Eli siis, meillä olis huomenna perhevalmennus, mut jotenki ei nappaa. En sitten tiedä, johtuuko siitä että olen aika nuori (täytän heinäkuussa 19 laskettuaika elokuun alku) että pelkään että olen joukon nuorin ja katsotaan pitkin nenän vartta vai siitä että pelkään mennä tapaamisiin joista en tunne ketään, ja kun viihdyn paremmin pienissä ympyröissä? Esimerkiksi ahdistun, kun joulunakin on aina koko suku paikalla..
Toisaalta taas tiedän, että jos jätän menemättä, ns. piiskaan itseäni siitä hyvästä etten mennyt, eli poden huonoa omaatuntoa.
Tiedän, että sinne meno on vapaaehtoista, mutta en halua kuulla neuvolastakaan saarnaa miksi.
Täällä on varmasti monta samantapaista keskustelua, mutta en nyt jaksanut lähteä etsimään.
Toisaalta taas tiedän, että jos jätän menemättä, ns. piiskaan itseäni siitä hyvästä etten mennyt, eli poden huonoa omaatuntoa.
Tiedän, että sinne meno on vapaaehtoista, mutta en halua kuulla neuvolastakaan saarnaa miksi.
Täällä on varmasti monta samantapaista keskustelua, mutta en nyt jaksanut lähteä etsimään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itse kävin 2 kerralla, josta totesin että nämä asiat voi lukea kirjasta ja oppia samalla, käsitellyt aiheet: parisuhde ennen lapsen syntymää ja sen jälkeen, imetys ja lapsivuode aika, ton viimesen jätin käymättä, mutta sairaalalla pidettävään synnytys valmennukseen menen mielellään, koska siel pääsee osastoon tutustumaan. Noissa neuvolan järjestämissä perhevalmennuksissa oli toinen saman ikäinen kun mie, oon siis 21 ja muut oli sitten 25-> joten tunsin ulkopuoliseks itteni... jotenki turhaa koko homma, parempi se synnytys valmennus joka pidetään sairaalalla, saa ainaki tietää että millon tulisi lähteä sairaalaan tosi paikan tullesa ja että mitä kautta yö aikaan pääsee sisälle yms..
Kannattaa käydä katsomassa millasta siellä on. Voihan se olla että siellä ois sun ikäinen ja vaikka samoilla viikoilla raskaana johon voisit tutustua. Itse en kyllä tykännyt käydä, mutta ois harmittanu jos en ois kokeillut. Olin 24v silloin kun kävin tommosessa ja kaikki muut oli jotain 30 ja tunsin kyllä itseni ihan ipanaksi!:/
Kokeile kuitenkin!:)
meillä ei tainnut olla kuin 4 äitiä, ja oltiin parinkympin ja 33 väliltä. yksi odotti yksin, kaksi avioparia ja yksi avopari. oli ihan jees, toki kirjoistakin voi oppia mutta oli ihan ok kuulla muittenkin kokemuksia ja vaiheita.
Ja ota ihmeessä toi ns. oppipaikkana, on hyvä opetella meneen vieraisiinkin ympyröihin. Ja kyllä siellä kaikki sanoi suoraan jos ei juuri esim ollut lastenhoitokokemusta. oli ihan hyvä juttu, kannattaa käydä tsekkaamassa.
Ole tyytyväinen, että on jotain perhevalmennusta edes tarjolla, ei sitä joka kunnassa enää edes ole. Parhaassa tapauksessa voit saada perheystävän, huonoimmassa kyllästyt pari tuntia paikalla.
Itse olen kolmikymppinen enkä katso pitkin nenänvartta nuoria äitejä, mutta jos lähdet jo sillä ajatuksella liikkelle, että toiset ovat paikalla sinua arvostellakseen (miksi ihmeessä vaivautuisivat ventovieraan ihmisen elämän arvostelemiseksi paikalle???), niin voit syyttää näistä ajatuksista vain itseäsi. Häntä pystyyn ja menoksi!
kaikkiin perhevalmennuksiin (kun niitä oli 5x). Valkkasin listalta itseäni kiinnostavimmat aiheet ja värkkäsin työvuorot niin, että pääsin niitä katsomaan. Ainakin imetys ja lastenhoitotunnit kannattaa käydä. Mene ensimmäisellä kerralla katsomaan ja päätä sitten jatkatko vai ei.