Hallitusfarssi alkoi taas. Ehdollepanotoimikunta aloittaa jälleen työnsä, eli nykyhallituksen kaverit etsivät jälleen kavereitaan liiton hallitukseen.
Toimikunta on sinänsä aivan asiallinen tapa etsiä osaavaa porukkaa hallitukseen, mutta tapa voisi olla hieman avoimempi. Eikö toimikuntaan pitäisi kuulua esimerkiksi aluepäälliköt. Kahden hengen foorumi on aina enemmän tai vähemmän sisäpiirin kerho, jonka seurauksena seurat joutuvat kuitenkin jälleen tekemään omat ehdotuksensa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämähän on vuosikokouksen päättämä asia = mikset tullut aikanaan vuosikokoukseen esittämään omaa ehdotusta? Ei kait nyt kukaan selväjärkinen kuvittele että suomi24 valitsee ehdollepanotoimikunnan kokoonpanon??
Totta kai vuosikokous päättää, mutta tämä asia on sen tyyppinen, että se pitäisi etukäteen olla esityksenä valmis. Ei vuosikokouksessa voi ruveta lottoamaan kokoonpanoa tai siellä menee koko yö. Ei tuo aluepäällikkökokoonpano mikään aito esitys ole, enemmänkin avaus. Noin suljettu toimikunta ei tule ikinä saamaan aikaan ehdotusta, joka olisi helposti vuosikokouksen hyväksyttävissä eli on aivan sama onko toimikuntaa olemassa vai ei, koska seurat esittävät joka tapauksessa ehdokkaitaa, joista osa menee läpi.
Toimivassa järjestödemokratiassa valmistelu tehdään niin, että itse kokouksessa lopputulos on tiedossa jo ennen päätöksiä. Kokous, jossa päätökset tehdään viimetingassa kokouksessa suosii virallista ehdotusta, oli se miten huono tahansa, koska kritiikin esittäjillä ei ole kunnolla aikaa miettiä yhteistä linjaa. Tällaisesta kaaoskokouksesta saattaa myös tulla päätös, jota kukaan ei halua vain siksi, että kiireessä virallisen ehdotuksen voittaa yleensä vain liian radikaali vaihtoehto.
Tämä on mielestäni liiton hallinnon kehittämisen paikka.
mandaatti on annettu noille "herroille" toistaiseksi. hieno homma!