Mari ja kepu

Katsoin aamu tv:tä, niin ykkösellä kuin kolmosella.
Kyllä nyt vanha pieru saa tuuletusta. vanhalla tarkoitan kepun vanhaa linjaa, niin väyrystä, rantakangasta,korhosta, ym, jopa pekkarista.
Marin puhe oli selkeää ja raikasta.
Olisikohan pyhäjärven valtuustossa vähän samoja tuulia, meinaa vain tuo vanha jäynä pitää puoliaan- tarkoitan sillä kv:n puheenjohtajaa, ja varapuheenjohtajia- niin vasemmalta kuin oikealta.Antakaa nyt palaa te uuden siiven valtuutetut, Olette oikealla tiellä, mutta kokemattomuus on vienyt vahvuutta. Ottakaa nyt aarnet, raijat,laimit ja tyynet ja pekat sellainen meno päälle, jotta uudet valtuutetut lähtevät myös niillä ajatuksilla liikkeelle ja puhdistavat tuon vanhan mönjän.
vielä tuosta marista puheenollen. siellä piilee syvällä, kuten jyrkilläkin kuntaliitokset. me pyhäjärviset olemme niin vahvoilla omissa toimissamme, että ei ku keräämään oman kunnan vahvuudet oman kunnan vahvuudeksi, eikä seutukunnan tukemista, kuten vanha jääärä kepu laittoi pyörimään rantakankaan ja tukiporukan (jt:n) voimin tälläkin alueella. Maija-Liisa oli hyvänä tukeva, varsinkin, kun kaikki tuki on mennyt heillepäin, eli haapajärvi-nivala linjalle. haapajärvi ei ole oikein päässyt pinnalle, kun kepu nivalassa on pannut vastaan.
Nyt on pyhäjärvisten aika nostaa itsetuntoa ja kaivaa esiin ne voimavarat, joita meillä on ja tarkkailla kaikkea sitä, mitä muille on annettu. Käyttääpä vaikkapa rahallisia voimavaroja hyödyn tutukisteluun pyhäjärvisten kannalta. jos ei itse kyetä, eikä ole vahvuutta.
käyttihän edellinen valtuusto suuret suummat kuntaliitoksen selvittelyyn. silloin ministeriön tukemana käytettiin rajusti rahaa siihen, että pyhäjärvisten voimavarat mollattiin aivan alle nollan. mutta kuinka ollakkaan, naapureillahan ne housut olivat nilkoissa. Numeroilla voidaan siis näyttää mitä halutaan, eli "sitä saa mitä tilaa" ja on valmis maksamaan.
Meille nyt uusi alku voimakkaasti. Mari Kiviniemi on pop, kunhan ymmärtään kuntien kohtalot oikein, eikä ole vaatimassa liitoksia köyhistä köyhimpiin. tsemppiä vain pyhäjärviset. pankaa pökyä pesään.
ja usko vain aarne, sinulla on ollut oikea suunta, mutta tukijoukot (nuo vanhat) ovat vielä sinua pyörittäneet ja jyrsineet oikeita ajatuksiasi. Ole jämerä ja pidä puolesi ja pelatkaa yhtä köyttä. vaaleissa kertomanne tavoitteet olivat oikeita, mutta rohkeutta nyt, kun keskustakin näki vanhan kettuilun nyt loppuvan. sitä samaa odotamme täälläkin.
täällä onkin vanha kepu ja vasemmisto jyllännyt niin, jotta.

huomasitteko kepun jarmo korhonen yritti kaapata Suomenmaan, ennen heidän kokoustaan. meillä on yritetty kaapata pyhäjärven sanomat-- ja selänne on tulos. tässäkin nämä saman linjan kamut ovat tehneet vahvasti työtä. onhan selvää, että lehdistö pitää olla linnoitettu omia tavoitteita varten.
toivottvasti pyhäjärven sanomien hallitus (johtokunta) näkee tämän myös lehden toimituksessa. ja ryhtyy puhdistamaan peliä. asiat pitää puhua asioina, eikä näin, kuten on tehty. selvää politikointia on ollut niin ns. kuntatoimittajan käytöksessä, kuin myös päätoimittajan. yksi toimittaja lehdessä on pyrkinyt raikkaampaan esitystapaan.
52414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

osuitpa naulankantaan.
rantakangas, korhonen, ja alueella tikanmäki ja veteläinen. näinhän se on mennyt, mutta nyt tuli stoppi.

