Olemme menossa lentäen Riikaan ja suuntaamme suoraan Jurmalaan rantaelämään. Miten nelihekinen perhe pääsee kätevimmin ja edullisimmin suoraan lentoasemalta Jurmalaan, tarkemmin kai Majoriin ?
lentoasemalta Jurmalaan
lpl66
2548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taksilla pääsee vaivattomimmin. Talvella taksi taisi maksaa noin 17 latia. Bussilla joutuu menemään ensin Riikaan ja sieltä sitten junalla tai pikkubussilla takaisin lentokentän ohi Jurmalaan.
Edullisin on tietenkin paikallisbussi ensin Riikaan Stockmanin eteen (á 0,70 latia) ja siitä n. 150 metriä eteenpäin on keskusrautatieasema Origon liikekeskuksessa. Junia lähtee vähän väliä. Lippu ostetaan lippuluukulta etukäteen ja maksoi aikuiselta Majoriin edestakaisin 1,85 latia., varmaankin alle latin yksi suunta. Juna oli tällä kertaa ihan moderni ja asemat näkyivät valotaulusta junan sisältä. Helppo homma.
Säästö on nelihenkiselle perheelle muutaman latin luokkaa. Bussi-juna - systeemillä lapset oppivat liikkumaan julkisilla, mutta mukavinta on tietysti matkustaa taksilla, varsinkin isojen matkalaukkujen kanssa. Bussissa kuulemma voidaan periä lisähinta isosta laukusta. Omalle kohdalleni ei ole koskaan näin sattunut.