mitä tilalle?

Asian läpikäyneet voisivat antaa ystävällisiä neuvoja. Olen 44 vuotias mies ja alkoholisti. En mikään rapajuoppo vaan työssämenestyvä montaa työtä tekevä koulutettu mies. Pikkuhiljaa alkoholi on saanut otetta elämästäni enemmän ja enemmän. Aluksi tietenkin perinteiset viikonloppujuomingit vaimon kanssa, nekin tosin useasti hillitysti. Sitten tuttavapariskuntien tapaamiset ja perinteiset karnevaalipäivät siihen lisäksi. Alkoholi on ollut aina mukana kuvioissa - eihän hauskaa voi pitää ilman viinaa. Asiahan on ollut niin nuoruudesta lähtien. muutama vuosi sitten aloimme töissä työkavereiden kanssa ottaa oluet lounaalla ja sitten vielä yhdet päälle. Työkavereiden alkoholimyönteisyys on toiminut hyvänä tukena asialle. Kun tulee vieraita otan useasti salaa muutaman oluen jo ennakkoon jotta pääsisin tunnelmaan (tai näin ainakin selitän itselleni) Nyt on mukaan tullut juopottelu vaimolta salaa koiria ulkoiluttaessa ja öisin. Pidän usein huolta siitä että olutta on jossakin varastossa piilossa. Miksi salaa? koska tunnen suunnatonta häpeää, olen jo kai pitkään tunnistanut alitajuisesti itseni alkoholistiksi. Nyt tuntuu että olen kuilun reunalla. Asiat vielä kohtuu hyvin, muttei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Alkoholistina voisin tietysti helposti vaipua itsesääliin. Minulla ei ole fyysistä viinanhimoa. Rakastan alkoholia ja sen tuomaa helpotuksen tunnetta. Pellonpää ei turhaan sanonut että "asiat tuntuvat luistavan" Minulla diagnosoitiin masennus johon sain lääkityksen. Luulin että juon koska olen masentunut. Nyt ymmärrän että olen masentunut koska juon. Keksin itelleni tekosyitä ja aiheita juomiseen. Olen päättänyt lopettaa mutta miten kerron asian vaimolle, miten voin tavata ystäviä ja tuttuja. Kuinka vietän juhlapäiviä. Teen parhaillaan surutyötä, joudunhan luopumaan tärkeimmästä(?) asiasta elämässäni. Miten te muut olette ratkoneet nämä asiat?
10530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen aikoja sitten ymmärtänyt että alkoholi hallitsee elämääni ihan liikaa. Kun perjantai lähestyy huomaan itseni taas kerran suunnittelevani mitä viikonloppujuomia sitä ostaisi...Arkiviikot kyllä menee ihan selvinpäin ja urheillessa "kunnon elämää" mutta auta armias kun se surullisen kuuluisa PERJANTAI taas saapuu...

Siinä menee sitten kaksi (kolme) päivää siten että maanantaina on kova työ muistella miten se viikonloppu taas oikein menikään...

Ymmärrän nyt hyvin että tällaista ei kertakaikkiaan voi jatkua enää pitkään. Surullista mutta totta että nytkin
olen juonut jo puolikkaa Suomi viina pullon.. Eikä fiilikset ole enää mitenkään hyvät...(vituttaa jos suoraan sanotaan...!)
En tiedä mitä tästä eteenpäin mutta sentään tajuan että lopettaa pitäisi...
Aika näyttää miten tässä menee...

Äänestä
  • Ainoita jotka tuntevat näin. 10 vuotta sitten olin puolivuotta juomatta. Muistelen vieläkin aikaa todella mahtavana! Eikä arki ollut hankalaa. Aloitin uutenavuotena koska olin juonut joulunpyhät. Silloinen tyttöystäväni huomautti asiasta. Retkahdus tuli juhannuksena. Silloinkin arvelutti jo etukäteen miten tulee käymään... Eli nuo sosiaaliset tilanteet pelottavat jo nyt. Tsemppiä sulle

    Äänestä

että ei auta muu, kuin päästä alkoholijohteisesta elämästä eroon, koska se vie alamäkeen joka suhteessa.
Ennemmin tai myöhemmin.
Lopettaminen ottaa todella lujille, ja tilalle tulee yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. Tyhjyyden tunne.
Kuomaseni, ihminen on kuitenkin siitä erikoinen otus, että se löytää viinan jättämän tyhjiön tilalle uutta sisältöä elämään.
Teepä se. Otat itseäsi niskasta kiinni ja laitat ruotuun.
Elämä ei ole tarkoitettu vain mielitekoihin.
Siihen kuuluu myös kieltäymykset.

Äänestä

on hyvä ottaa raitis elämä. Sehän on parasta huumetta.

Äänestä

minulla elämä ja juominen aikoinaan.
Salaa juominen ja piilopullot kertovat selkeästi alkoholismista. Alkoholismista huolimatta voi elää raitista ja täysipainoista elämää.

Oma ratkaisuni oli mennä AA-kokoukseen, turvautua siellä olleiden ihmisten apuun ja vähitellen omaksua uudenlainen ajattelutapa. Siihen kuuluu sekin, että osa silloisista ihmissuhteista kuihtui raittiuteni vuoksi. Mutta raittius on sitten tuonut rohkeutta ja ihmissuhteet ovat laajentuneet. Nykyisin minulla ja perheelläni on sekä aa-laisia että muita ystäviä, perheitä ja perheettömiä.
Nytkin olimme usean pariskunnan voimin pidennetyllä viikonloppuvapaalla mökkeilemässä hyvän ruoan, saunomisen ja kulttuurin merkeissä. Alkoholia oli tarjolla, mutta niin myös alkoholittomia juomia. Ei hyväkään grillimakkara tai sauna vaadi olutta palanpainikkeeksi.