Äänestä
  • kirjoittaja "tässäpä tämä", hyvä hyvä koonti.
    kepun vanha lemujoukko painukoon maan uumeniin jakkaroineen (palleineen).
    tienpää on nähty. on perusteellinen remontti käynnissä.
    kepu tulee nousemaan alkiolaisin arvoin niin maalla kuin merellä, ja siellä syvällä on kuumat paikat.

    Äänestä

  • totta joka sana kirjoitti:

    kirjoittaja "tässäpä tämä", hyvä hyvä koonti.
    kepun vanha lemujoukko painukoon maan uumeniin jakkaroineen (palleineen).
    tienpää on nähty. on perusteellinen remontti käynnissä.
    kepu tulee nousemaan alkiolaisin arvoin niin maalla kuin merellä, ja siellä syvällä on kuumat paikat.

    tästä spekuloinnista on nyt hyvä vielä jatkaa ja jatkankin:

    Nyt kun antti rantakangas pudotettiin varapuheenjohtajapaikalta pois. Siis kansa pudotti. Häntä on siis palkittava johdon toimesta. Jos entinen meininki säilyy, eikä mari tätä huomaa (tai ei ole huomaavinaan) annetaan kunta-ja alueministerin paikka antti rantakankaalle, joka lupaa myös olla ehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa.
    no, entä sitten- herää suuuuri kysymysmerkki??? mari kiviniemi ja jyrki katainen ovat suur-suomen kannattajia, eli kuntaliitoksen kannattajia. antti rantakangas on toiminut täällä tikanmäelle, leskiselle ym:lle takapiruna niin kuntaliitosselvitysmiehen johdatteluissa ym:ssa.
    onko nyt niin, "kun sutta pakoon lähte, karhu vastaan tulee", eli näin kokoomus ja keskusta lyövät hynttyyt yhteen ja antavat antille tehtäväksi yhdistää täällä alueellisesti kuntia ja jatkaa sitä myyrän työtä , jota on jo tehnyt .
    Jos joku osaa arvioida asiaa "parempan päin", niin toivoa sopii. se, että rantakangas tuntee meidän tarpeemme ja tavoitteemme, pitää paikkansa, mutta jos nyt saamme "pukin kaalimaan vartijaksi", on taas sitä peliä, jota puolueet pelaavat äänestäjiltään ja jäseniltään tietämättä. peli-ja hallintopöytiensä ääressä.

    mari,mari, elä petä meitä.!! anna meidän itse toimia omien päämääriemme mukaan. silloin olet paikkasi ansainnut!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    mitä tekevät demarit? ovatko samaa mieltä, vai löytyykö sieltä nyt se auttava käsi ja voima, joka teilaa nämä kuntaliitosasiat.

    Tämä ei ole sen vaikeampaa kuin.:ANTAKAA KUNTIEN TEHDÄ HALUAMALLANSA TAVALLA, VARSINKIN KESKISUURTEN KUNTIEN. LOPPUPELISSÄ KUSTANNUKSET EIVÄT PIENENE, PÄIN VASTOIN. KUN KUNTAYHTYMÄN VÄELLE ON TAATTU LAILLA VIIDEN VUODEN TYÖSUHDE TURVA- JATKUU SE EDELLEEN , JOS VÄKISIN KUNTALIITOSTA YRITETÄÄN TEHDÄ.
    SIIS: KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ EI TULE HAMAAN KYMMENEEN VUOTEEN, MUTTA KANSALAISET SAADAAN ALUEELLISESTI ERIPURAISIKSI JA KATEELLISIKSI. SIIS KEHITYS PYSÄHTYY, AINOASTAAN YLIVALLALLA, KUN ALUEEN KUNNAT SAAVAT PAIKKALUVUT ASUKASLUVUN TMS. MUKAAN, SUURIN ON KAUNEIN. MUUTOIN KATKERUUTTA VAIN LIETSOTAAN.
    JOS JOKU KUNTA TAI/KUNNAT HALUAVAT OMIN EHDOIN YHTYÄ, SE ON JO TOINEN JA KOLMAS ASIA. SILLOIN TEHDÄÄN YHTEISTYÖTÄ, EIKÄ NUIJITA TOISEN VAHVUUTTA TOISEN EDUKSI.

