Daily Mirrorin kommentaattori esitti otsikon kysymyksen. Muvava havaita, ettei huumori ole loppunut briteiltä, vaikka peliesitys, jälleen kerran, MM-kisoissa ontuu. Kieltämättä tuli Kolmen Leijonan eilisestä pelistä paikoin mieleen edellisten kisojen umpisurkea kokonaisesitys. Jenkeillä oli jopa ensimmäisellä puoliajalla pallonhallintaprosentit puolellaan ja laukauksetkin suunnilleen tasan. Tauon jälkeen Englanti paransi ja ensimmäiset vajaat 10 min. näytti siltä, että ehkäpä tästä peli tulee sittenkin. Mutta siihen se sitten loppui ja uskomattomin tapahtui lopussa: Englanti syötteli taaksepäin ja varmisteli tasapeliä ja yhtä pistettä. Kukapa olisi ennen peliä uskonut moiseen? Jos se yksi Altindoren tolppakuti olisi uponnut, olisi uponnut myös Englanti. Pelottavan lähellä se oli.
Kisat toki ovat alussa ja kaikki voi vielä muuttua. Mutta, kaiken pitääkin muuttua. Muuten siinä tosiaan käy niin, että joukkue on kotona jo ennenkuin postikortit ovat tulleet.
Tuleeko Englanti kotiin nopeammin Etelä-Afrikas kuin postikortti
Wanha Futaaja
2
177
Vastaukset
- skitsoskeptis
Ensimmäiset ottelut ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan surkeaa futista. Varsinkin se loppukymmenminuuttinen, jolloin saatetaan varmistella jopa 0 - 1 tappiota, ettei maaleja tulisi omaan päähän lisää. Kunhan pelissä alkaa olla todellista panosta, tullaan näkemään aivan erilaista futista.
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370