Tiedän, että tiedekunnassa voi uusia tentin vain kaksi kertaa. No, mulla on tällänen saatanan pakkomielle saada tästä yhdestä kurssista parempi kuin ykkönen. Tavotteena ois, että loppututkinnossa ei olisi ykkösiä esillä ja tämäpä on ainut kurssi, josta tietenkin sain ykkösen ja jonka arvosana tulee suoraan tutkintoon eikä "painokertoimien kautta." No, mietinkin voiko tätä järjestelmää "kiertää" niin että ilmoittautuisin kurssille uudestaan ja siten menisin tenttimään sen vielä neljännen kerran.
Voiko samaan kurssiin ilmoittautua siis kaksi kertaa ja siten saada "neljännen" kerran tenttioikeuden?
Vai onko tuo ykkönen nyt pysyvä siellä tutkinnossa? Onko kiertotietä?
Voiko samaan kurssiin ilmoittautua siis kaksi kertaa ja siten saada "neljännen" kerran tenttioikeuden?
Vai onko tuo ykkönen nyt pysyvä siellä tutkinnossa? Onko kiertotietä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
En tiedä mikä aine lienee kyseessä, mutta kuulostaa ihan mahdolliselta ainakin täältä psykan puolelta katsellen; minä olen voinut ilmoittautua ihan ongelmitta uudelleen samalle kurssille, jos se on jostain syystä jäänyt välistä.
Syksyllä aion korottaa yhtä arvosanaani (juuri ykköstä myös), mutta koska kurssiin kuuluu kirjallisuuden lisäksi vuosittain hiukan muuttuva luento-osuus, aion ilmoittautua kurssille kokonaan uudestaan, koska muuten en saisi avainta ko. materiaaliin ja puoleen tentistä olisi hankala vastata. Ei ole edes mielessä käväissyt, että tässä olisi jotain ongelmaa, vaikka on jo arvosana kurssilta, eikä ole hopsinkaan arvioijat älähtäneet kun olen sanonut kommenteissa aikovani korottaa tuota numeroa sitten kun tulee sopiva sauma.