    Äänestä

  • ilimoja piisaa kirjoitti:

    Mari K on aivan yhtä huono kuntaystävä kuin oli edellinen Manninenkin. Mannjinenhan se toi PARASautuuden kuunutien riesaksi ja vielä ohi hallitus ohjelman. Kepu on ajanut täysillä tässä asiassa mitä sdp ja kok ovat pitkään kaavailleet. Nyt kepu nauttii kannatusluvuissa mitä on ansainnut kin. Myös Rantak. sai mennä, Hyvä niin. Ketäkö kepulaisena pitäisi äänestää? Kuka on ollut ja on kunutien puolta, Markku K.

    Äänestä

  • tänä aamuna puolusteli TV:ssä. hallituksen vehkeilyjä. Ylimmän energiavirkamiehen T. Turusen jääviydellä ydinoima-asiassa ei ole kuulema muka mitään vaikutusta hallituksen päätökseen, HAH!

    Outoa, että Kepu ajaa ydinvoimaa, ulkomaista energiaaja työtä!Se varmaan tuo työpaikkoja tänne!

    Äänestä

just joo, kokoomus on valttia.

Äänestä
  • höh,höh. Paska kokoomus,jos tuohon menee!!!

    Äänestä

  • loput kirjeessä kirjoitti:

    höh,höh. Paska kokoomus,jos tuohon menee!!!

    kyllä keskustalla on "paskanen loppu", jos tämän tekevät alueensa ihmisille.

    tulipa mieleeni, että siksiköhän "vanhentunut porukka" täältäpäin oli niinn hiljaa kuin "kusi sukassa" koko kokouksen ajan, sillä tämänsuuntaisia suunnitelmia oli jo pöydässä.

    Äänestä

  • kierous vallalla kirjoitti:

    kyllä keskustalla on "paskanen loppu", jos tämän tekevät alueensa ihmisille.

    tulipa mieleeni, että siksiköhän "vanhentunut porukka" täältäpäin oli niinn hiljaa kuin "kusi sukassa" koko kokouksen ajan, sillä tämänsuuntaisia suunnitelmia oli jo pöydässä.

    aikamoista analyysia, ennenkuin ratkaisuja uusista ministereistä on tehty. onpa mukava nähdä, miten ovat paikkansapitäviä.

    Äänestä

  • seuraillaan kirjoitti:

    aikamoista analyysia, ennenkuin ratkaisuja uusista ministereistä on tehty. onpa mukava nähdä, miten ovat paikkansapitäviä.

    uutisten mukaan ensi viikon lopulla selviää jotain- ainakin silloin. saapa nähdä onko ennustajaukko/akka oikeassa!

    Äänestä

  • kerrasta poikki kirjoitti:

    uutisten mukaan ensi viikon lopulla selviää jotain- ainakin silloin. saapa nähdä onko ennustajaukko/akka oikeassa!

    olikko nää kepujen kokouksessa Lahdessa. Kerropa tunnelmista- ihan huvin vuoksi.

    Äänestä

  • ihan tosi kirjoitti:

    olikko nää kepujen kokouksessa Lahdessa. Kerropa tunnelmista- ihan huvin vuoksi.

    tv uutisissa kerrotaan, että Tapani Tölli on nousemassa kuntaministeriksi.

    Äänestä

  • uutisia kirjoitti:

    tv uutisissa kerrotaan, että Tapani Tölli on nousemassa kuntaministeriksi.

    Oh, yes! Markku K on kuntien puolta. mutta missä markku on---- hei haloo----- ei kuulu mitään.....--- kuuntelen?

    Äänestä

  • huomenissa kirjoitti:

    Oh, yes! Markku K on kuntien puolta. mutta missä markku on---- hei haloo----- ei kuulu mitään.....--- kuuntelen?

    rantakangas valittaa kalevassa, että "omat koirat purivat pahiten", moittii P-Pohjanmaan keskustan piirin toiminnanjohtaja Ruokolaa, joten kirjoituksessa on havaittavissa, että ruokolan ja rantakankaan sukset ovat ristissä.

    Oma rantakankaan puolueen piiri ei lähtenyt hänen taakseen varapuheenjohtajavaaleissa, joten jotain on pielessä. Peiliin on katsottava ja nähtävä, kuka siellä piileskelee?

    Kuitenkin kirjoituksessa elätellään toivoa kuntaministerin salkusta, että siinä sitä ollaan. pitäneeköhän ennustet kuitenkin paikkansa. se jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • en tunne asiaa,mutta kirjoitti:

    googletin tuota Tapani Töllin sivuja. näyttää olleen touhuamassa aluehallintouudistusta vinhaa vauhtia. se tarkoitti, että lääninhallitukset lakkautettiin nopealla vauhdilla ja uudet systeemit, joita tavallinen kansalainen ei tunne lainkaan ovat käytössä. Ei hyvltä tämäkään herra näytä.

    Äänestä

  • googlettaa kirjoitti:

    onpa antilla nyt "pissi pöksyssä". koettaa ruokolaa sättiä tekemättömyydestään. tulee katsella omia tekosiaan, kun koko pohjois-pohjanmaan edustus kääntää hänelle selkänsä.
    kohtelisuussyistä esittivät puheenjohtajaansa keskustan varapuheenjohtajaksi, mutta yksimielisyys siitä, ettei näin tapahdu osoittaa sen, että jotain on tullut tehtyä niin, että kansan ääntä ei ole kuultu alueella. onko toiminnot olleet sitten niin, että on "puhtaat jauhot pussissa". tämä ohjailee ajattelemaan vähän toiseen suuntaan.

    Puhdistus kepussa on tarpeen.

    parempi vaihtoehto olisi tölli ministeriksi.

    Äänestä

  • näytäntes vähän silt kirjoitti:

    rantakangas, esiliinanaan tikanmäki. Tässä on tulos, jopa kepun piirin alueella. Taitaa tunkio haista, kun sitä tonkii.

    Äänestä

  • haiskahtaa kirjoitti:

    rantakangas, esiliinanaan tikanmäki. Tässä on tulos, jopa kepun piirin alueella. Taitaa tunkio haista, kun sitä tonkii.

    jaa, onko mitään uutta auringon alla? Odotan vastausta.

    Äänestä

  • kuka tietää kirjoitti:

    jaa, onko mitään uutta auringon alla? Odotan vastausta.

    uutisissakaan ei mitään uutta. Odotetaan, mutta ei pitkästytä.

    Äänestä

  • vettä sataa kirjoitti:

    uutisissakaan ei mitään uutta. Odotetaan, mutta ei pitkästytä.

    Mari, mietipä pitkään ja hartaasti. Nyt on oltava samoilla linjoilla kuin piirin edustajat,,,,,

    Äänestä

  • että ei ku tölli kirjoitti:

    Mari, mietipä pitkään ja hartaasti. Nyt on oltava samoilla linjoilla kuin piirin edustajat,,,,,

    että mitkä piirin edustajat. Niinkö, että rantakangasta ei ministeriksi, mutta tölli kyllä ministeriksi. onko rantakankaalla jotain sellaista, mikä ei kärsi päivänvaloa. - olisipa mukaa tietää. ja kysymys, miksi piiri lähetti äänillään varapuheenjohtajatehtäviin, mutta sitten kun äänestyspaikak tuli, kaikki äänestivät vastaan, kuten rantakangas sanoo kalevassa, että "omat koirat purivat pahiten", niin miksi?

    Äänestä

  • ihmetellään ja kirjoitti:

    sitä täälläkin ihmetellään ! rantakangas toteaa kalevan suuressa yhden sivun jutussa, että "oimnat koirat purivat pahiten".olutoa, kun samalla piiri (nämä edustajat) olivat valinneet rantakankaan varapuheenjohtajaehdokkaaksi, oliko se vielä, että "yksimielisesti". Nyt on kepulla pohjois-pohjanmaan piirissä jotain kummaa.
    rantakangas moittii toiminnanjohtaja ruokolaa, mitäs tämäkin lehtien palstoille.jos rantakangas ei tullut valituksi, miksi syitä haetaan ruokolasta?

    Äänestä

  • ihmetellä täytyy kirjoitti:

    Peili on keksitty !
    Vika löytyy sieltä.

    Äänestä

  • Paskaa hatusta kirjoitti:

    Peili on keksitty !
    Vika löytyy sieltä.

    kenen pittää peiliin tirkistellä ja kas kenen naama sieltä näkyy.... ei kai vaan jonkun toisen- aionakin kuvitelmissa.

    Äänestä

  • miten tämä nyt näin kirjoitti:

    kenen pittää peiliin tirkistellä ja kas kenen naama sieltä näkyy.... ei kai vaan jonkun toisen- aionakin kuvitelmissa.

    voi tätä kieroilujen aikaa- voi tätä syntistä menoa- voi tätä kyttäilyä ja voi tätä ahneutta ja vallanhimoa.

    mutta mitä jää jäljelle: ahneelle tulee paskanen loppu.

    Äänestä

  • kaiken kestää kirjoitti:

    voi tätä kieroilujen aikaa- voi tätä syntistä menoa- voi tätä kyttäilyä ja voi tätä ahneutta ja vallanhimoa.

    mutta mitä jää jäljelle: ahneelle tulee paskanen loppu.

    kukkuluuruu, mitä kuuluu?

    Äänestä

  • kumpa vain tietäs kirjoitti:

    kukkuluuruu, mitä kuuluu?

    no nyt kuuluu---

    antti rntakangas hakee kuntaministeriksi. eikö tuolla jo asiaa aavisteltu. kyllä ovat linjoilla.

    nyt näyttää olevan selitysten paikka, kuten kalajaska uutisoi.

    Äänestä

  • haaveita vain kirjoitti:

    no nyt kuuluu---

    antti rntakangas hakee kuntaministeriksi. eikö tuolla jo asiaa aavisteltu. kyllä ovat linjoilla.

    nyt näyttää olevan selitysten paikka, kuten kalajaska uutisoi.

    katsokaapa haapavesi-sivua. siellä kerrotaan, että rantakankaan asema on laskemaan päin. kerrotaan, että pääkaupunkiseudun lehdessä on ollut kirjoitus, jossa todetaan rantakankaan pankkialan epäonnistumiset sekä vaalirahakohuista, jossa lehden mukaan ollut vahvasti mukana.

    povataan tölliä kuntaministeriksi.

    Äänestä

  • tällaista elämä on kirjoitti:

    katsokaapa haapavesi-sivua. siellä kerrotaan, että rantakankaan asema on laskemaan päin. kerrotaan, että pääkaupunkiseudun lehdessä on ollut kirjoitus, jossa todetaan rantakankaan pankkialan epäonnistumiset sekä vaalirahakohuista, jossa lehden mukaan ollut vahvasti mukana.

    povataan tölliä kuntaministeriksi.

    missäs ne rantakankaan puolustelijat piileksivät.
    ministerin paikka ratkeaa maanantai/tiistai välisenä yönä.

    Äänestä

  • kuka hän on kirjoitti:

    missäs ne rantakankaan puolustelijat piileksivät.
    ministerin paikka ratkeaa maanantai/tiistai välisenä yönä.

    hiovat kynsiään ja puskaradio toimii.

    Nyt käytetään kaikki keinot, mitä on käytettävissä.

    Äänestä

  • venkoilua kirjoitti:

    hiovat kynsiään ja puskaradio toimii.

    Nyt käytetään kaikki keinot, mitä on käytettävissä.

    niinpä näyttää. rantakangas tv 1 haastattelussa aamulla.

    Äänestä

  • tip-tap-tipe kirjoitti:

    niinpä näyttää. rantakangas tv 1 haastattelussa aamulla.

    kaikki on hiljaa mun ympärilläin.... sanoo eino leino.

    kyllä kepulaiset odottavat henkeään pidätellen, saako antti rantakangas ministerin pestin.
    ei ole näilläkään palstoilla räkyttäjiä.,koettavat olla niin iisisti, ettei tulisi puhuttua sammakoita. ja niistä vähistä joku löytäisi totuuden jyvänkin.

    toivottavasti mari kikviniemi yskän ymmärtää ja pitää suoralinjan, jota me tavalliset kansalaiset odotamme ja vehkeily, vilppi ja kieroilu loppuu puolueessamme. On tätä ollutkin. on nähty täällä p-pohjanmaan piirissäkin keulahahmojen kähmintää.