Alkoholin vuoksi menetetyt vuodet voivat kuitenkin syyllistää ja ajaa esim työnarkomaniaan. Raitistuneet toverit auttoivat minua ymmärtämään siinäkin asiassa kohtuuden.
Raittius on iloinen asia kun saa olla joukossa toinen toistaan tukien avuksi ja tueksi.

Toivon sinulle rohkeutta muuttaa asiat, joiden muuttaminen on sinun vallassasi.

Äänestä

Pitäis mieluumin ajatella toisinpäin. Jää juttua tekemättä kun tissuttelee, jää paremmin aikaa muuhun, kun ei dokaa.

Muuten kertomuksesi oli täysin epäuskottava. Ei nykyaikana kukaan voi olla päiccään töissä, eikä töissäkäyvä ihminen voi juopotella öisin. Myöskin tuo kaljapullojen piilottelu on jotain niin lapsellsita, että ei ellaista todellisuudessa kukaan tee.

Eli älä nyt ainakaan kirjailijaksi kuvittele ryhtyväsi jos alat kuivistelemaan. Kykysi eivät riitä siihen.

Äänestä
  • et ole alkoholisti ja että et ole joutunut perehtymään aiheeseen muutenkaan. Näin oletan, kun pidät piilopulloja mielikuvituksen tuotteena. Alkoholisteista huomattava osa hoitaa työnsä ihan kunnolla, ovat silti kykenemättömiä hallitsemaan alkoholinkulutustaan.

    Äänestä

  • piilosilla kirjoitti:

    et ole alkoholisti ja että et ole joutunut perehtymään aiheeseen muutenkaan. Näin oletan, kun pidät piilopulloja mielikuvituksen tuotteena. Alkoholisteista huomattava osa hoitaa työnsä ihan kunnolla, ovat silti kykenemättömiä hallitsemaan alkoholinkulutustaan.

    sinä aa-trolli hilkaa. älä sotke keskusteluja sivuraiteille, älä arvostele toisia kirjoittajia, älä luule olevasi joku jumla, jos et itse osaa hallita alkoholinkäyttöäsi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

    Äänestä

noin kaksi vuotta sitten. Tilalle tuli BED ja sairaalloinen ylipaino muine ongelmineen. Eli riippuvuudesta toiseen, BED on vain siitä noin sata kertaa pahempi että mässäillä voi viikollakin. Silloin kun join niin join vain viikonloppuisin, muuten elin hyvin terveellistä elämään. Koskaan en ole tuntenut itseäni näin sairaaksi.

Äänestä
  • Juu, enkä silti aio aloittaa ryyppäämistä, nykyisessä kunnossani kuolisin varmaan ekaan krapulaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko elämää alkohol kirjoitti:

Asian läpikäyneet voisivat antaa ystävällisiä neuvoja. Olen 44 vuotias mies ja alkoholisti. En mikään rapajuoppo vaan työssämenestyvä montaa työtä tekevä koulutettu mies. Pikkuhiljaa alkoholi on saanut otetta elämästäni enemmän ja enemmän. Aluksi tietenkin perinteiset viikonloppujuomingit vaimon kanssa, nekin tosin useasti hillitysti. Sitten tuttavapariskuntien tapaamiset ja perinteiset karnevaalipäivät siihen lisäksi. Alkoholi on ollut aina mukana kuvioissa - eihän hauskaa voi pitää ilman viinaa. Asiahan on ollut niin nuoruudesta lähtien. muutama vuosi sitten aloimme töissä työkavereiden kanssa ottaa oluet lounaalla ja sitten vielä yhdet päälle. Työkavereiden alkoholimyönteisyys on toiminut hyvänä tukena asialle. Kun tulee vieraita otan useasti salaa muutaman oluen jo ennakkoon jotta pääsisin tunnelmaan (tai näin ainakin selitän itselleni) Nyt on mukaan tullut juopottelu vaimolta salaa koiria ulkoiluttaessa ja öisin. Pidän usein huolta siitä että olutta on jossakin varastossa piilossa. Miksi salaa? koska tunnen suunnatonta häpeää, olen jo kai pitkään tunnistanut alitajuisesti itseni alkoholistiksi. Nyt tuntuu että olen kuilun reunalla. Asiat vielä kohtuu hyvin, muttei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Alkoholistina voisin tietysti helposti vaipua itsesääliin. Minulla ei ole fyysistä viinanhimoa. Rakastan alkoholia ja sen tuomaa helpotuksen tunnetta. Pellonpää ei turhaan sanonut että "asiat tuntuvat luistavan" Minulla diagnosoitiin masennus johon sain lääkityksen. Luulin että juon koska olen masentunut. Nyt ymmärrän että olen masentunut koska juon. Keksin itelleni tekosyitä ja aiheita juomiseen. Olen päättänyt lopettaa mutta miten kerron asian vaimolle, miten voin tavata ystäviä ja tuttuja. Kuinka vietän juhlapäiviä. Teen parhaillaan surutyötä, joudunhan luopumaan tärkeimmästä(?) asiasta elämässäni. Miten te muut olette ratkoneet nämä asiat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu