Ketiapiini & lääkkeet

Minulla on ollut nyt 600mg ketipinoria iltaisin 3 kuukautta ja se tuntuu aiheuttavan hengitysvaikeuksia ja paniikkia. Yleensä se tuntuu menevän ohi tunnin parin sisään mutta se on alkanut olemaan sietämätöntä. Samoin nukun 12-14 tuntia helposti ja olo on kuin haudasta heränneellä. Olen miettinyt myös jos saisi sen vaihdettua johonkin muuhun.

Ketipinor pilas mun elämän. Helvetillinen "lääke".

JUUU

Hei,

mulla meni vuosi sitten tosi lujaa, lääkärin mukaan kaksisuuntaisen sekamuotoinen jakso. Paino putosi 15 kiloo, hirveesti liikaa ei ollut painoa ja laihduin melkein luurangoksi. Ketipinoria määrättiin ja sitten seroquel pro long 200mg alkuun 2 2. Nukuin koko kesän ja syksyllä olin joten kuten jaloillani. Syksyllä kun menin töihin, huomasin etten pysty seroquelin kanssa töitä tekemään, kun se nukuttaa niin, että olen ihan nukuksisa joskus puoleen päivään asti, ja tärkeimmät hommat työssäni on silloin jo melkein tehty. Toinen haittapuoli oli se että oli koko ajan tunne että mitä sitten söisin. Ajattelin koko ajan sitä mitä syön tai mitä en syö. Ruuan kanssa on vähän kuin kaikissa muissakin asioissa, se on joko tai. Syön koko ajan tai en syö juuri lainkaan.. Lisäksi Seroquel tuntui laskevan mielialaani siinä määrin että olin usein ärsyyntynyt.

Jätin lääkkeet pikku hiljaa pois ja mieliala kohosi joka kerta kun annos väheni, mieletön ruokahalu väheni myös. Kierroksia ja univaikeuksia tuli tilalle, mutta olen niiden kanssa joten kuten pärjännyt. Mulla kaksisuuntaiseen liittyvät vaikeudet ovat lieviä, mutta tunnistan kyllä sen että jos elämääni tulee joku rankka pettymys, niin sitten taas mennään ja lujaa. En osaa olla siitä kyllä huolissani. Tulkoon mitä tulee, ja kierroksissahan on kivaa, on aina hyvä mieli, saan töissä paljon aikaan eikä huominen pelota... Silloin tietysti pelottaa kun makaan debiksessä ja itsetuhoisissa ajatuksissa, hmm

Mulla näin, lääkkeet taitavat vaikuttaa kaikkiin aika eri tavalla, jokaiselle pitäis kai olla ihan omat lääkkeet.

Tiistaina menen psykiatrille, haukkuu varmaan lyttyyn, kun olen jättänyt lääkkeet ilamn lupaa pois, mutta tällä hetkellä tuntuu että seroquelin haitat ovat hyötyjä suuremmat omalla kohdallani.

Mulla kanssa Qetiapin aiheutti kyllä alkuun painonnousua ja turvotusta, koko ajan tuntu et on nälkä, etenki tietty sillon ku oli depis päällä eikä muuta tehny ku löhös kotona. Se sitten tietenki lisäs masennusta, etenkin ku oon elämässäni jo kerran tiputtanu painoo puolessa vuodessa 50kg, en todellakaan halunnu ajautuu siihen kurimukseen toista kertaa. Sitte vaan tein sen päätöksen etten anna sille ruoan himolle valtaa ja mielialan kohottua painelin salille. Ja luojan kiitos oon kaikkiruokanen ni oli hyvä ostaa jääkaappi täyteen vihanneksii ja mutustaa sitten niitä jos oli pakko ylenpalttisesti jotain suuhunsa työntää. Tsemppiä kaikille, yritetään nauttia keväästä ja imeä pitenevistä päivistä positiivista energiaa!

Kyllä Qetiapin on mullekin ollut hankala lääke. Perusongelma on tämä ns. avohoito. Akuuttivaiheessa lääke katkaisee pahimmat oireet melko hyvin, mutta on minusta täysin vastuutonta jättää ihmiset yksin päättämään mitä lääkkeitä syövät ja kuinka paljon. Itse olen syönyt tätä lääkettä noin 8 vuotta. Toinen lääke on se perinteinen lito.

Tosin kun uskaltaa lähteä asiasta keskustelemaan, niin asiat alkavat usein selvitä. Vertaiskeskustelu on parasta. Tämä on minun lähes ensimmäinen yritykseni käydä vertaiskeskustelua.

Joulukuussa todella pitkästä aikaa ensimmäisen kerran keskustelin lääkärin kanssa lääkityksestä. Päätettiin kokeilla Qetiapinin vähennystä, 400mg puolet pois. Se taisikin toimia melko hyvin, ainakin parisen kuukautta.