    Äänestä

  • ihmetellään ja kirjoitti:

    että mitkä piirin edustajat. Niinkö, että rantakangasta ei ministeriksi, mutta tölli kyllä ministeriksi. onko rantakankaalla jotain sellaista, mikä ei kärsi päivänvaloa. - olisipa mukaa tietää. ja kysymys, miksi piiri lähetti äänillään varapuheenjohtajatehtäviin, mutta sitten kun äänestyspaikak tuli, kaikki äänestivät vastaan, kuten rantakangas sanoo kalevassa, että "omat koirat purivat pahiten", niin miksi?

    Herra ajaa ydinvoimaa, kun omalla paikkakunnalla maan suurin turvevoimala on jopa vuodenkin seisokissa tarpeettomana!!!
    ONKO IHME; JOS OMAT KOIRAT PUREE???

    Äänestä

  • Turvevoimalan puoles kirjoitti:

    Herra ajaa ydinvoimaa, kun omalla paikkakunnalla maan suurin turvevoimala on jopa vuodenkin seisokissa tarpeettomana!!!
    ONKO IHME; JOS OMAT KOIRAT PUREE???

    haapaveelle muutti, ajatteli kai olevansa uusi "pekkala"

    Äänestä

  • tarttis tehrä jotain kirjoitti:

    haapaveelle muutti, ajatteli kai olevansa uusi "pekkala"

    niinpä niin, tutkimattomattomat ovat herrojen tiet.

    onneksi laaninen puhdistelee kepun päämajaa. sieltä ne jyvät ja akanat jäävät- jos jäävät. avoimuutta näyttää kuitenkin olevan.

    Äänestä

  • jää nähtäväksi kirjoitti:

    niinpä niin, tutkimattomattomat ovat herrojen tiet.

    onneksi laaninen puhdistelee kepun päämajaa. sieltä ne jyvät ja akanat jäävät- jos jäävät. avoimuutta näyttää kuitenkin olevan.

    matti vanhanen jätti hellät jäähyväiset ja residentti pyysi häntä hoitamaan nämä päivät, kun mari tulee virkaan.

    Äänestä

  • ei ilman pääminister kirjoitti:

    matti vanhanen jätti hellät jäähyväiset ja residentti pyysi häntä hoitamaan nämä päivät, kun mari tulee virkaan.

    ainakun uutisissa näkee matin, tuntuu, että kyllä matti on paras!!!!!!

    Äänestä

  • kahotaan kirjoitti:

    ainakun uutisissa näkee matin, tuntuu, että kyllä matti on paras!!!!!!

    kepulainen vaikka voissa paistais, se on sama kuka siellä on johdossa samaa tukiaisten vinguntaa työmiesten verorahoista on odotettavissa kun ei ne kepulaiset koskaan ole veroja maksaneetkaan vieneet monin verroin takaisin omilla ketkuiluillaan

    Äänestä

  • tööömiies kirjoitti:

    oli miten oli, mutta tuo toimeentulo-- leipä on kiinni keskustalaisesta ideologista ja luontoäiti hoitaa hommat.

    Äänestä

  • hömppä-hömppää kirjoitti:

    oli miten oli, mutta tuo toimeentulo-- leipä on kiinni keskustalaisesta ideologista ja luontoäiti hoitaa hommat.

    tapani tölliä ollaan istuttamassa kuntaministeriksi- uutisoi kaleva.

    Äänestä

  • kuntaministeri kirjoitti:

    tapani tölliä ollaan istuttamassa kuntaministeriksi- uutisoi kaleva.

    montako yötä vielä pitää nukkua, kun pukki tullee?

    Äänestä

  • jännittää kirjoitti:

    montako yötä vielä pitää nukkua, kun pukki tullee?

    olipa ihanat häät. ei kai tuo voi olla tottakaan.

    on se- se tai tämä oli totta. miten lie meillä. mikä on totuus?

    Äänestä

  • sunnuntaiaamu kirjoitti:

    olipa ihanat häät. ei kai tuo voi olla tottakaan.

    on se- se tai tämä oli totta. miten lie meillä. mikä on totuus?

    ovatko lobbarit olleet kiireisiä. Kiire,kiire,kiire on joka asiassa.

    oli kiire kuntayhtymään, oli kiire ydinvoimahankkeissa, oli kiire milloin missäkin.
    aina on kiire, mutta mihin?- kysyn?
    kiireellä ei tule kuin.........

