MESSUT

Eikö mitään mielipiteitä,risuja tai ruusuja MESSUISTA?
Vai menikö kerralla jauhot suuhun,kun saatiin jotain positiivista aikaan?
Ainostaan ilmojenhaltija vähän yritti laittaa kapuloita rattaisiin,mutta mepä lieksalaiset ei välitetty.
HYVÄ ME KAIKKI.
11281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lässynlässyn

Äänestä

Näytteilleasettajia oli sopivasti, jokaiselle oli jotain mielenkiintoista. Positiivista myös, kun messut oli keskustassa, oli hyvin helppo tutustua kaikkeen esilläolleeseen.

Hienoa! Jäädään odottamaan seuraavia messuja!

Äänestä

näin ensikerraksi. Itse kaipaisin kyllä enemmän esilleasettajia myös muista kaupungeista. Hyvä tapahtuma jota on hyvä kehittää eteenpäin. Kiitos aherruksesta. Oli mukava kun Pielisentiellä oli vipinää!

Äänestä
  • tiedotus hienoa,teltan pystytytyksessä hieno porukka,keli varsinkin lauantaina hieno ja teltan purku todella ripeää.

    Äänestä

  • tapahtuma., kirjoitti:

    tiedotus hienoa,teltan pystytytyksessä hieno porukka,keli varsinkin lauantaina hieno ja teltan purku todella ripeää.

    Tämähän on tietysti piruilua! Olit varmastikin omalta osaltasi tekemässä kaiken mahdollisen, että messut onnistuivat. Sillä ne todella onnistui, säästä huolimatta. Kiitos Taisto ja muut porukat!
    Oli taas upeaa olla lieksalainen!

    Äänestä

Aivan mahtavaa, että Lieksaankin saatiin messut ja paljon ihmisiä liikkeelle! Kaikki näyttivät tyytyväisiltä ja teltassa oli tiivis tunnelma. Enemmän vaan kaikenlaisia tilaisuuksia Lieksaan, että saadaa kaupunki eloon!

Äänestä
  • kerralla jauhot suuhun ,ajatelkaa MESSUT.WAUDE!!!

    Äänestä

  • Waude... kirjoitti:

    kerralla jauhot suuhun ,ajatelkaa MESSUT.WAUDE!!!

    Siis messut onnistuivat vaikka epäileviä kannanottoja olikin.Eihän järjestäminen ja ideointi mikään
    pikkuhomma ollut ja hyvin Taisto ja kumppanit suoriutuivat,vaikka vähän pilkkaatkin WAUDE!

    Äänestä

  • oletkoyläpuolella kirjoitti:

    Siis messut onnistuivat vaikka epäileviä kannanottoja olikin.Eihän järjestäminen ja ideointi mikään
    pikkuhomma ollut ja hyvin Taisto ja kumppanit suoriutuivat,vaikka vähän pilkkaatkin WAUDE!

    oliks ne "messut"? Olipa niin pienenpienet, etten paljoa kiinnittänyt huomiota saatikka käynyt. Olen tottunut suurhalleissa käymään messuilla. No eipähän tuossa mitään hävinnyt ;)

    Äänestä

  • joupatijou kirjoitti:

    oliks ne "messut"? Olipa niin pienenpienet, etten paljoa kiinnittänyt huomiota saatikka käynyt. Olen tottunut suurhalleissa käymään messuilla. No eipähän tuossa mitään hävinnyt ;)

    omakehuomakehuomakehu... ääliö

    Äänestä

  • jshhlskhfdklwjehf kirjoitti:

    omakehuomakehuomakehu... ääliö

    Antakaa sille Lehikoiselle urhoollisuusmitali kun yrittää pitää tämän nääntyvän kylän jollain tapaa hengissä!Hän on tehnyt ison työn elävöittääkseen Lieksaa!Mielestäni hänelle pitäisi kaavailla isompaa roolia,toisin kun saamattomat virkamiehet.Heidät pitäisi siirtää tulospalkkaukseen ja heidän määrää voisi tiputtaa puolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


plussaonruusu kirjoitti:

Eikö mitään mielipiteitä,risuja tai ruusuja MESSUISTA?
Vai menikö kerralla jauhot suuhun,kun saatiin jotain positiivista aikaan?
Ainostaan ilmojenhaltija vähän yritti laittaa kapuloita rattaisiin,mutta mepä lieksalaiset ei välitetty.
HYVÄ ME KAIKKI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu