Voi elämä, leskiäiteni 68v löysi kivan miesystävän, ja on täyttäpäätä rakastumassa. No, en kyllä ihmettele, hän on nuorekas nainen ja sillai, mutta pelkään hänen etenevän liian rohkeasti ja nopeasti. Jos kaikki meneekin pieleen, onko rohkeutta irtautua suhteesta ja myöntää epäonnistuminen?
Olen itse hyvässä naissuhteessa, asumme kuitenkin erillään. Toivoisin äiten ottavan mallia, että näinkin voi parisuhteen hoitaa, ei heti yhteen muuttamalla, vaan kumpikin itsenäisyyden säilyttäen. Äite on sanonutkin, että yksin on niin hyvä olla. Ei kai hän yhtäkkiä ala tuosta periaatteesta lipsumaan, vaikka kyllähän rakastuminen saa pään pyörälle ja voi tehdä päätöksiä joita sitten katuu.
Olisin kyllä hyvin tyytyväinen, jos äite tavoittaisi onnen tavalla tai toisella.
Olen itse hyvässä naissuhteessa, asumme kuitenkin erillään. Toivoisin äiten ottavan mallia, että näinkin voi parisuhteen hoitaa, ei heti yhteen muuttamalla, vaan kumpikin itsenäisyyden säilyttäen. Äite on sanonutkin, että yksin on niin hyvä olla. Ei kai hän yhtäkkiä ala tuosta periaatteesta lipsumaan, vaikka kyllähän rakastuminen saa pään pyörälle ja voi tehdä päätöksiä joita sitten katuu.
Olisin kyllä hyvin tyytyväinen, jos äite tavoittaisi onnen tavalla tai toisella.
Vastaukset 5
Vanhimmat
toisen kerran naimisiin kuuskolmosena, eikä katunut. Mies tosin eli vain kahdeksan vuotta sen jälkeen, mutta onnellisia olivat.
Juu, kyllä tuntuisi viisaammalta vähän malttaa ennen yhteenmuuttamista. Varsinkin jos välimatka ei ole niin pitkä, että ikävää on odottaa koska pääsee tapaamaan. Äitisi kun on viihtynytkin yksin.
Jää aikaa pohtia suhdetta toimiiko vai ei. Sitten on tietysti vaarana joutua omaishoitajaksi jos toinen on huonokuntoisempi. Se on raskasta ajan päälle.
Onnea joka tapauksessa hänelle!
toisen ihmisen kanssa elää niin ei muuta kun siitä vaan yhteen vaikka onkin viihtynyt niin mieli muuttuu ja elämä on muutenkin niin lyhyt näkeehän sen sit toimiiko vai eikö ja pääseehän sitä eroon jos niikseen tulee eikä missään tapauksessa kannata elää elämäänstä miettimällä joutuuko omaishoitajaksi vai ei eihän meistä kukaan tiedä vaikka jo huomenna...
Minäkin olen nykysin usein mietiskellyt, siksikö ei muuteta iäkkäänä yhteen, kun on todellisuudessa taustalla pelko Joutumisesta omaishoitajaksi? Sitä nyt ei tietenkään ääneen tunnusteta.
Päinvastoinhan voisi olla. Kun saa olla yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa, hellien ja tukien, voivat yksinäisyydet, masennukset, jopa sairaudet kiertää mökin kaukaa. Ja terveitä elinpäiviä siunautuu kummallekin runsaasti.
Mulla oli aikoinaan yksi sukulaismummo, joka tykkäsi tulla vanhaksi ja viimeinkin luvan hullutella niin kuin mieli tekee. Noh, äitesi on vielä nuori suhteessa kyseiseen mummoon ja toki tietty suojelus lähiomaisilta voi ainakin Auervaaran kaltaisen huijarin suhteen olla asiallista. Muutoin antaisin äidillesi täyden vapauden touhuta, mitä lystää. Kaippa hän on sulle aikoinaan sanonut, että kotio saa tulla kun on hätä? Voit nyt maksaa sen takaisin toteamalla saman asian edes mielessäsi :)
Patista vaan häitä viettämään, niin onpahan vaihtelua :))))