    Äänestä

  • ei ole kiirettä kirjoitti:

    ovatko lobbarit olleet kiireisiä. Kiire,kiire,kiire on joka asiassa.

    oli kiire kuntayhtymään, oli kiire ydinvoimahankkeissa, oli kiire milloin missäkin.
    aina on kiire, mutta mihin?- kysyn?
    kiireellä ei tule kuin.........

    kuntaliitosasiassahan se vasta kiire olikin. päättäjät sanoivat istuneen ainakin 80 kokousta.

    Äänestä

  • kiirettä pittää kirjoitti:

    kuntaliitosasiassahan se vasta kiire olikin. päättäjät sanoivat istuneen ainakin 80 kokousta.

    tölliä povataan

    Äänestä

  • aamu-uutiset kirjoitti:

    tölliä povataan

    katsellaanpa, mitä haapavetiset kirjoittavat.

    Äänestä

  • eppäilevät kirjoitti:

    katsellaanpa, mitä haapavetiset kirjoittavat.

    sitä saa, mitä tilaa

    Äänestä

  • perin juurin oikein kirjoitti:

    sitä saa, mitä tilaa

    luulisi, että tapani töllillä on kansan suosio, rehellisyys, ei oman voiton pyyde - vaan yhteinen onnistuminen pojois-pohjalaisten hyväksi. sitä odotan.

    antti oli pelin poliitikko. se siitä ja lo

    Äänestä

  • niin minusta kirjoitti:

    luulisi, että tapani töllillä on kansan suosio, rehellisyys, ei oman voiton pyyde - vaan yhteinen onnistuminen pojois-pohjalaisten hyväksi. sitä odotan.

    antti oli pelin poliitikko. se siitä ja lo

    seuratkaapa tapani tölliä tänä iltanan a-studiossa.
    Kalajaskassa antoi lausunnon, että ei ole patistamassa kuntia liitoksiin.
    Hyvä homma.
    meillä jt:n ja antti r:n toimesta on asiaa viety jo liiiiian pitkälle. Jos paras-lakia tulkitaan, olisi sen tullut vain koskea sosiaali- ja terveystointa.
    Mutta kun nämä meidän kieroilijat olivat viedä nopeasti ja kiireellä kunnan haapajärvisten velkojen maksuun. Onneksi säilyimme ja kunhan on aikaa tutkitaan nämä yhteistyöt, ovatko ne edullisia.
    tavis veronmaksaja ajaa sinne ja tänne, eikä tiedä, mistä avun saa.
    tuo saakelin selänne-lehti vei jo nuo terveyspalveluilmoitukset, jotka olisivat olleen paikallislehdelle tärkeitä tuloeriä.

    Äänestä

  • häpeäisivät edes kirjoitti:

    no tuo ohjelma oli tilaus. en käsitä mitä se antti r siinä joka väliin selitti. päähenkilö oli sivussa.
    voi aikoja, voi tapoja. kmyllä työ kiipiäminen naurattaa, kun sattuu asiat ymmärtämään.

    Mainos oli antti r:lle tuhanne taalan paikka., että ei ku pompusta ylös.ulos ja lenkille.

    kyllä politiikka on suurta pelleilyä- muka yhteisten asioiden hoitoa.
    virkamiehet valitaan ministeriköihin puoluepoliittisesti ja ne tekevät sitä myyrän työtä kulloinkin oman puolueensa piikkiin. palkkioksi räniköitä ja palkankorotuksia.

    olnko se kuntapuolella samaa jään mietiskelemään. pikkukihot häärivät johtajansa selän takana ja luottamusmiehet/naiset palkitsevat omia pikkukihojaan. yäk--yäkkk

    Äänestä

  • voi tätä teatteria kirjoitti:

    oliko se ohjelma antti rantakankaan masinoima-- tulipahan mieleen?