Mutta sitten aloin pikkuhiljaa jättää kaikki lääkkeet pois. Tästä seurasi melko rankka maniavaihe, joka kuitenkin jollain tapaa pysyi käsissä siinä mielessä, etten alkanut julkisesti huutamaan tai kirkumaan tai olemaan väkivaltainen. Mutta sisäinen fantasiamaailma oli rankasti ylikierroksilla. Fantasioissakin säilyi kyllä jonkinlainen tarinarakenne, mutta oli ne kyllä melko villejä.

Nyt maanantaina tajusin, että lääkkeet on pakko laittaa takaisin päälle, tai katoan kokonaan avaruuksiin. Siitä seurasi ikävähkö paniikkikohtaus nukkumaan mennessä. Mutta nyt alkaa tuntua aikalailla paremmalta kyllä.

Mulla on nyt tänä aamuna aika työterveyslääkärille. Saa nähdä millainen tyyppi osuu kohdalle. Se on tietenkin ja luonnollisesti taas ERI tyyppi kuin se, jonka kanssa joulukuussa keskustelin, kervele...

Yksin näitä asioita on tosi hankala ratkoa, jää pyörimään päänsä sisään. Kannattaa keskustella niiden kanssa, jotka ovat samoja lääkkeitä käyttäneet.

Ja sitähän tällä foorumilla juuri tehdään, ja se on hienoa se!

Moi!

Liittyen Seroquell Prolongiin ja raskauteen.

Kerron ekana taustojani. 19-vuotiaana sairastuin maniaan burn outin yhteydessä. Nyt 25-vuotiaana olen joutunut kolmesti kokemaan mielisairaalan, kahdesti psykoosin takia (eka kerta kun sairastuin biboon, toka kerran kun kokeiltiin lopettaa lääkityksiä), kerran menin sairaalaan hyvissä ajoin, sillä olen jo alkanut oppimaan tuntemaan oman kehoni merkit siitä milloin maniakohtaus on tuloillaan. Kuitenkaan sitähän ei koskaan voi ennustaa toden teolla milloin se tulee..?

Lääkitykseni on alusta alkaen ollut Deprakine. Sitä vahvistavana aineena olen lisäksi syönyt ensimmäisenä risperdaalia, sitten xyprexaa. Kuitenkin lopulta sain Abilifyn, sillä valitin juuri painon noususta, jota minun kohdallani oli. En syytä tässä asiassa kuitenkaan pelkästään lääkkeitä.. ei se voi olla pienen pillerin vika kaikki että lihon toistakymmentä kiloa.. siinä on jo kyse muustakin elämänasenteesta sun muusta. Mutta väsymys, jonka lääkkeet alussa tuovat voivat masentaa ja viedä huonoon (myös lihomiseen) päin.

Naisena biologinen kelloni on alkanut tikittää ja lääkärin mukaan ennen kuin yrittää lasta minun tulisi vaihtaa lääkkeet Deprakine Abilify yhdistelmästä pelkkään Seroquell Prolongiin. Minua rehellisesti sanoen näiden puheiden jälkeen, sekä pakkausselosteen jälkeen pelottaa ko. vaihto. Ja toisekseen, miksi minulle määrätään sellainen lääke, joka aiheuttaa aivovauriota yms sydämen liikatykytyksiä yms. Totta kai kun olen maanisdepressiivinen, mutta raskaana ollessa, eikö olisi lievempiä lääkkeitä tarjolla?!

Tiedän, minun on keskusteltava lääkärini kanssa ko aiheesta, mutta haluaisin yleisen mielipiteen: kysyn suoraan, olenko mielestänne edes lisääntymiskelpoinen ihminen kun sairastan bibolaarihäiriötä? Monet tuomitsee sairaudenkuvan tänä päivänä todella helposti myöskin tietämättään, toiset tietoisesti. Toisekseen Seroquell Prolong ja raskausaika yhdistettynä varmaan uskoisin olevan aikamoista helvettiä?

Entäs ne maanisdepressiiviset jotka ovat pärjänneet raskausajan ilman lääkkeitä? Kokemuksia?

Adoptioasiaakin selvitin. Maanisdepressiivisillä naisilla se on tilannekohtaista, saako lapsen adoptoida.

Nämä asiat ovat elämäni vaikeimpia. Täysin ymmärrettävästi.

Kiittäen jo etukäteen nim. kerran sairastunut, loppuelämä tuomittuna lapsettomuuteen?

Minulle kans on määrätty Ketipinoria. En voi niitä käyttää kun nukahdan rattiin, ja autolla ajo olis hengenvaarallista.