miettinyt, eikö hänellä ole hankaluuksia aika omapäisen miehen kanssa, mutta ei hänkään puhu perheensä sisäisistä asioista. Onko se arkailua anoppia kohtaan, vai eikö hänellä todellakaan ole ristiriitoja poikani kanssa. Toivon ettei ole.
Äitihän minä tulen olemaan lopun ikääni kun lapsia on, mutta mummiksi sanovat, joskus nauran itsekseni sitä, mutta kun lasten lapset olivat pieniä oli ne opetettava minun kohdallani johonkin nimitykseen.
Usein joudun kysymään jotain teknistä neuvoa, ja aina niitä tulee ei ole ollut mitään kahnauksia enkä niitä toivo.
Olen ottanut 'aikuisen'roolin, koska heidän työnsä on kiireistä ja rankkaa, onhan se pinna ollut minullakin joskus äärimmillään, perästä kyllä ääneen katuvatkin, mutta olen tunnustanut joskus nauraneeni salaa, koska oma vika kun tunnen jo jalkaperän asennosta, milloin ei pitäisi mitään kysyä.
En pane pahakseni jos kaikki ei aina luista, loppujen lopuksi kaikista selviää, mikä ei ole kuolemaksi se vahvistaa.
Itsenäisiä ovat minunkin lapseni, ne ajat jolloin olivat teini-ikäisiä ja tarvitsivat neuvoa ovat ajat sitten ohi.
Silloin saattoi olla mielipide-eroavaisuuksia, mutta nyt ei ole tarvinnut puuttua heidän lastensa kasvatukseen, saatikka perheen sisäisiin asioihin.
Miniän kanssa on mukava keskustella, naurettukin on yhdessä poikani omapäisyyttä joissakin asioissa, mutta hyväntahtoisesti.Tyttärien kanssa on "aikuisten" välit, jos kysyvät neuvoa sanon tietenkin mielipiteeni:)
En koe heitä lapsinani, vaan hyvin läheisiä aikuisia, joilta minullakin on oppimista tässä teknistyvässä maailmassa.Rakkaita läheisiä, jotka olen antanut aikanani maailmalle....
niinhän se on meillä kaikilla, rakkaita ne lapset on aina ja hyvänthtoisia ollaan toisillemme, kuinkas muutenkaan.
Suksi kuusiin ikuinen känisijä!
Nyt keskustelee aikuiset ihmiset.
jos sinulla on jotakin asiallista sanottavaa sano!!!
Et ole Mies, olet akkamaisista akkamaisin.
No jo on äksyjä naiseläjiä tällä ikäpalstalla, käketään suksimaan kuuseen vaikka ihan asiallinen vastaus tuohon oli, vain myötäilevä. Mutta kun on huono itsetunto, hyvän päivän sanomisenkin ottaa vittuiluna. Ei ihme että kirjoittajat minimissä nykyisin.
Ethä ole käypäläinen vaan vakituinen Akka palstoilla.
Johan käypeläinenkin sinut tuntee
muillekkin kun omalle pojalleni. Ja miksi en sanoisi, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Kunnioitan myös sitä toisen ihmisen mielipidettä, en minä ,vaikka kuinka viisas olisin, ole aina oikeassa. Mutta ne varsinaiset neuvot ja elämänohjeet olen antanut jo silloin nuorena. Nykyään kyselen enemmän neuvoja sieltä päin, koska siellä on varmasti enemmän älliä, ja tietämystä kun minulla.
Makriina,,,,,kyllä olen kuullut että on toisiakin joidenka lapset puhuttelee vanhempiaan nimeltä, ja syytä en tiedä, minä henkilökohtaisesti en halua että poikani kutsuu nimeltä se on jotenkin niin vieraantuntuista, tulee tunne että on jotain välillämme, kuten esim välit vähän viileneet, minusta se on niin herttasen ihanaa kuulla, kun poika kutsuu äitinä minua.
Vaikka aikoinani olin sitä mieltä että minä en ole niitä parhaimpia äitejä ollutkaan, olin aina niin kiireinen juoksin työn perässä, ja olisi pitänyt olla enemmä pojan kanssa, siksi en koskaan antanut pojalle äitiepäivänä rahaa ja sanonut että mene ja osta minulle kukkanen, kun tykkäsin että se ei kuullu minulle.
Kysymyksessä oli aika jolloin poika oli pieni.
Minulla itselläni oli aikanani käsky puhutella sukulaistätejä kolmannessa persoonassa. Se kiusasi minua tavattomasti, ja eräskin sukulaistäti, jonka luona asuinkin opiskeluaikanani, jäi minulle tuon puhuttelutavan vuoksi kaukaiseksi ja vieraaksi, vaikka olisin kovin mielelläni ollut hänen ystävänsä.
Kun itsestäni tuli "täti", kielsin lapsia ehdottomasti tädittelemästä. Se oli ihan kauhea ajatus.
Kaikki muut lapset siis puhuttelivat minua etunimellä, paitsi omat lapset. Ilmeisesti pojalleni tuli samanlainen ongelma puhuttelumuodosta kuin minulla oli ollut. Tyttärellä ei sitä ongelmaa ole ollut. Päin vastoin, hän ei halua puhutella minua muuten kuin äidiksi. Olen kysynyt.
Minua ei etunimen käyttö haittaa. Kaikki aikuiset suvun jäsenet kutsuvat etunimellä paitsi vävy, joka nimittää minua mummiksi. Ihan herttaista.
Heillä on vapaa valinta asiaan.
Pääasia, että yhteys toimii. :)
Tällainen rehellinen vastaus on mieleeni, kun kerrot että jotain joskus tulee
kyseltyä väärään aikaan jne. Samoin on minulla, ei aina tule mietittyä loppuunasti
vaan tulee sanottua ja sekos ei aina miellytä toista.
Mutta sanoisin että ne on pieniä kauneus virheitä välillämme, jotka helposti sivuutamme,
Tärkeää on että yhteys on hyvä ilman suurempia taistoja, ja oppiihan sitä väistämään karikkoja,
aina iän myötä jonkinverran.
minua useimmin kuulen itseäni kutsuttavan, mutta pojallani on tapana kutsua myös muoriksi.
Tyttäreni puhuu äidistä, vävyni anopista, kaikki kelpaa, toivoisin että etunimellä myös kutsuisivat, sekin sopisi.
Minä sain sinutella vanhempiani ja se oli mielestäni aivan oikein.