    Äänestä

  • eppäillä soppiii kirjoitti:

    oliko se ohjelma antti rantakankaan masinoima-- tulipahan mieleen?

    miten ne herrat juhlivat juhannusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tässäpä tämä kirjoitti:

Katsoin aamu tv:tä, niin ykkösellä kuin kolmosella.
Kyllä nyt vanha pieru saa tuuletusta. vanhalla tarkoitan kepun vanhaa linjaa, niin väyrystä, rantakangasta,korhosta, ym, jopa pekkarista.
Marin puhe oli selkeää ja raikasta.
Olisikohan pyhäjärven valtuustossa vähän samoja tuulia, meinaa vain tuo vanha jäynä pitää puoliaan- tarkoitan sillä kv:n puheenjohtajaa, ja varapuheenjohtajia- niin vasemmalta kuin oikealta.Antakaa nyt palaa te uuden siiven valtuutetut, Olette oikealla tiellä, mutta kokemattomuus on vienyt vahvuutta. Ottakaa nyt aarnet, raijat,laimit ja tyynet ja pekat sellainen meno päälle, jotta uudet valtuutetut lähtevät myös niillä ajatuksilla liikkeelle ja puhdistavat tuon vanhan mönjän.
vielä tuosta marista puheenollen. siellä piilee syvällä, kuten jyrkilläkin kuntaliitokset. me pyhäjärviset olemme niin vahvoilla omissa toimissamme, että ei ku keräämään oman kunnan vahvuudet oman kunnan vahvuudeksi, eikä seutukunnan tukemista, kuten vanha jääärä kepu laittoi pyörimään rantakankaan ja tukiporukan (jt:n) voimin tälläkin alueella. Maija-Liisa oli hyvänä tukeva, varsinkin, kun kaikki tuki on mennyt heillepäin, eli haapajärvi-nivala linjalle. haapajärvi ei ole oikein päässyt pinnalle, kun kepu nivalassa on pannut vastaan.
Nyt on pyhäjärvisten aika nostaa itsetuntoa ja kaivaa esiin ne voimavarat, joita meillä on ja tarkkailla kaikkea sitä, mitä muille on annettu. Käyttääpä vaikkapa rahallisia voimavaroja hyödyn tutukisteluun pyhäjärvisten kannalta. jos ei itse kyetä, eikä ole vahvuutta.
käyttihän edellinen valtuusto suuret suummat kuntaliitoksen selvittelyyn. silloin ministeriön tukemana käytettiin rajusti rahaa siihen, että pyhäjärvisten voimavarat mollattiin aivan alle nollan. mutta kuinka ollakkaan, naapureillahan ne housut olivat nilkoissa. Numeroilla voidaan siis näyttää mitä halutaan, eli "sitä saa mitä tilaa" ja on valmis maksamaan.
Meille nyt uusi alku voimakkaasti. Mari Kiviniemi on pop, kunhan ymmärtään kuntien kohtalot oikein, eikä ole vaatimassa liitoksia köyhistä köyhimpiin. tsemppiä vain pyhäjärviset. pankaa pökyä pesään.
ja usko vain aarne, sinulla on ollut oikea suunta, mutta tukijoukot (nuo vanhat) ovat vielä sinua pyörittäneet ja jyrsineet oikeita ajatuksiasi. Ole jämerä ja pidä puolesi ja pelatkaa yhtä köyttä. vaaleissa kertomanne tavoitteet olivat oikeita, mutta rohkeutta nyt, kun keskustakin näki vanhan kettuilun nyt loppuvan. sitä samaa odotamme täälläkin.
täällä onkin vanha kepu ja vasemmisto jyllännyt niin, jotta.

huomasitteko kepun jarmo korhonen yritti kaapata Suomenmaan, ennen heidän kokoustaan. meillä on yritetty kaapata pyhäjärven sanomat-- ja selänne on tulos. tässäkin nämä saman linjan kamut ovat tehneet vahvasti työtä. onhan selvää, että lehdistö pitää olla linnoitettu omia tavoitteita varten.
toivottvasti pyhäjärven sanomien hallitus (johtokunta) näkee tämän myös lehden toimituksessa. ja ryhtyy puhdistamaan peliä. asiat pitää puhua asioina, eikä näin, kuten on tehty. selvää politikointia on ollut niin ns. kuntatoimittajan käytöksessä, kuin myös päätoimittajan. yksi toimittaja lehdessä on pyrkinyt raikkaampaan esitystapaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu